Tiedätkö mistä jääpuikot kielivät katolla?
Jyhkeät jääpuikot talon katolla näyttävät kauniilta, mutta niitä ei kannata kauaa ihailla. Sillä ne ovat paitsi vaarallisia, mutta ne kertovat myös katon huonosta kunnosta ja lämpövuodosta.
Lumisena talvena katon lämpövuotokohdat on helppo tunnistaa lumipeitteen sulaneista laikuista ja räystäälle pakkasellakin muodostuvista jääpuikoista. Jääpuikkoja voi toki muodostua räystäille keväällä auringon paistaessa, mutta pakkasella niiden ei enää pitäisi kasvaa.
Katon lämpövuotoa ei yleensä huomaa, koska se ei vaikuta asumisviihtyvyyteen esimerkiksi vetona. Lämpövuoto saattaa näkyä ainoastaan korkeassa lämmityslaskussa. Pahimmassa tapauksessa lämpövuoto huomataan vasta, kun lämmin ilma on pakkasella jäätynyt peltikaton alapintaan, sulanut ilman lämmettyä vedeksi ja valunut seinää pitkin huoneeseen.
Varo vaaraa!
Normaalisti lumi sataa katolle tasaiseksi patjaksi, mutta sulava lumi voi lisätä katon kuormaa pakkautuessaan painavaksi jäälevyksi. Katon rakenteet voivat joutua koville ja jos siellä on vielä lahonneita rakenteita, voi katon romahdus olla mahdollinen. Lisäksi jääpuikot ja katolla oleva jää voivat lähteä liikkeelle ja aiheuttaa vaaratilanteita.
Tutki ja korjaa
Lämpövuoto kertoo siis katon huonosta kunnosta, eristyksestä, ja tuuletuksesta. Se voi aiheuttaa mittavia kosteusvaurioita, hometta ja lahottaa katon puurakenteita. Lämpövuotoremonttia ei kuitenkaan tarvitse aloittaa heti talvella, vaan on hyvä odottaa ilmojen lämpiämistä.
Kattoremontin laajuudesta riippuen remontti voi kestää parin päivän katteen vaihdosta parin viikon urakkaan. Hinta riippuu myös remontin laajuudesta, tarjouksia kannattaa kysellä useammalta firmalta.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää