Listauksessa otettiin huomioon henkilön ajankohta ja rahan tai omaisuuden arvo verrattuna nykypäivään.
Maailman kaikkien aikojen rikkain mies oli lehden mukaan Timbuktun kuningas Mansa Musa. Mansa Musan (1280–1337) valtava omaisuus pohjautui kultaan. Hänen elinaikanaan hänen valtakuntansa oli maailman suurin kullantuottaja ja kullan kysyntä oli huipussaan.
Musan kerrotaan tehneen 1300-luvulla pyhiinvaellusmatka Mekkaan, jossa hänen kerrottiin jakaneen niin runsaasti almuja, että kullan arvo Egyptissä romahti.
– Hän oli rikkain ihminen, joka on ikinä elänyt. Kuvittele maailman kaikki mahdollinen kulta mitä kellään voi olla ja tuplaa se. Sellaisesta omaisuudesta oli kyse, kertoo Michiganin yliopiston apulaisprofessori Rudolph Ware.
Toiseksi rikkaimmaksi listalla yltää Rooman keisari Augustus. Hän ei ollut ainoastaan mahtavan valtakunnan keisari, joka tuotti 25–30 -prosenttia sen aikaisen maailman taloudesta. Hänen henkilökohtainen omaisuutensa oli lähes yksi viidesosa valtakunnan varallisuudesta. Hänen varallisuudestaan on tehty arvioita ja nykyrahassa kyse olisi 4 600 miljardia dollaria
– Hän omisti hetken aikaa henkilökohtaisesti koko Egyptin, Stanfordin historian professori Ian Morris toteaa.
Listalla hallitsijoita ja liikemiehiä
Kiiinan Kesari Shenzong (1048-1085) yltää listalla kolmanneksi, Intian hallitsija Akbar Suuri (1542-1605) neljänneksi, neuvostojohtaja Josif Stalin (1878-1953) viidenneksi ja liikemies Andrew Carnegie (1835-1919) kuudenneksi.
Seitsemättä sijaa pitää myös amerikkalainen liikemies, John D. Rockefeller (1839-1937). Hänen omaisuutensa arvoksi on arvioitu noin 341 miljardia dollaria nykyrahassa.

