TJ Groupin johtajille kovat sisäpiirituomiot

Pääomistajat saivat kahden vuoden ehdollisen vankeustuomion tiedottamisrikoksesta ja törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. TJ Group on ilmoittanut, että se aikoo hakea korkeimmalta oikeudelta valituslupaa.

Helsingin hovioikeus on kääntänyt päälaelleen ohjelmistoyhtiö TJ Groupin pääomistajien tuomiot. Käräjäoikeus hylkäsi taannoin lähes kaikki syyttäjän vaatimukset, mutta hovioikeus kovensi tuomioita selvästi.

TJ Groupin pääomistajat Jyrki Salminen ja Tuomo Tilman saivat molemmat kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen tiedottamisrikoksista ja törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Lisäksi oikeus tuomitsi kummatkin menettämään valtiolle rikoksella saamaansa hyötyä lähes kahdeksan miljoonaa euroa.

Myös TJ Group tuomittiin 50 000 euron yhteisösakkoon, mutta yhtiö ei joudu maksamaan takaisin rikoshyötyä. Oikeus perusteli kantaansa sillä, ettei se halunnut vaarantaa yhtiön taloutta.

Jyrki Salmista ja Tuomo Tilmania edustivat hovioikeudessa asianajajat Ari Kantor ja Tapio Väätäinen. Väätäinen ei halunnut tänään kommentoida tuomiota millään tavalla eikä myöskään sitä, aikovatko tuomitut hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

TJ Groupin talousjohtajana aiemmin työskennellyt nainen tuomittiin avunannosta tiedottamisrikokseen ja törkeään sisäpiiritiedon väärinkäyttöön viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Sisäpiiritieto ja sen väärinkäyttö

Hovioikeus ratkaisee myöhemmin syksyllä oikeudenkäyntikuluja koskevat valitukset. TJ Groupin poikkeuksellisen pitkä oikeudenkäynti käräjäoikeudessa tuotti valtiolle hieman yli 1,6 miljoonan euron oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus velvoitti valtion korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut hylättyään syytteet tiedotusrikoksesta ja törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä.

TJ Group haluaa valittaa tuomiosta

TJ Group ilmoitti heti aamupäivällä hakevansa valituslupaa korkeimpaan oikeuteen. Toimitusjohtaja Hannu Jokelan mukaan yhtiö ottaa lähiaikoina kantaa Salmisen ja Tilmanin asemaan yhtiön hallituksessa.

Tilman on yhtiön hallituksen puheenjohtaja, Salminen hallituksen jäsen ja entinen toimitusjohtaja. Jokelan mukaan mahdolliset muutokset yhtiön hallituksessa vaativat ylimääräisen yhtiökokouksen.

Valtionsyyttäjä Mika Illman ei vielä tänään osannut sanoa, aikooko syyttäjäpuoli hakea valituslupaa. Illman arveli ratkaisun siirtyvän ensi viikolle.

- Tyytyväinen pitää olla siihen, että syytteet ovat menestyneet tällä tavalla. Hovioikeus on antanut ihan erilaista painoa syyttäjän esittämille perusteluille, Illman sanoi.

Syyttäjä vaati alun perin TJ Groupille 200 000 euron yhteisösakkoa. Lisäksi yhtiöltä ja sen johtajilta perittiin yhteensä noin 150:tä miljoonaa euroa, jonka heidän katsottiin ansainneen rikollisin keinoin helmikuun 2000 osakeannissa ja -myynnissä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat