Risto Mannisenmäki luki Tommi Mäkiselle nuottia vuosina 1998–2001 kaikkiaan 53 MM-rallissa. Kaksikko saavutti yhdessä 145 pohja-aikaa, 13 MM-rallivoittoa ja kaikkiaan 23 palkintokorokesijoitusta sekä ne kaksi ikimuistoista maailmanmestaruutta. Kolmaskin oli lähellä, kunnes yhteistyö päättyi äkisti tasan 20 vuotta sitten, 19. lokakuuta 2001.
Korsikan MM-ralli oli kauden 2001 kolmanneksi viimeinen osakilpailu. Siihen lähdettäessä Mäkinen ja Mannisenmäki olivat MM-sarjan kärjessä tasapistein Fordilla ajaneen Colin McRaen kanssa. McRaen tallikaveri Carlos Sainz oli seitsemän ja Subarun Richard Burns yhdeksän pisteen päässä. Pisteitä jaettiin tuolloin kuudelle parhaalle: 10–6–4–3–2–1.
Artikkelin yläreunassa on Tulosruudun juttu 20 vuoden takaa. Siitä voit katsoa Mäkisen ja Mannisenmäen ulosajoon johtaneen tilanteen.
Perjantaipäivän Korsikalla päättäneelle rallin viidennelle erikoiskokeelle startatessaan Mitsubishin suomalaisautokunta oli kilpailussa kahdeksannella sijalla, vajaan puolentoista minuutin päässä kärjestä. Toisaalta pistesijoille oli matkaa vain 16 sekuntia ja McRae oli lähes minuutin päässä takana. Sainz oli jo keskeyttänyt, ja Burns oli vielä McRaetakin kauempana.
Kyseinen 27,64 kilometrin mittainen pikataival oli kuljettajille ja kartanlukijoille tuttu, sillä se oli ajettu edellisen kerran vain viisi tuntia aiemmin. Mitsubishin suomalaiset olivat kuitanneet tuolloin pätkän yhdeksännen sijan.
Toisen ajokerran tuloksia ei koskaan päästy kirjaamaan, kun Mäkisen ja Mannisenmäen matkanteko päättyi 18 kilometrin kohdalla dramaattisella tavalla ja erikoiskoe oli pakko keskeyttää.
Kun Mäkiseltä ja Mannisenmäeltä kysyy nyt, 20 vuotta myöhemmin, muistoja tuosta lokakuisesta perjantaipäivästä, molemmat aloittavat vastauksensa palaamalla kaksi viikkoa aiemmin Italiassa ajettuun osakilpailuun.
FIA-sopimus pakotti WRC-auton viivalle
Vuoden 2001 San Remon MM-ralli muistetaan paitsi toistaiseksi viimeisestä ranskalaiskuljettajien saavuttamasta kolmoisvoitosta myös siitä, että 1990-luvun loppua dominoinut Mitsubishi toi tuolloin viimeisenä tallina viivalle oman WRC-autonsa.
A-ryhmän autoista siirryttiin WRC-autoihin jo kaudelle 1997. Mitsubishi jatkoi muita pidempään kilpailemista A-ryhmän Lancerillaan. Vuonna 1999 FIAn kanssa solmittiin sopimus, joka velvoitti Mitsubishin tuomaan oman WRC-autonsa viivalle San Remossa 2001, vaikka auton kehitystyö oli jäänyt vajaaksi.
– Ei sillä autolla ollut oikein WRC:n kanssa mitään tekemistä. Se oli nopeasti tehty, ja siinä oli pikkuisen ongelmia. Ei se ollut ihan valmis, kun hyvin vähän oli keretty testaamaan, Mäkinen muistelee.
Mitsubishillä uuden auton ongelmat olivat tiedossa jo ennakkoon, mutta nyt ne paljastuivat myös muille. Etenkin jousitus ja voimansiirto jättivät toivomisen varaa, ja San Remossa kahdesti voittoa juhlineet Mäkinen ja Mannisenmäki olivatkin jo avauspäivän jälkeen sijalla 14, lähes kahden ja puolen minuutin päässä kärjestä. Lopputuloksiin kirjattiin ulosajon seurauksena kauden neljäs keskeytys.
– Ehkä emme sillä tavalla olleet sen auton kanssa sinut kuin aikaisempien mallien kanssa. Totta kai sitä miettii, varmasti kuski varsinkin, että autosta saisi aina vain paremman ja käteen sopivamman, Mannisenmäki muistelee.
Korsikalle lähdettäessä ilmassa oli testikilometrien myötä jo hieman enemmän toivoa kuin San Remossa, mutta Mäkinen uskalsi odottaa ajokiltaan vain vähän parempaa. Avaus-ek:lla tappiota kärjelle tuli lähes sekunti per kilometri.
– Auto on painajainen. Sitä on erittäin vaikea ajaa. Ensin on aliohjausta, ja sitten se alkaa yliohjata, Mäkinen kuvaili tuolloin.
Vähä vähältä autoa saatiin kuitenkin parannettua. Pitkällä kolmos-ek:lla tappio Etelä-Euroopan asfalttispesialisteihin puolittui.
Mutta sitten eteen tuli se viides erikoiskoe.
Pitkät minuutit yksin autossa
Lyhyt oikee miinus ja lyhyt vasen eri aukee heti. Oikee – Ai!
– Sen muistan ihan selkeästi, että siihen oikeaan kurviin tultiin liian kovaa. Sellaiseen Korsikalla tyypilliseen matalaan, 20–30 senttiä korkeaan kivikaiteeseen se auto nousi. Kartturin puoli siihen päälle. Tajusin siinä samalla, että auto ei ollut enää ohjattavissa, kun pyöränripustus oli saanut niin paljon vaurioita. Sitten mentiin nokka edellä kallioon, Mannisenmäki muistelee hetkeä, joka keskeytti nuottien lukemisen.
Kallionseinämästä auto kippasi tien toiseen reunaan katolleen, aivan avonaisena odottaneen jyrkänteen reunalle, josta pudotusta olisi ollut varovaistenkin arvioiden mukaan useita kymmeniä metrejä. Vauhtia oli ollut noin 80 kilometriä tunnissa.
– Auto ei oikein aina totellut. Se ei vain lähtenyt kääntymään, ja se tökkäsi siihen seinään. Eivät ne paikat olleet mitään silmille tulossa, vaan ne olivat ihan ajettavia paikkoja. Edeltävissä mutkissa se (auto) ei vain totellut, Mäkinen muistelee.
Myöskään Mannisenmäen mukaan ulosajopaikassa ei ollut mitään ihmeellistä, sellaista, mikä olisi jäänyt ensimmäiseltä ajokerralta mieleen.
– Ehkä nyt vain oli toisella kerralla enemmän vauhtia kuin ensimmäisellä. Se on vaikea ralli se Korsika. Siellä tulee kurvia kurvin perään. Se on vähän kuin pujottelua. Kun yhdessä kohdassa tekee pienen virheen, sitä on vaikea paikata. Mutta virhe on helppo tehdä.
Katsojat ryntäsivät auttamaan. Mäkinen, jonka ovi oli jäänyt jyrkänteen puolelle, pääsi kiemurtelemaan itsensä ulos autosta. Mannisenmäki oli avannut turvavyönsä ja makasi autossa paikoillaan.
– Olin tosi onnekas, että olin tajuissani koko ajan. Kun auto oli katollaan, tiesin ja tunsin, että jotain vakavaa on tapahtunut. Tuntuma alaraajoissa ei ollut sellaista kuin sen piti olla.
– Ensimmäinen vaikeus oli avata vyöt. Tiesin, että siellä oli rengas tulessa, niin josko sieltä joutuisi nopeastikin lähtemään pois. Mutta se palo saatiin sitten hallintaan, ja ymmärsin, että nyt on niin vakavasta tilanteesta omalla kohdalla kysymys, että en halunnut mitään tehtävän ennen kuin sinne saadaan lääkäri paikalle.
Erikoiskoe oli koko ajan käynnissä, ja jo muutamaa minuuttia myöhemmin Marcus Grönholm ja Timo Rautiainen ajoivat ensimmäisinä onnettomuuspaikalle. Jossain vaiheessa tehtiin päätös ek:n keskeyttämisestä.
Mannisenmäki arvioi maanneensa autossa noin 15 minuuttia. Sinä aikana mielessä ehtii pyöriä kaikenlaista.
– Totta kai olin huolissani. Sen verran jalkoja liikutin, että ymmärsin, että niissä on tunto ja pystyn jalkateriä liikuttamaan. Se kipu, jonka olin aiemmin tuntenut, oli tuntunut selässä. Siltä pohjalta ymmärsin, että kannattaa tehdä kaikki mitä on tehtävissä niin varman päälle kuin mahdollista.
Leikkauksen kautta kuntoutukseen
Lopulta jyrkänteen reunalla killunut Mitsubishi kiinnitettiin paikalle ajettuun Land Roveriin, ja Mannisenmäki nostettiin pelastushelikopteriin, joka lennätti hänet Ajaccioon sairaalaan.
– Siellä ei muuta tehty kuin todettiin, että he eivät voi oikein tehdä mitään. Se oli vain tarkastuskäynti. Siitä seuraavalla lennolla Marseilleen. Olimme siellä illansuussa.
