Tiesitkö? Tästä syystä termostaattia tulisi säätää pienemmälle pakkasella

Olethan tarkkana, ettet hukkaa kotonasi lämpöenergiaa?

Kovat pakkaset jatkuvat tällä viikolla, eikä lauhtumisesta ole merkkejä.  MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemen mukaan pakkanen saattaa jopa kiristyä viikon edetessä. Mutta tiesitkö, että järkevän lämmönkulutuksen nimeen tiettyjä asioita kannattaa pakkasten aikaan välttää kotona?

– Kovimmilla pakkasilla ei kannata tuulettaa lainkaan. Jos pakkasta on vähemmän, tuuleta mahdollisimman nopeasti ja mieluusti ristivedolla, DNA:n älylämmityspalvelu Wattisen liiketoimintajohtaja Mikko Lietsalmi antaa esimerkiksi tiedotteessa.

Lietsalmen mukaan suuri osa kodin lämmöstä voi karata ikkunoiden kautta ulos, ja moni nostaakin sisälämpötilaa turhan korkeaksi vetoisuuden vuoksi. Ikkunoiden ja ovien tiiviys kannattaa tarkistaa tunnustelemalla, sillä tiivisteiden kuntoa ei välttämättä näe vain silmämääräisesti 

Säädä lämmitystä pienemmälle edes toviksi –  tässä syy

Lietasalmi muistuttaa myös ympäristösyistä. Kovat pakkaset näkyvät epäekologisina piikkeinä kaukolämmön tuotannossa ja kulutus voi tuolloin jopa kaksinkertaistua verrattuna pikkupakkaseen.

Iso lämmityksen tarve pakottaa kaukolämpöyhtiöt käynnistämään pääasiassa fossiilisilla polttoaineilla toimivia varavoimaloita, minkä vuoksi ilmastopäästöjen kasvu kertaantuu. Tämän vuoksi lämmityksen säätäminen pienemmälle fiksulla tavalla onkin erityisen tärkeää kovilla pakkasilla.

Pattereita kannattaakin säätää pienemmälle. Vinkki voi kuulostaa nurinkuriselta pakkaspäivinä, mutta kun lämpöpattereita säädetään kovalla pakkasella pienemmälle, saadaan leikattua kulutushuippuja ja vältettyä polttoöljyn käyttöä, Lietsalmi vinkkaa. Termostaatit voi kääntää takaisin päälle, kun asunto alkaa tuntua viileältä. Lämmitystä voi muutenkin säätää pienemmälle esimerkiksi öisin tai poissa ollessa. Suositeltava asuinhuoneen lämpötila on 20–22 astetta.

Motivan mukaan yhden asteen tiputtaminen huonelämpötilasta laskee lämmityskuluja noin viisi prosenttia vuositasolla. Viileässä makuuhuoneessa myös tulee yleensä nukuttua paremmin kuin lämpimässä. Esimerkiksi unitutkija Christopher Winterin mukaan optimaalinen lämpötila nukkumiseen on 15,5–19,5 celsiusastetta. Tärkeintä on kuitenkin, että lämpötila miellyttää nukkujaa.

Turhat lämmitykset pois kokonaan

Lietsalmen mukaan osan tiloista voi jättää kokonaan kylmilleen kovalla pakkasella. Esimerkiksi ulkovarastot eivät tarvitse kuivana pysymiseen lämmitystä kovalla pakkasella, sillä pakkasilma on kuivaa eikä edistä kosteusvaurioita. Kun lämpötila alkaa lähestyä nollaa, lämmitys pitää kuitenkin laittaa takaisin päälle.

Sisätiloissa vähän käytetyt kodin tilat ja esimerkiksi porraskäytävät voi säätää viileämmiksi. Älä kuitenkaan pidä vähän käytettyjä sisätiloja ja huoneita pitkään täysin kylminä, sillä tuolloin niihin voi kertyä kosteutta.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: DNA, Motiva

Lue myös:

    Uusimmat