Mikko Simon kirjoittaa Kentän laidalla kuultua -kolumnejaan MTV3 Internetille suoraan New Yorkista. Tällä kertaa Mikon syvähaastattelussa on suomalainen korislegenda Timo Saarelainen.
Yksi kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista korispelaajista on nykypäivänä varsin tuntematon nimi lajin keskuudessa. Ellei ole kyse todellisesta lajifriikistä, suurin osa suomalaisista sanoisi "Kuka?", kun heille sanoo nimen Timo Saarelainen.
Itse aloitin korisurani Suomessa 12-vuotiaana, juuri niihin aikoihin kun Saarelaisen olisi pitänyt olla kaikkien nuorten pelaajien esikuva. Ahmin sisääni koristietoa niin paljon kuin pääkoppa vain kesti, ja kävin jokaisessa SM-sarjamatsissa, jossa vain ehdin. Silti en muista kertaakaan kuulleeni ihmisten puhuvan Saarelaisesta.
Tilanne olisi ollut toinen, jos Saarelainen olisi esimerkiksi Hanno Möttölän ikäinen. Lajin seuraaminen on nyt globaalista, eikä lähteminen Amerikkaan tarkoita enää sitä, että kaveria ei nähdä tai hänestä ei kuulla mitään neljään vuoteen. Möttölän yliopistouran aikana Suomessa saattoi nähdä taivaskanavilla hänen pelejään, tai niitä pystyi seuraamaan suorana Internetin välityksellä. Saarelainen pelasi USA:ssa ennen teknologista vallankumousta, mutta Utahin osavaltiossa nimi Saarelainen on lähes yhtä tuttu korisfaneille kuin Möttölä. Ja siitä on kuitenkin yli 15 vuotta, kun Timo puki viimeksi BYU:n paidan päälleen.
Teille kaikille, jotka olette kirjoittaneet minulle ja pyytäneet Saarelaisesta lisää infoa... Olkaa hyvä.
Juuret Namikassa
Timo Saarelainen aloitti koripallon harrastamisen Pohjois-Haagan NMKY:ssä 10-vuotiaana paikallisessa koriskerhossa, jota veti koripallomies henkeen ja vereen, nykyään MaSu:ssa toimiva Erkki Koivisto-Rajala. Pari vuotta myöhemmin kerhotoiminta yhdistettiin Helsingin NMKY:n toimintaan ja Saarelainen muutaman muun pojan kanssa nostettiin ikäluokkansa edustusjoukkueeseen, jossa vastuuvalmentajana oli Jukka Mantere.
Saarelaisen nousu ikäluokkansa eliittiin tapahtui suhteellisen nopeasti.
- Muistan sen vielä, kun "Petteri" Peterseniltä tuli postissa ensimmäinen kutsu nuorten maajoukkueleirille. Meitä oli varmaan 30-35 kundia, ja mä olin ihan sormi suussa, siellä oli sen verran hyviä kundeja, Saarelainen sanoi vaatimattomasti.
Vaikka hän saattoi aliarvioida omia taitojaan, maajoukkuevalmentajat näkivät hänessä tulevaisuuden pelaajan. Saarelainen otettiin kaksi vuotta nuorempana mukaan haistelemaan maajoukkuetunnelmaa. Toinen 1960-syntynyt pelaaja, joka mahtui joukkueeseen, oli HonSu:n kasvatti Matti Mikkonen.
- Joukkueen tähtiä olivat Kari Kaario, Sievisen Jukka ja Roy Herold, kovia pelaajia kaikki, Saarelainen sanoi. Me päästiin PM-kisoihin, ja enhän minä pelannut kuin muutaman minuutin. Mutta Petteri varmaan otti meidät jengiin tulevaisuutta varten.
Niin Petteri oli selvästi asian ajatellut, sillä jo reilun vuoden päästä Saarelainen oli nuorten maajoukkueen kantavia voimia.
Samaan aikaan, 16-vuotiaana, Saarelainen nostettiin Helsingin NMKY:n miesten edustusjoukkueeseen. Miesten maajoukkueleireillä Saarelainen pelasi varsinaisen tähtisikermän keskellä: Monni Sarkalahti, Kari Liimo ja nykyinen Pyrbasketin valmentaja Jarmo Laitinen kuuluivat tähän ryhmaan. Kolmikolla oli myös muu yhdistävä tekijä: he olivat kaikki pelanneet Brigham Young -yliopistossa.
