Tilanne Pohjois-Syyrian rajalla kuumenee – Erdogan uhoaa hyökkäyksellä "minä tahansa yönä ilman varoitusta"

Trump antaa Turkin hyökätä Syyriaan - mitä tämä tarkoittaa al-Holin leirin suomalaisille? 6:15
MTV Uutiset Live kertoo, mitä Turkin päätös tarkoittaa al-Holin suomalaisille

Turkin armeija on valmis aloittamaan sotilasoperaationsa Pohjois-Syyrian kurdeja vastaan koska tahansa. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi tänään, että Turkki saattaa "tulla minä hyvänsä yönä ilman varoitusta".

– Meille ei tule kuuloonkaan, että sietäisimme enempää uhkia näiltä terroristiryhmiltä, Erdogan sanoi viitaten kurditaistelijoihin.

Yhdysvallat on aiemmin pyrkinyt estämään kaikki Syyrian kurdien YPG-järjestöön kohdistuvat turkkilaisoperaatiot. Turkki pitää YPG:tä terrorijärjestönä. Yhdysvaltojen kanssa YPG on taas tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Isisin vastaisessa taistelussa.

Yhdysvallat on nyt yllättäen ilmoittanut siirtävänsä joukkonsa pois Pohjois-Syyriasta Turkin rajalta, käytännössä siis hyläten liittolaisensa. Valkoinen talo kertoi lausunnossaan, että Turkki aikoo edetä "pitkään suunnittelemassaan operaatiossa" Pohjois-Syyriassa, mutta Yhdysvallat ei tue operaatiota, ei ole siinä osallisena eikä läsnä alueen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi vastuu kiinni otetuista äärijärjestö Isisin taistelijoista ja jäsenistä on Yhdysvaltojen mukaan nyt Turkilla.

Erdogan lupasi tehdä yhteistyötä Euroopan maiden hallitusten kanssa Isis-vankien osalta. Hän painotti, ettei Turkki voi huolehtia vangeista, jotka ovat kotoisin muun muassa Ranskasta ja Saksasta. Al-Holin leirillä on myös suomalaisia vankeja.

Yllätys myös YK:lle

Yhdysvaltojen äkillisen suunnanmuutoksen jälkeen sekä kurdijoukot että Syyrian sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights kertoivat Yhdysvaltain joukkojen jo aloittaneen vetäytymisen.

YK ilmoitti pian varautuvansa pahimpaan. YK:n humanitaarinen koordinaattori Syyriassa Panos Moumtzis painotti, että operaation seurauksiin liittyy paljon kysymyksiä vailla vastauksia.

Moumtzis teki myös selväksi, ettei hänellä ollut ennakkotietoa Yhdysvaltojen päätöksestä. Hänen mukaansa YK:lla on valmiussuunnitelma siltä varalta, että siviilit kärsivät.

Syyrian kurdijoukot ovat jo todenneet, että turkkilaishyökkäys veisi pohjan vuosien menestyksekkäältä taistelulta Isisiä vastaan ja antaisi joillekin äärijärjestön henkiin jääneille johtajille tilaisuuden tulla taas esiin. Erdoganin edustaja Ibrahim Kalin tviittasi, että Turkki jatkaa myös Isisin vastaista taistelua eikä anna järjestön palata missään muodossa.

Myös ulkoministeri Mevlut Cavusoglu sanoi Twitterissä, että Turkki auttaa palauttamaan rauhan ja vakauden Syyriaan ja poistaa terroristit alueelta.

Irakin sodan veteraani ja demokraattien kongressiedustaja Ruben Gallego totesi Twitterissä Valkoisen talon lausunnon tultua julki, että Turkin operaation etenemisen salliminen on "yksi eniten epävakautta aiheuttavista toimista, jonka voimme Lähi-idässä tehdä".

Miten käy turvavyöhykkeen?

Valkoisen talon lausunto tuli hetki vähän sen jälkeen kun presidentit Erdogan ja Donald Trump olivat keskustelleet puhelimessa. Sunnuntaisen tiedotteen mukaan Erdogan kertoi Trumpille puhelimessa olevansa turhautunut, koska elokuussa tehdyn sopimuksen täytäntöön panemisessa on epäonnistuttu.

Turkki ja Yhdysvallat sopivat elokuussa, että ne muodostavat turvavyöhykkeen Syyrian pohjoisosaan. Neuvotteluiden jälkeen valtioilla on ollut muun muassa yhteisiä maa- ja ilmapartioita alueella. Turkki on kuitenkin syyttänyt Yhdysvaltoja siitä, että se on viivytellyt turvavyöhykkeen muodostamisessa.

Erdogan päätyi lisäämään lämpöä maiden välille viikonloppuna ja varoitti, että Turkki saattaisi aloittaa lähipäivinä hyökkäyksen Syyrian puolelle rajaa. Turkin valtionmedia kertoi myös, että Syyrian-vastaiselle rajalle olisi lähetetty lisäjoukkoja Erdoganin varoitusten jälkeen.

Nyt Erdogan kertoi presidenttien välisen puhelun aikana Trumpille, että turvavyöhyke loisi tarvittavat olosuhteet sille, että syyrialaiset pakolaiset voisivat palata Syyriaan.

Turkissa on tällä hetkellä yli 3,6 miljoonaa syyrialaista pakolaista. Maa on väläytellyt Syyrian pakolaisten sijoittamista edellä mainitulle turvavyöhykkeelle Syyrian kurdien hallinnoiman alueen läheisyyteen.

 

Lue myös:

    Uusimmat