Ilman jatkosopimusta Pelicansin kanssa jäänyt 38-vuotias Toni Koivunen on jatkamassa uraansa todennäköisesti ulkomailla.
Yli 800 ottelua SM-liigassa pelanneen Koivusen sopimuksessa oli pykälä, jonka mukaan Pelicansilla oli oikeus purkaa sopimus joulukuun puolivälissä. Seuran toimintatapaan Koivunen oli hieman pettynyt.
- Kyllä minulla oli koko ajan tiedossa, että sopimus voi loppua. Olin siihen varautunut, mutta tämän koko jutun olisi voinut hoitaa ammattimaisemmin. Asia pyöri ja vello pitkään, enkä saanut mitään selvyyttä asiaan. Eli olin koko ajan epätietoisessa tilanteessa, vaikka yritin pyytää ratkaisua aikaisemmin ja minulle se myös luvattiin, Koivunen kertoo MTV3.fin haastattelussa.
- Eli tietyllä tavalla olen pettynyt siihen miten asia hoidettiin. Ja pettynyt olen tietenkin siihen, että en joukkueessa enää jatka.
Tehot 1+7 tällä kaudella iskeneen Koivusen ura jatkunee ulkomailla.
- Nyt viikonlopun aikana saattaa selvitä jo jotain. Ei vaihtoehtoja kuitenkaan ihan jonoksi asti ole, eikä lentolippua ole vielä mihinkään tilattu. Näillä näkymin ura jatkuu ulkomailla, kokenut keskushyökkääjä kertoo.
- Tällä hetkellä vaihtoehtoja on Slovakiassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Itävallassa.