- Monnilla, Karilla ja Jarkilla oli kaikilla olleet suhteellisen hyvät kokemukset BYU:sta, Saarelainen kertoi. Aloin pikkuhiljaa miettiä sitä, että olisi se kiva lähteä kokeilemaan sinne taitojaan. Armeijan aikana päätin sitten, että ensi vuonna lähden.
Yksi suomalainen lisää
Suomella on ollut paljon USA:ssa käyneitä korispelaajia, ja kaikki heistä ainakin 1990-luvun alkuun asti saavat kiittää kokemuksistaan Robert "Petteri" Peterseniä. Petteri oli itse valmistunut BYU:sta, mutta hänellä oli valmentajakontakteja ympäri maata. BYU oli tietenkin Petterin mielestä turvallinen valinta, mutta aina Saarelaisen vuosiin asti BYU oli yksi USA:n parhaimmista yliopistoista sekä akateemisesti että koripalloilullisesti. Niinpä BYU oli myös Saarelaisen koulujen listalla, kun Petteri ryhtyi soittelemaan rapakon taakse.
- Minulle tuli kirjeitä aika monestakin yliopistosta, ja yksi yliopisto, joka värväsi minua, oli Harvard, Saarelainen muisteli. Se kiinnosti minua hirveästi akatemian vuoksi, mutta heillä ei ollut stipendejä. He olisivat voineet antaa rahallista tukea, mutta he eivät voineet maksaa kaikkea. Olisin saanut sen maksimituen, ja ajattelin heti, että eihän se loppu voi kauhean suuri numero olla. Mutta kun koutsi lähetti sieltä numeroita, sanoin "aha, mietitään sitten seuraavaa vaihtoehtoa." Muista kouluista, jotka minua rekrytoivat BYU oli paras koriksen kannalta. Se oli sitten helppo päätös.
BYU:ssa Saarelainen siirtyi todella kovaan joukkueeseen, joka oli täynnä tulevia NBA-miehiä. Hän ei kuitenkaan aristellut tilannetta vaan pääsi nopeasti pelaavaan kokoonpanoon.
- Olin jo pelannut niin paljon kovia otteluita maajoukkueessa - muun muassa Neuvostoliittoa vastaan - että pelin taso ei ollut mikään shokki. Mutta se pelitempo ja -tahti oli niin eri luokkaa... Suomessa se oli ja on sellaista läpyttelemistä verrattuna siihen, mitä se on täällä. Siihen oli suurin tottuminen, Saarelainen kommentoi.
Toinen asia, joka vaati totuttelemista, oli BYU:n fanaattinen kotiyleisö.
- Marriott Center, kotiareenamme, oli aikamoinen shokkikokemus, Saarelainen muisteli. Sinne mahtuu noin 23 000 ihmistä, ja joka matsi oli loppuunmyyty. Siellä ei ollut yhtään tyhjää paikkaa, ja kaikilla hirveä huuto päällä. Siinä kun olin tottunut pelaamaan hyvänä päivänä parin-kolmensadan fanin edessä, niin kun sieltä tunnelista juoksi ulos siihen huutomyrskyyn... Oli se aikamoinen kokemus, Saarelainen naurahti.
- En ikinä unohda ekaa kotimatsiamme. Pelasimme heti kauden alussa Utah Statea vastaan, ja Marriott Centerissä oli aivan älytön meteli! Me aloitimme matsin vissiin 6-0 tai 8-0, ja muistan ihan kuin eilisen, että Utah State otti aikalisän, ja me keräännyimme koutsin ympärille, ja koutsi selitti jotain, mutta en kuullut yhtään mitään. Näkyi vain, että miehen suu liikkui ja hän huusi, mutta en kuullut mitään, siellä oli niin hirveä meteli.
- Siinä tuli sellainen olo, että nyt on koripallotaivaassa. Ei sen paremmaksi koriskokemus voi tulla.
Menestystä ja kunniaa
Danny Ainge Portlandin paidassa v. 1990 (Photo: Stephen Dunn /Allsport)Copyright Allsport 2001
Heti ensimmäisellä pelikaudellaan Saarelainen ja BYU etenivät NCAA-turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon. Joukkueen tähti oli nykyinen NBA-kommentaattori Danny Ainge. Toisella kaudellaan joukkueen suurimmat nimet olivat Fred Roberts ja Greg Kite - kummatkin tulevia NBA-miehiä. Vaikka Saarelainen ei ollut joukkueen tähti, hän oli koko ajan suuressa roolissa.
Kolmannella kaudellaan BYU pelasi "huonon" kauden: vain 15 voittoa, ja NCAA-turnaus jäi haaveeksi.
- Meidän rekordi ei ollut huono, mutta kun joukkue voitti "aina" 20 ottelua kaudessa ja pääsi Elite Eightiin, niin menestyksen rima nousee, Saarelainen kuvaili. Hävisimme kauden lopulla kolmoisjatkoajalla Utahille kotona, ja se oli viimeinen pisara: koutsi sai sitten kenkää.
Saarelainen oli myös vaikeassa tilanteessa. Heikosti sujuneen kauden jälkeen hän mietti vakavasti paluuta kotiin, mutta valmentajavaihdoksen myötä uusi tilaisuus ilmestyi.
- Meidän joukkueessa oli sellainen pelaaja kuin Devin Durant, joka pelasi samaa paikkaa kuin minä. Hän oli ollut mormonien missionilla pari vuotta, ja meillä olisi kummallakin ollut seniorivuosi samaan aikaan edessä. Hän oli selvästi kuitenkin minua parempi, ja koutsi kysyi multa, tekisinkö minä redshirt (väli) -vuoden. Lyhyen miettimisen jälkeen päätin, että se olisikin hyvä homma, Saarelainen kertoi.
Saarelainen palasikin Suomeen kaudeksi 1983-84, ja pelasi Helsingin NMKY:n riveissä. Nykypäivänä ei sellainen kävisi, eikä se silloinkaan ollut NCAA:n sääntöjen mukaista, mutta silloin ei asian tarkistaminen ollut kovinkaan helppoa.
- Kyllä se kävi mielessä, että näin ei saisi tehdä, mutta se oli niin pieni asia, etten sitä miettinyt sen enempää, Saarelainen selitti.
Saarelainen tuli jo ennestään vahvaan Helsingin Namikan jengiin kauden jo alettua Suomessa. Heillä olikin Saarelaisen mukaan aivan ylivoimainen jengi sillä kaudella. Mestaruus oli selviö, ja joukkue ei hävinnyt yhtään peliä playoffseissa.
- Lehdistö nimitti meitä Bermudan kolmioksi: Gerry Lee, Jonathan Moore ja minä. Jos joku pystyi hidastamaan yhtä meistä, niin ei vastustaja kuitenkaan saanut kahta muuta kiinni. Usein me teimme kaikki kolme parikymmentä pistettä per ottelu ja juoksimme vastustajilta jalat alta.
Saarelainen palasi sitten Brigham Youngiin viimeiselle kaudelleen. Ja vaikka joukkue ei ollutkaan läheskään yhtä hyvä, Saarelainen oli itse loistovedossa. Hän teki kauden aikana keskimäärin 22 pistettä per ottelu ja väänsi yhden ottelun ennätyksekseen huikeat 41 pistettä. Hänet valittiin koko Western Athletic -konferenssin vuoden pelaajaksi ja hän sai All American -kunniamaininnan.
Kauden päätyttyä Saarelaiselle tuli hieman tyhjä olo.
- Periaatteessa olin saavuttanut kaikki ne asiat, mitä koripallossa olin tavoitellut, paitsi tietenkin NBA:n. Olin voittanut mestaruuksia Suomessa, oli menestystä NCAA-turnauksesta, oli henkilökohtaista menestystä... Minulla ei ollut enää sellaista motivaatiota, Saarelainen kertoi. NBA-unelma oli enemmän rahan takia kuin, että minulla olisi ollut enää poltto sydämessä koriksen perään. Olin saanut kaikki nämä elämänkokemukset ja koulutuksen koripallolta... Minulla ei ollut "Eye of the Tiger" - tunnetta enää.
NBA - mutta ei
NBA:n vuoden 1985 varaustilaisuudessa Los Angeles Lakers huusi Saarelaisen nimen viidennen kierroksen lopulla. Vaikka Saarelainen ei tuntenut enää suurta kiinnostusta itse koripalloa kohtaan, Lakers-leiri oli silti silmiä avaava kokemus
Magic Johnson (Photo: Stephen Dunn /Allsport)Copyright Allsport 2001
- Lakersin leirillä pelasimme kesäliigamatseja, ja siellä oli Magic Johnson ja Byron Scott pelaamassa... Kaikki muut paitsi Kareem olivat aina mukana, Saarelainen muisteli. Kyllä ne oli kovia pelaajia. Se oli sellainen elämänkokemus, jota en ikinä unohda. Olin just päässyt yliopistosta, mulla oli sellainen kunnon ruostekasa Chevy Monte Carlo, ja kun tulin sinne Lakersien parkkipaikalle, siellä oli Rolls Roycea, Jaguaaria ja Mercedes-Benziä samalla parkkipaikalla.
Saarelaisen huonoksi onneksi Lakers eli silloin kultavuosiaan, ja paikat joukkueessa olivat kiven takana. Hän oli viimeinen pelaaja, joka tippui joukkueesta ennen kauden alkua.
- Kun Lakersit tiputtivat minut, minulla oli muutamia mahdollisuuksia, mutta kaikki muut joukkueet halusivat, että menen CBA:han yhdeksi kaudeksi ennen kuin tulisin uudestaan leirille. Minulla ei ollut sen suhteen MITÄÄN kiinnostusta. Kello tikitti jo kovaa vauhtia.
Saarelainen tuli vielä vuodeksi pelaamaan Suomeen, mutta miestä kiinnostivat jo muut haasteet.
- Minulla ei ollut mitään motivaatiota jatkaa Suomessa uraani, Saarelainen sanoi. Olin voittanut Suomen mestaruuden, olin pelannut tosi hyvässä joukkueessa, maajoukkueessa olin ollut jo pitkään, enkä heidän kanssaan nähnyt joukkueelle loistavaa tulevaisuutta. Olympialaisiin meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia, ja EM-kisoihin olisi myös ollut erittäin vaikea päästä. Jos katsoo niitä ikäryhmiä minun ympärillä viiden vuoden haitarilla, niin siinä ei ollut ketään tähtipelaajia Monnia lukuun ottamatta. Siinä oli Pere (Klinga), mutta hän ei silloin ollut vakavissaan koriksen suhteen. Meidän isot miehet olivat Heikki Kasko ja Antti Zitting - ihan kivoja kundeja, mutta en tuntenut siinä porukassa sitä samaa sähköä, mitä BYU:ssa olin kokenut.
- Olin saanut BYU:ssa hyvän koulutuksen, ja en halunnut odottaa 35-vuotiaaksi ennen kuin aloitan työelämän, Saarelainen sanoi. Ajattelin, että tämä on yhtä hyvä aika kuin mikään muu aloittaa normaalin ihmisen elämä.
- En ole ikinä katunut päätöstäni, mutta kyllä pari kertaa olen miettinyt, että olisihan se varmaan ollut ihan kivaa jatkaa peliuraa, Saarelainen myönsi. Pidin eniten siitä yhteisolosta kavereiden kanssa, se olisi ollut se päätekijä uran jatkamisessa siinä vaiheessa. Kun olin pelannut BYU:ssa, jossa joka matsissa oli 23 000 hullua huutavaa fania, ja tulet sitten Suomeen, jossa on suunnilleen 100 katsojaa, ja tuomarit ja pelin taso on vähän kuin eri planeetalta, niin loisto oli lähtenyt.
Amerikkalainen elämä, suomalainen sydän
Saarelainen meni naimisiin yliopiston jälkeen BYU:ssa tapaamansa naisen kanssa, ja siinä vaiheessa hänelle oli jo selvää, että hän tulee asumaan Yhdysvalloissa. Sydän kuitenkin sykkii Suomelle aina.
- Jos olisin jäänyt Suomeen, en tiedä millaisen työelämän olisin itselleni keksinyt. Olisin varmaan koriksen kautta jonnekin päässyt, mutta halusin olla hyvässä duunissa ja tehdä hyvää fyrkkaa, halusin oman talon perheelleni. Yhdysvallat on minun mielestä niin älyttömän hyvä maa asua - täällä verot ovat alhaisia ja täällä on enemmän tilaisuuksia kuin Suomessa. Suomi tulee aina olemaan ensirakkauteni, mutta halusin elää tällaisessa maassa, jossa tilaisuuksia riittää, Saarelainen kertoi.
Tänä päivänä Saarelainen asuu Denverissä ja toimii KTVD-televisiokanavan myyntipäällikkönä. Hän yrittää katsoa kaikki mahdolliset Hanno Möttölän ja Atlanta Hawksien ottelut, mutta niitä ei pyöri valtakunnallisilla televisiokanavilla kovinkaan usein. Hän on silti ylpeä siitä, että Suomi on saanut ensimmäisen NBA-ammattilaisensa.
- Olen Hannon puolesta onnellinen, että hän on ensimmäinen suomalainen NBA:ssa, niin kauan kuin se on hänen unelmansa, Saarelainen kertoi. Hänellä on kaikki eväät hyvään ja pitkään NBA-tulevaisuuteen.
Teksti: Mikko Simon
Jos sinulla on kysyttävää, kommentoitavaa tai juttuideoita, lähetä Mikolle sähköpostia osoitteeseen KentanLaidalla@luukku.com
