F1-sarja haluaisi mediatietojen mukaan saada ainakin toisen – mahdollisesti molemmat – alkukaudesta perutuista osakilpailuista ajettua kauden loppupuolella. Tämä tekisi loppukauden ohjelmasta erittäin tiiviin ja rankan.
Kansainvälinen autoliitto (FIA) ilmoitti maaliskuun puolivälissä, että huhtikuulle sunnitellut F1-kisat Bahrainissa ja Saudi-Arabiassa tullaan perumaan Lähi-idän konfliktin vuoksi.
Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät helmikuun lopussa Iraniin, ja Iran on tämän jälkeen kohdistanut vastaiskuja Yhdysvaltain kumppanimaihin, muun muassa juuri Bahrainiin ja Saudi-Arabiaan.
F1 on sittemmin käynyt keskusteluita kisojen mahdollisesta uudelleensijoittamisesta. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että tällä hetkellä 22 osakilpailua käsittävä kalenteri on varsinkin kauden loppua kohden erittäin tiivis.
Aiemmin tässä kuussa FIAn puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem väläytti New York Timesin mukaan, että ongelman ratkaisemiseksi Abu Dhabissa ajettavaa kauden viimeistä osakilpailua voitaisiin siirtää myöhemmäksi. Tuo kisa on tässä kohtaa piirretty joulukuun 6. päivälle.
New York Timesin mukaan Saudi-Arabian GP:n paluu tämän kauden kisakalenteriin on todennäköisempää kuin Bahrainin GP:n. Vuoteen 2030 ulottuva sopimus Saudi-Arabian kanssa on tiettävästi erittäin rahakas.
F1:n tv-oikeudet Espanjassa omistavan DAZN-kanavan lähetyksessä on tämän viikonlopun Kanadan GP:n yhteydessä kuitenkin puhuttu, että myös Bahrainin GP:n ajaminen olisi harkinnassa.
– Ajatus oli saada Saudi-Arabia mukaan hinnalla millä hyvänsä. Nyt F1 harkitsee myös Bahrainin GP:n mukaan ottamista. He haluavat uudelleensijoittaa huhtikuulta perutut kisat, mutta kalenterissa on vain vähän paikkoja tarjolla, Tomas Slafer sanoi kanavan lähetyksessä

