Jos teet salaattia juhlapöytään, kannattaa sen sisältämät raaka-aineet valita huolella.
Ruokaa ja ruoanlaittoa rakastava juontaja Mikko Suursalmi kokkaa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa Suomen kokkimaajoukkueen kokki Tiina Norkion opastuksella.
Mikko kokkaa -ruokasarjan kahdeksannessa jaksossa vinkataan pari helppoa ohjetta kevään ja kesän juhlia silmällä pitäen.
Jaksossa valmistettiin muun muassa helppo suolainen piirakka kanalla ja kasviksilla. Piirakan kaveriksi kannattaa tehdä maistuva vihersalaatti.
Lue myös: Varma valinta! Täydellinen suolainen piirakka kevään juhliin
Vettynyt salaatti ei houkuttele
Tärkeintä salaattia tehdessä on muistaa se, että ruokalaji seisoo luultavasti buffetpöydässä pidempäänkin.
– Salaatissa on huomioitu se, mitä sinne lisätään, jotta se ei vety, Tiina Norkio sanoo.
Salaattipohjaksi käy kaupan valmis salaattisekoitus, jossa voi olla esimerkiksi friseesalaattia, rucolaa ja pinaattia. Lisäksi joukkoon lisätään kurkkua ja porkkanaraastetta.
– Kurkusta olen ottanut sisuksen pois lusikan avulla. Tällöin se ei vetytä turhaan sitä salaattia.
