Tiesitkö: Näin kierrätät patterit helposti ja oikein!
Pattereiden kierrättäminen voi tuntua toisinaan ongelmalliselta ja se näkyy myös tilastoissa – selvityksen mukaan kotitalouksilla on noin 150 paristoa kotonaan ja vain pieni osa niistä päätyy kierrätykseen.
Keräätkö sinäkin pattereita huoneen nurkkaan tai nakkaat ne huonolla omallatunnolla roskikseen? Käytetyt patterit voi viedä mihin tahansa niitä myyvään kauppaan tai kioskiin.
Kannettavia paristoja kerättiin viime vuonna tuottajavastuujärjestelmien kautta n. 930 tonnia, mikä tarkoittaa Suomen väkiluvulla jaettuna noin 7 sormiparistoa asukasta kohti. 45 prosentin keräysasteen saavuttaminen tarkoittaisi n. 1250 tonnin keräysmäärän täyttymistä, eli paristoja ja akkuja tulisi kierrättää vuodessa yli 300 tonnia nykyistä enemmän. Jokaisen suomalaisen tulisi siis palauttaa kierrätykseen kaksi - kolme paristoa enemmän kuin tällä hetkellä.
− Kansainvälisissä selvityksissä on arvioitu, että kotitalouksilla on keskimäärin jopa 150 paristoa kotonaan joko käytössä tai odottamassa käyttöä tai kierrätystä. Tästä näkökulmasta katsottuna 10 paristoa asukasta kohdin vuodessa ei kuulosta lainkaan mahdottomalta tavoitteelta, pohtii Recser Oy:n toimitusjohtaja Liisa-Marie Santakoski.
Paristot takaisin kauppaan
Kaikki kannettavia paristoja ja akkuja myyvät kaupat ja kioskit ovat velvollisia ottamaan vastaan käytetyt paristot ja akut ilman uuden tuotteen ostopakkoa. Myymälöissä keräyspisteen sijainti vaihtelee: puna-musta keräyslaatikko löytyy palautusohjeineen näkyvältä, valvotulta paikalta myymälästä, tai vaihtoehtoisesti käytetyt paristot ja akut palautetaan suoraan henkilökunnalle.
− Meillä on myymälöissä pullonpalautuksen yhteydessä piste, jossa asiakas voi helposti yhdessä paikassa kierrättää paristot, pullot, pahvit ja muovit, kertoo Lidl Suomi Ky:n viestintävastaava Pilvi-Sisko Riikonen.
Rautakeskolla on puolestaan ohjeistettu sijoittamaan palautuslaatikko näkyvälle paikalle pääsisäänkäynnin, kassojen tai palvelupisteen tuntumaan, jolloin asiakas löytää sen helposti. Myös Siwoissa, Euromarketeissa ja Valintataloissa palautuslaatikko löytyy pääsääntöisesti kassojen läheisyydestä, jossa kierrätyksen turvallisuutta voidaan valvoa.
Käytettyjen paristojen ja akkujen keräystä hoitavan tuottajayhteisö Recser Oy:n mukaan kuluttajat ovat löytäneet kauppakeräyksen hyvin, sillä nyt jo lähes puolet erilliskerätyistä kannettavista paristoista ja akuista tulee kaupoista. Toukokuun alusta alkaen myös pieniä sähkö- ja elektroniikkalaitteita on voitu palauttaa useisiin kauppoihin. Tällöin akkuja ja paristoja ei tarvitse erikseen irrottaa laitteista.
Paristojen kierrättäjän muistisäännöt:
- Älä laita paristoja ja akkuja sekajätteeseen, vaan palauta ne paristonkeräyspisteisiin, joita löytyy kaikista kannettavia paristoja ja akkuja myyvistä kaupoista ja kioskeista.
- Tulipaloriskin välttämiseksi suojaa litiumparistojen ja -akkujen virtanavat teippaamalla ennen kierrätystä. Litiumakut ja -paristot tunnistat Li-alkuisesta merkinnästä.
- Pakkaa vuotavat paristot ja akut muovipussiin, jotta vaaralliset aineet eivät joudu ihollesi tai vahingoita keräyslaatikkoa.
- Palauta kauppojen puna-mustiin keräyslaatikoihin ainoastaan kannettavia paristoja ja akkuja. Tyypillisesti näitä käytetään mm. rannekelloissa, leluissa, taskulampuissa, kannettavissa soittimissa, matkapuhelimissa, digikameroissa, tietokoneissa ja sähkökäsityökaluissa kuten porakoneissa.
- Palauta vain sellaisia paristoja ja akkuja, joiden varaus on käytetty loppuun tai piilota niiden virtanavat teippaamalla oikosulkujen estämiseksi.
(MTV3)
Uusimmat
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
18:12
Sanna Marin jakoi seuraajilleen poseerauksia Pariisista: "Niin innostunut Victoria Beckhamin show´sta"
-
18:11
Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä Albus Dumbledoren näyttelijää: "Hän valloitti minut lapsena"
-
17:54
Erikoistutkija: Silakan kalastuskielto Suomen lähivesillä olisi ylireagointia – "Ei olisi mitään järkeä pistää nurin kokonaista elinkeinoa"
-
17:51
Tuskaisia karjahduksia Ott Tänakin autossa – syynä tämä kammohyppy: "En ole varma, onko Martin kunnossa"
-
17:44
Ohi on! Lauri Markkanen poseerasi armeijan päättymisen merkiksi
-
17:30
Mediatiedot: Viranomaiset varoittivat ennalta Rotterdamin ampujasta – "Makasi alastomana lehtikasassa ja nauroi maanisesti"
-
Lataa lisää