Tihinen ja Riihilahti häpeissään, Eremenko jr. tyynempi

Hannu Tihinen, kuva: Mike Hewitt/Getty Images
Hannu Tihinen, kuva: Mike Hewitt/Getty Imagesgetty
Julkaistu 09.06.2005 00:28(Päivitetty 09.06.2005 00:50)

Suomen puolustaja Hannu Tihisen itkuiset silmät kertoivat paljon Anderlecht-pelaajan tunnelmista 0-4-tappioon päättyneen jalkapallon MM-karsintaottelun jälkeen. Tihinen ei voinut ymmärtää, miksi Suomi lopetti pelaamisen Hollannin 2-0-maalin jälkeen.

- Kauheinta, mitä voi kuvitella. Kotiyleisön edessä tällainen suoritus ei vain käy, Tihinen mutisi.

Tihinen näki Suomen hallinneen peliä lähes täysin 75. minuutille asti, jonka jälkeen maailma romahti.
- Peli lopahti ihan täysin, kun Hollanti teki toisen maalin. Sen jälkeen vain juostiin kentällä ilman ajatusta ja kaikki tilanteet jätettiin kesken. Voimia oli yhä jaloissa, mutta henkinen puoli petti, toppari jatkoi.

Tihinen pääsi seuramaan paraatipaikalta, kun hyökkääjä Ruud van Nistelrooy tälläsi Hollannin ottelun ensimmäisestä maalipaikasta pallon Suomen verkkoon.
- Maailmanluokan pelimies, kun sai noin pienestä kulmasta maaliin. Omaan piikkiin se meni, jätin kaverille pari metriä liikaa tilaa, Tihinen kertasi.

Loppukarsinta ei näytä Tihisestä valoisalta, sillä topparin mukaan kaikki kotiottelut olisi ehdottomasti pitänyt hoitaa kunnialla.
- Katsotaan nyt, mitä syksyllä voimme vielä tehdä, Tihinen lopetti.

Riihilahti kritisoi yltiöhyökkäämistä

Yhtään Tihistä tyytyväisempi ei ollut keskikenttämies Aki Riihilahti, joka sai ottelun aikana runsaasti paikkoja Suomen avausmaalin tekemiseksi.

- Suomi hallitsi täysin, mutta emme löytäneet avainhetkiä avausmaalin tekemiseksi. Itse sain kolme tilannetta, joista viimeinen meni valitettavasti takanurkan yli, kun horjahdin vetotilanteessa taaksepäin, Riihilahti valaisi.

Hollanti pääsi karkuun juuri, kun Suomi vaihtoi Teemu Tainion Mikael Forsselliin saadakseen lisää hyökkäystehoja Shefki Kuqin rinnalle.

- Puolustuksen kustannuksella ei olisi missään nimessä saanut pelata. Ennen Hollannin 2-0-maalia meillä oli yltiöpäinen yritys tehdä maali ja saimme hyvän paikankin, mutta Hollanti iski vastahyökkäyksellä välittömästi, kun meiltä puuttui varmistus, Riihilahti kismitteli.

Hollannin 4-0-voitto ei vastannut Riihilahden mukaan mitenkään ottelun tapahtumia.
- Hollanti ei missään nimessä ollut selkeästi parempi. Jos olisimme saaneet avausmaalin, olisimme pystyneet pitämään johtomme loppuun asti, niin hyvin pelasimme. Hollannin tasoista teknistä joukkuetta vastaan meidän avausmaalimme olisi ollut elintärkeä, Riihilahti uskoi.

- Uskomaton tilaisuus uskomattoman kotiyleisön edessä, mutta me menetimme sen, Riihilahti sadatteli lopuksi.

Eremenko junior ei lopeta vielä jalkapalloa

Kymmenen minuuttia ennen Hollanti-ottelun loppua vaihtoon otettu Alexei Eremenko junior oli ottelun jälkeen tappiosta huomattavasti tyynempi kuin kanssapelaajansa.

Eremenko aloitti ottelun vasemmalla laidalla ja sai siirron keskelle Jari Litmasen paikalle Litmasen loukattua vasemman etureitensä puolen tunnin pelin jälkeen. Tämän jälkeen Eremenko ja Shefki Kuqi löysivätkin hyvän yhteistyön, mikä poiki hyviä maalipaikkoja läpi ensimmäisen jakson.

- Ensimmäinen puoli tuntia oli tarkoitus vain pitää oma pää puhtaana, vaikka hallitsimmekin peliä. Litin paikalle siirto oli hyvä juttu, saimme Hollannin pihteihimme, Eremenko sanoi.

Eremenko ei keksinyt ratkaisua, miten Suomen hallinta olisi saatu muutettua maaleiksi.

- Olisimme tarvinneet enemmän tuuria. Hollannilla oli neljä paikkaa ja neljä maalia, meillä oli paikkoja takuulla enemmän muttei maaleja. Oma suoritus kuitenkin tyydytti maalittomuudesta huolimatta, Eremenko selvitti.

Tulisieluinen keskikenttämies näytti avauspuoliajalla monesti turhautumistaan kentällä, kun pallo ei löytänyt tietään maalivahti Edwin van der Sarin taakse. Tanska-peliin verrattuna silloin lopettamisella uhkaillut Eremenko ei ottelun jälkeen ollut yhtä turhautunut.

- Pelasimme sata prosenttia paremmin kuin Tanskaa vastaan. Jos olisimme pelanneet yhtä huonosti kuin silloin, lopettaminen olisi todellakin ollut lähellä. Loppulukemat olivat huonommat, mutta taistelu oli kunnossa, Eremenko totesi.

Kahden vuoden rääkki näkyi Eremenkon silmissä, kun hän kertoi odottavansa pitkää kesälomaa Suomessa ja Pietarsaaressa. Suomen joukkueen tulevaisuus on hänelläkin yhä hämärän peitossa, mutta päävalmentaja Antti Muurinen saa häneltä yhä tukea.

- Ennen Muurista Suomi lähti jo valmiiksi häviämään tällaisia pelejä. Hänen aikaansaannoksiaan ei saa unohtaa, Eremenko päätti.

(MTV3-STT)

Lue myös:
Hollanti lannisti Suomen MM-jalkapallokarsinnassa

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo