"The Hulk" kovassa kunnossa seitsemänkymppisenä – jakaa reseptinsä: "Puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä"

Kehonrakennuslegenda Lou "The Hulk" Ferrigno on kovassa kunnossa seitsemänkymppisenäkin.

Hiljattain 71 vuotta täyttänyt Ferrigno on pitänyt itsestään huolta huippu-uransa jälkeenkin, eikä hän edelleenkään jätä treenejä väliin. Yhdysvaltalainen avasi kuntonsa perusteita aiemmin tänä vuonna Facebook Livessä.

– Ole johdonmukainen. On kolme asiaa: syö hyvin, nuku hyvin ja treenaa hyvin, ja muista, että terveys on suurin rikkautesi, Ferrigno ohjeisti.

Ferrigno evästi, että kehosta on huolehdittava muutoinkin kuin vain salilla treenatessa. Mielenterveys on hänen filosofiassaan yhtä tärkeää kuin fyysinenkin terveys.

Legenda korosti, että on oltava "päättäväisyyttä tehdä mitä täytyy saavuttaakseen tavoitteensa".

– Tämä puuttuu nykyään suurimmalta osalta ihmisiä. Sinun täytyy uskoa itseesi.

Paitsi että Ferrigno on inspiroiva persoona monille urheilijoille, hän myös koulii tulevaa kehonrakennussukupolvea ja jakaa kokemuksiaan heille.

Ferrigno voitti niin kutsutun amatöörien maailmanmestaruuden Mr. Universe -kilpailussa vuosina 1973 ja 1974 ja sijoittui ammattilaisten Mr. Olympia -kilpailussa toiseksi vuonna 1974 sekä kolmanneksi 1975.

Ferrigno harjoitteli huippuaikoinaan myös noina vuosina Mr. Olympian voittaneen itävaltalaissuuruuden Arnold Schwarzeneggerin kanssa.

Lempinimeä "The Hulk" kantava Ferrigno tunnetaan laajalti näyttelemisestä televisiosarjasta The Incredible Hulk.

Rajua rääkkiä! Näin kehonrakentaja Timo Naapila treenaa kuusinkertaisen Mr. Olympian Dorian Yatesin opissa 0:59
Katso myös: rajua rääkkiä – näin "Testotimo" Naapila treenasi kuusinkertaisen Mr. Olympian Dorian Yatesin opissa.

Lue myös:

    Uusimmat