Toimittaja Johanna Tuuri on SuomiAreenan uusi vastaava tuottaja – teemoina Porissa tänä vuonna kestävä kehitys, kansainvälisyys ja lasten unelmat

Suomen suurimman yhteiskunnallisen keskustelun foorumin, Porin SuomiAreenan vastaavaksi tuottajaksi on nimitetty MTV Uutisten politiikan ja talouden toimittaja Johanna Tuuri. Hän aloittaa tehtävässä helmikuun alussa.

Katso video: Tätä kaikkea on SuomiAreena – tutustu tästä kesän kohokohtaan!

Filosofian maisteri Tuuri on ehtinyt työskennellä Pöllölaaksossa eri rooleissa 13 vuoden ajan. Vuodesta 2015 lähtien hän on ollut politiikan ja talouden toimittaja, ja sitä ennen tuottaja sekä rikos- ja oikeustoimittaja. Ennen MTV:tä Tuuri työskenteli Yleisradiossa. 

Tuuri kertoo olevansa uudesta roolista innoissaan. Hän kuvailee SuomiAreenaa upeaksi brändiksi ja ainutlaatuiseksi tapahtumaksi, jossa ihmiset kohtaavat tärkeiden teemojen äärellä rennoissa tunnelmissa.

– Tapahtumalla on erittäin vahva rooli avoimen ja moniäänisen yhteiskunnallisen keskustelun tuottajana. Odotan innolla, että pääsen kehittämään SuomiAreenan konseptia edelleen, Tuuri kertoo.

MTV:n kaupallinen johtaja Kari Mononen sanoo, että medialla on aina ollut tärkeä rooli yhteiskunnallisen keskustelun ylläpitäjänä. SuomiAreena on hänen mukaansa MTV:n tapa kantaa tuota vastuuta.

– Olenkin erittäin tyytyväinen, että saimme SuomiAreenan vetäjäksi Johannan kaltaisen ammattilaisen, jolla on pitkä kokemus sisältöjen tekemisestä sekä näkemys median roolista tulevaisuuden yhteiskunnallisessa keskustelussa, Mononen toteaa.

SuomiAreena järjestetään tänä vuonna jo 15. kerran Porissa 13.-17. heinäkuuta. SuomiAreenan järjestävät Porin kaupunki ja MTV. 

Tämän vuoden pääteemat ovat "Huomisen rakennuspalikat: kestävä kehitys, kansainvälisyys ja lasten unelmat".

Johanna Tuuri juonsi SuomiAreenassa puheenjohtajatentin viime kesänä, katso tapahtuma alla olevalta videolta: 

44:02


Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja