Mainos

Timo Soini huolissaan Syyrian tilanteen kärjistymisestä: "Länsivallat olivat tilanteessa, jossa iskua ei voitu jättää tekemättä"

3:53

Ulkoministeri Timo Soinin mukaan Syyrian tilanne näyttää huolestuttavalta ja rauhanneuvottelut vaikealta. Yhdysvallat iski maahan liittolaisineen viime yönä.

Timo Soini kertoo MTV Uutisille, että hän ei ollut yllättynyt Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan tekemästä iskusta, joka oli vastaisku Syyrian hallinnon väitetylle kemiallisten aseiden käytölle.

– Kemiallisen aseen käyttö on sotarikos ja länsivallat olivat tilanteessa, että tekemättäkään ei voinut jättää, Soini sanoo.

– Jos länsi ei olisi reagoinut, heiltä olisi kysytty, voiko kemiallisia aseita käyttää ilman seuraamuksia, hän jatkaa.

Soinin mukaan Suomen ulkopoliittinen johto on keskustellut keskenään iskun tiimoilta, mutta toistaiseksi tapaamista ei ole suunniteltu. 

– Suomi tietysti tuomitsee sotarikokset ja kemiallisten aseiden käytön. Tietenkin me toivomme, että tilanne ei kärjisty ja pääsisimme rauhan tielle, mutta se näyttää nyt todella vaikealta.

– Kansainvälinen, sääntöperusteinen järjestelmä on ainoa tapa mennä eteenpäin. Voimaan ja väkivaltaan perustuva järjestelmä on aina huonompi.

Timo Soini ilmaisee myös huolensa siitä, että kemiallisten aseiden käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana.

– Toivoisin, että kemiallisia aseita ei käytettäisi koskaan eikä missään. Ikävä kyllä kemiallisia aseita on käytetty viime vuosien aikana useallakin kerralla ja tämä on huono kehitys maailmassa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja