Vuonna 85 -elokuvaa on arvosteltu latteaksi ja kömpelöksi, hyvät ainekset hukkaan heittäväksi.
Kritiikeissä elokuvan on todettu myös saavan koomisuudessaan jopa farssimaisia piirteitä ja vaikuttavan välillä enemmän sketsiviihteeltä kuin komediaelokuvalta. Lähes kaikissa arvioissa Vuonna 85 on saanut yhdestä kahteen tähteä.
Elokuvan toinen ohjaaja Timo Koivusalo ei arvosteluista hätkähdä – hän ei nimittäin edes lue niitä.
– Olen ottanut jo kauan sitten sen linjan, että en koskaan lue kritiikkejä. Siitä ei tavallaan ole mitään hyötyä, koska työ on tehty, eikä mitään voi enää muuttaa, Huomenta Suomen vieraana käynyt Koivusalo sanoo MTV3.fille.
Hän kertoo, että tänään perjantaina ensi-iltansa saavan elokuvan on nähnyt ennakkoon noin 7000 ihmistä.
– Minulle tullut palaute on ollut jopa hieman mairittelevaa. Tärkeintä on, että ihmiset lähtevät teatterista suupielet ylöspäin, Koivusalo selittää.
– Ihan hauska tehdä Täällä Pohjantähden alla -elokuvien jälkeen välillä tällaista vilpitöntä ja kirkasotsaista rakkauskomediaa.
Koivusalo itse ei aio katsoa elokuvaa tänään teatterissa, vaan valmistautuu alkavaan lomaansa.
– Taidan mennä johonkin pommisuojaan ja ottaa lasin viiniä, hän nauraa.
Martti Syrjä palaa villille 80-luvulle: Maailma oli silloin parempi
(MTV3)
Timo Koivusalo Huomenta Suomen ruokapöydässä (25.1.2013)
Sumo video id