Marseillessa Mannisenmäki käytettiin kuvauksessa, jossa selvisi, että vammat olisi operoitava.
– Tilanne ei kuitenkaan ollut niin akuutti, että sitä operaatiota olisi tarvinnut silloin perjantaina tehdä, vaan se siirrettiin maanantaille.
– Alin L1-nikama oli murskaantunut. Nikaman ala- ja yläpuolelle jouduttiin asentamaan tukirauta, jolla tuettiin vaurioitunut nikama ja saatiin se jäykistettyä niin, että se rupeaa jossain kohtaa luutumaan.
Kahdeksan päivää onnettomuuden jälkeen, operaation jälkeisenä lauantaina Mannisenmäki lennätettiin koti-Suomeen.
Edessä oli pitkä kuntoutusjakso.
– Aika paljon käytännön asioita, kävelystä lähtien, piti ruveta aloittamaan alusta.
”Oli vähän vaikea syksy”
Kun Mannisenmäki aloitteli kuntoutusta, Mäkinen oli jo suunnannut katseensa seuraavaan osakilpailuun. Australian MM-ralli oli ohjelmassa kaksi viikkoa Korsikan-onnettomuuden jälkeen, ja jostain piti löytää uusi kartanlukija.
Sellainen leivottiin Timo Hantusesta, joka oli ajanut valtaosan vuodesta SM-ralleja Sebastian Lindholmin rinnalla. Mäkisen kanssa Hantunen oli kilpaillut yhdessä edellisen kerran vuonna 1989.
Murheet uuteen WRC-Mitsuun liittyen eivät olleet parin viikon aikana kadonneet mihinkään, mutta ne eivät Australiassa olleet välttämättä Mäkisen suurin ongelma. Hantunen ei pysynyt nuottien kanssa Mäkisen mukana, ja Mäkisellä oli Korsikan jäljiltä itselläänkin murtuma selkänikamassaan.
– Sen muistan, että aika hyvin se vihlaisi, kun vähän paukautti. Lääkärit meinasivat, että ei siinä ole vaaraa vaan kyllä sillä ajaa voi, mutta kyllähän se kipeä oli. Rytkyt tuntuivat aika kovina.
Uskomatonta kyllä, Mäkinen ajoi Australiassa kaikista ongelmistaan huolimatta pisteille, kuudenneksi.
Kauden viimeiseen, Walesissa ajettuun osakilpailuun lähdettäessä Mäkinen oli heikosti sujuneista kisoista huolimatta yhtä tiukasti taistelemassa mestaruudesta. McRae oli 42 pisteessä, Mäkinen 41:ssä, Burns 40:ssä.
Rinnalle istui taas uusi mies, Kaj Lindström.
– Heti se jäi ykköspätkällä johonkin. Jotain ihmeellistä siinä oli. Ihan olemattoman pienen napsauksen otti sisäreunaan, niin siitä lähti saman tien fillari irti. En ole ihan varma, oliko suunnittelussa tapahtunut jotain sellaista, että se oli vähän keskeneräinen, Mäkinen harmittelee.
Burns vei mestaruuden päätösosakilpailun kolmossijallaan. McRae hävisi kaksi, Mäkinen kolme pistettä. Heinäkuisen Safari-voiton jälkeen Mäkisen tilille kirjattiin vain yksi piste.
– Se oli vähän vaikea syksy.
Erityisesti Mäkistä on jäänyt kismittämään se, että uusi, keskeneräinen WRC-auto tuotiin viivalle juuri kauden ratkaisuhetkillä.
– Tiedän, että olisin sillä vanhalla autolla voittanut mestaruuden. Heittämällä.
Isojen päätösten kevät
Kausi 2001 jäi Mäkisen viimeiseksi Mitsubishillä. Juuri ennen Korsikan MM-rallia oli julkaistu hänen kahden vuoden sopimuksensa Subarun kanssa. Muitakin tarjouksia oli pöydällä, myös Mitsubishiltä. Näkymät uuden WRC-auton kanssa olivat kuitenkin sellaiset, ettei Mäkinen halunnut ottaa riskiä.
– Kyllä se tietysti siihen päätökseen vaikutti. Tarkoitus ja tahtotila oli mestaruuksia voittaa, mutta eipä se paremmin mennyt Subarullakaan, mies hymähtää.
Kun Mäkinen käänsi katseet uuteen kauteen uudessa ympäristössä, Mannisenmäki jatkoi sinnikkäästi kuntoutustaan. Unelmana ja tavoitteena oli palata Mäkisen rinnalle.
