Tokio ja sumopainin viehätys

Japanilaiset kulkevat tummissa puvuissa - niin miehet kuin naiset. Eivätkö he hikoile ollenkaan?

Kello lähestyy kahta. Painit Ryogoku Kokugikanilla ovat alkaneet aamukahdeksalta, mutta nettioppaan mukaan paikalle kannattaa mennä vasta vähän kahden jälkeen. Kahden korkeimman sarjan painijat aloittavat silloin.

Taksimatka Akihabaran rautatieasemalta vie vartin. Taksi on tyylikäs: ulkoa mattakultaa punaisella raidalla, sisus pitsikuvioitua kangasta kuten Tokion takseissa on tapana. Ilmastointikin on.

Kyydin hinta on 1090 jeniä, noin kahdeksan euroa. Kuljettaja antaa säntillisesti 10 jenin kolikon takaisin. Tippiä ei jätetä. Yhdessä ravintolassa lasku oli 6199 jeniä ja kun jotenkin ilmaisin, etten tarvitse sitä yhden jenin aluminiinikolikkoa, tarjoilija hämääntyi totaalisesti. Otin kolikon.

Hallin ulkopuolella on isoille urheilutapahtumille ominaista hälinää: kojuja, faneja, pientä ruuhkaa. Iso mies juttelee sinisessä aamutakissa ja sandaaleissa parin vanhemman ihmisen kanssa. Joku aamupäivän alemman tason ottelijoista. Mies hymyilee. Varmaan on voittanut ottelunsa.

Ensimmäisen portin koppalakkinen vahtimestari opastaa eteenpäin seuraavalle. Tämä on vain ottelijoille, ounastelen miehen sanovan. En kyllä tiedä varmasti. Yllättävän harva osaa englantia.

Lipun olin hankkinut etukäteen netistä, jo tammikuussa. Buysumotickets.com postitti kaksi lippua a 50 e huhtikuussa, kun ne tulivat myyntiin.

Niin, vaimo on mukana, mikä hieman arveluttaa. Tässä nyt kuitenkin katsottaisiin painia muutama tunti. Tai siis neljä.

Temppelikattoisen areenan ulkopuolella liehuvat japanilaiset, värikkäät pystyliput.

Hymyilevät vahtimestarit tarkastavat liput ja opastavat eteenpäin toiseen kerrokseen. Käytävät ovat kuluneet, mitään jääkiekkomaista markkinatunnelmaa ei ole. Ei fanituotekauppoja, ei myyntikojuja. Jotenkin tulee mieleen 1980-luvun Tallinna.

Uusi vahtimestari hymyilee vähintään yhtä leveästi kuin edelliset, kehuu meidän paikkoja ja neuvoo ovesta numero viisi sisään. Nyt ei enää olla Tallinnassa, vaan pikemminkin kuin Helsingin uudessa musiikkitalossa. Punasävyinen katsomo kiertää hiekkaista areenaa, jonka päällä on mökin katto.

Katsomon ovella pysähdyn hetkeksi. Se tuntuu taas. Tunne on samanlainen kaikilla maailman paini- ja nyrkkeilyareenoilla. Täällä otetaan miehestä mittaa. Eikä tämäkään areena petä. Ei todellakaan.

Kakkossarjan miehet marssivat samaan aikaan sisään aloitusseremoniaan. Katsojia mahtuu 13000, mutta nyt se on puolillaan. Lihaksikkaat tai lihavat, mutta joka tapauksessa vahvat miehet kiertävät kehää.

Näitä turnauksia on kuusi vuodessa ja ne kestävät aina 15 päivää kerrallaan. Kärkisarjojen 70 miestä ottelee kerran päivässä ja lopuksi mestari on se, jolla on eniten voittoja. Turnausvoittojen kautta parhaiden status nousee. Kolmossarjasta voi nousta kakkoseen ja kakkosesta ykköseen. Mutta aina joku myös putoaa.

Vaimolla on nälkä. Löydän käytävältä kioskin, jossa myydään kylmiä japanilaisia lounaslaatikoita, kanaa, lihapullia ja riisiä soijakastikkeessa. Pari oluttölkkiä tarttuu mukaan. 12 euroa.

Vaimo on tyytyväinen. Hallissa ei saa tupakoida, mikä on hyvä juttu. Monissa ravintoloissa  saa, mutta taasen kadulla tupakkapaikat on tarkkaan määrätty.

Muutama ottelu menee ihmetellessä. Seremonioita ennen ja jälkeen. Suurin osa otteluista päättyy siihen, kun toinen työnnetään ulos, mutta painijat tekevät myös heittoja ja judomaisia kamppeja. Laji on pari tuhatta vuotta vanha, mutta modernin ammattilaislajin synty ajoittuu siihen kun samurai-palkkasoturit tarvitsivat lisää rahaa ja ryhtyivät järjestämään otteluja 1500-luvulla.

Ottelupari vaihtuvat, mutta ketkä tässä ovat vastakkain. Seinällä on dominopelin palojen näköinen tulostaulu, mutta kuulutuksetkin ovat vain japaniksi. Ovella vahtimestari antoi ottelulistan, mutta kumpi on kumpi.

Urheilullinen vastaan läski. Takapuolen läpsyttäjä vastaan mahan taputtaja. Nimet ovat aluksi epäselviä, mutta kehässä vedetään tosissaan. Tämä ei ole mitään showpainia.

Paikkamme ovat kakkostasolta. Siitä näkee hyvin ja pehmustettu tuoli on mukava. Alempana kaikki istuvat lattialla. Siellä omat polvet valittaisivat. Nettisivusto kehotti varaamaan paikat nimenomaan kakkostasolta. Kiitän tästä.

Vähitellen - kiitos avuliaan japanittaren - ottelijat selviävät. Itäiseen lohkoon merkatut tulevat oikeasta käytävästä ja läntiset vasemmasta.

Parissa tunnissa ykkösdivisioonan ottelut ovat ohi. Siirrytään mestaruussarjaan. Vaimo ei liikahda. Ei valita. Tässä lajissa on jotain.

Areena täyttyy. Jos halliin mahtuu 13000, niin paikalla on ehkä noin 9000. Tyhjiä paikkoja näkyy jonkin verran.

Kolmannessa ottelussa ovat vastakkain Gagamaru ja Masunoyama. Gagamaru on 27-vuotias georgialainen Jugheli Teimraz. Mittaa on 186 senttiä ja painoa 199 kiloa.

Masunoyama on 24-vuotias japanilainen, 179 cm ja 172 kg.

Ottelijat esitellään papin esilaulua muistuttavalla joikulla. Gagamaru ja Masunoyama nostelevat jalkojaan hiekkaisella alustalla. He marssivat kulmaukseen, palaavat keskelle, heittävät suolaa areenalle, käyvät kyykyssä. Perinteiseen japanilaisasuun pukeutunut tuomari huutaa. Areenan kaiuttimista kaikuu japanikielinen esittely. Miehet tömistelevät nurkkaan, pyyhkivät hikeä, palaavat keskelle.

Ottelun on määrä alkaa. Tuomari huutaa. Molemmat ovat matalassa asennossa. Nyrkkien pitää koskettaa lattiaa samaan aikaan.

Ei.

Masunoyama nousee. Jokin ei ollut kohdallaan.

Pian seuraa uusi yritys. Vieläkään ei lähdetä. Masunoyama nousee taas. Hän vaikuttaa hermostuneelta. Gagamaru läpsii itseään reisiin ja takapuoleen. Ehkä häntä harmittaa japanilaisen pelko. Tai ei se pelkoa varmaankaan ole. Voi olla taktiikkaa. Japanilainen haluaa vain nähdä miten romanialainen aloittaisi.

Taas palataan keskelle uuden suolan heiton jälkeen. Jalat leveään asentoon. Masanoyama asettaa nyrkkinsä lattiaan. Romanialainen seuraa ja sen jälkeen liike on nopeaa.

Jotkut ottelut ovat parissa sekunnissa ohi, jos toinen on arvannut säntäyksen eteenpäin. Väistö ja törkkäys maahan riittää. Nopealla aloituksella voi myös työntää toisen suoraan kehästä ulos.

Mutta nyt miehet jäävät vastakkain. Gagamarun leveässä selässä läski vavahtelee, kun miehet puskevat toisiaan.

Mielikuvat vaihtelevat mursujen ja norsujen taistosta. Nämä ovat vahvoja ja nopeita. Taktiikka on olennaista. Miten aloitat? Arvaako toinen tyylin? Säännöt ovat monimutkaiset, mutta yksinkertaiset. Se häviää, joka joutuu painialueelta ensin ulos tai jonka joku muu ruumiinosa kuin jalka koskettaa lattiaa.

Molemmat pitävät toista vyöstä. Siitä saa kai parhaan otteen. Masunoyama saa käden kainaloon, mutta nostoyritys ei auta. Isompi romanialainen työntää japanilaisen selälleen ja romahtaa hänen päälleen.

Gagamaru auttaa Masunoyaman ylös. Japanilainen haukkoo henkeään. Ei ihme. Hän linkkaa pois. Tuomari julistaa Gagamarun voittajaksi.

Muutamissa otteluissa painijat romahtavat eturivin yleisön päälle.

Tunnelma nousee kymmenessä viimeisessä parissa. Kun japanilainen altavastaaja voittaa, yleisö alakerrassa heittää istuinalustoja ilmaan.

23-vuotias Endo pääsee nopeammin liikkeelle ja saa suurmestariksi luokitellun Mongolian Kakuryon taaksepäin. Vastaliike ei auta ja japanilainen työntää mongolialaisen ulos. Areena hihkuu japanilaislupauksen voitosta. Endo nousi kärkiluokkaan vasta tammikuun turnauksessa.

Neljän päivän jälkeen hänellä on kolme voittoa ja yksi tappio.

Mongolialaisten ylivoima selvästi kismittää yleisöä. Kaikki kolme ylimpään Yokozuna -luokkaan ylennettyä miestä ovat Mongoliasta, vaikka heidän sumonimensä ovat japanilaisia.

Vaimo miettii voisiko suomalainen sumopainija olla Mähönen. Miksei.

Päivän viimeisen ottelun voittaa yksi suurista turnauksen ennakkosuosikeista, mongolialainen Hakuho (192 cm ja 152 kg). Päivän päätteeksi hän esittää hitaan rituaalitanssin samuraimiekkaa muistuttavan kepin kanssa.

Yleisö purkautuu pihalle, jossa ilta on pimenemässä. Mustat limusiinit odottavat tärkeimpiä johtajia. Tornista kuuluu rumpujen soitto.

Monella on lahjakasseja kädessä. Varmaan joitain yritysvieraita, mietin. Lahjat ovat japanilainen tapa.

Yksi painija on yleisön keskellä eksyneen oloisena, ehkä hänen on määrä olla mukana jossain sponsoritilaisuudessa, mutta isännät ovat hukassa. Ei kyllä ole aavistustakaan kuka tämä voisi painijoista olla.

Myöhemmin vaimo postaa Facebookiin: ”Katsoin näiden könsikkäiden matseja 4 tuntia putkeen - koukuttavaa!”

Tuohon ei ole lisättävää. Vaimo osui ytimeen, tietysti. Kamppailu kiehtoo.