– Olen tosi iloinen ja hyvilläni, että siinä oli paljon osaavaa porukkaa ympärillä tukemassa. Kyllä mulla oli kova motivaatio tehdä niitä kuntoutusohjelmia, että pääsisin takaisin kilpailuihin. On hirveän vaikea tietää, kun sellainen toipuminen alkaa, että kuinka nopeasti toipuu ja miten asiat menevät. Se vaatii paljon uskoa ja jaksamista, että sen jaksaa käydä läpi.
Selvää oli, että tammikuinen Monte Carlo -ralli tuli Mannisenmäelle liian aikaisin. Siellä Mäkiselle nuottia luki taas Lindström, ja kaksikko ottikin heti ensimmäisen voittonsa – Citroënin puliveivauksen takia vasta päiviä itse kilpailun päättymisen jälkeen. Voitto jäi lopulta Mäkisen uran viimeiseksi. Lindströmille se oli ensimmäinen ja viimeinen.
Mannisenmäelle yksi toipumisjakson kohokohdista koitti myöhemmin keväällä, kun hän pääsi viimein palaamaan omalle paikalleen, Mäkisen rinnalle.
– Ne olivat asfalttitestit, jotka ajettiin Katalonian paikkeilla. Se oli varmaan jotain maalis-huhtikuuta. Se oli tietysti tärkeä juttu. Pääsin näkemään, miten se homma toimii. Nuotinlukujen ja muiden kanssa ei ollut mitään ongelmia, eikä se pelottanut.
– Mielestäni meidän yhteistyömme siellä testeissä toimi ihan normaalisti ja hyvin, mutta kyllähän se selvää oli, että olin toipilas. Jos olisi pitänyt käydä täysi kolmen päivän kisa ja sitä ennen tutustumisjaksot ja muut vetämässä, niin en ollut siinä kunnossa, että olisin siihen siinä vaiheessa pystynyt.
Mäkisen piti kuitenkin jossain vaiheessa tehdä lopullinen päätös siitä, kenen kanssa hän jatkaisi kilpailemista. Vaaka kallistui Lindströmin suuntaan.
– Iso pettymys se oli. Ei siitä mihinkään pääse. Kun toipumiseen lähdin, tavoite oli päästä takaisin kisoihin. Melkein neljä kautta ajoimme Tommin kanssa yhdessä, ja voitimme kaksi maailmanmestaruutta. Ei ollut mitään estettä, etteikö niitä tuloksia olisi voinut tulla siitä eteenpäinkin. Mutta nämä ovat vaikeita asioita. Ei voi aina tietää, miten asiat menevät.
Mäkisen mukaan lopullinen päätös asiassa ei ollut hänen käsissään.
– Siinä oli itse asiassa sellainen juttu, että kun oli ne lääkärinlausunnot, niin se tuli Subarun puolelta, että he eivät hyväksyneet sitä (Mannisenmäkeä kartanlukijaksi) enää. Jos olisi uudelleen sattunut jotain vakavampaa, niin he eivät uskaltaneet ottaa sitä riskiä. Se tuli ihan suoraan tiimin puolelta se asia.
Isänsä poika
Mannisenmäen tilastoihin on kirjattu 20 vuoden takaisen Korsikan MM-rallin jälkeen vain kaksi kilpailua. Vuonna 2003 hän luki Juuso Pykälistölle nuottia ensin Riihimäen SM-rallissa ja sitten Walesin MM-rallissa. Kun oli kerran päässyt kilpailemaan ja voittamaan huipulla, Mannisenmäki ei kokenut saavansa samanlaista tyydytystä alemmilta tasoilta. Vuosina 2004–2011 hän toimi AKK:ssa rallin valmennusvastaavana; antoi takaisin lajille, jolta on itse saanut niin kovin paljon.
Metsätalousteknikoksi vuonna 1981 valmistunut Mannisenmäki on sittemmin palannut niin sanotusti siviilitöihinsä. Luonto ja luonnossa liikkuminen ovat molemmat hänelle tärkeitä asioita.
Vaikka ralli on jäänyt vähemmälle, ei sekään ole Mannisenmäen perheessä tätä nykyä täysin unohtunut. Siitä pitää huolen Ville-poika, joka jatkaa isänsä jalanjäljissä ja toimii tällä kaudella Aleksi Röyhkiön kartturina SM-sarjassa.
Risto Mannisenmäki ei osaa arvioida, miten paljon hänen omat tekemisensä ovat vaikuttaneet poikaan, joka oli isän huippuvuosina vielä hyvin pieni.
Saavutukset ja tarinat on toki käyty jälkikasvun kanssa läpi, mutta:
– Parempi, että jokainen tekee itse omat valintansa.