Tesoman henkirikoksesta syytetty: Uhri olisi voinut olla kuka vaan – "Miehiä kohtaan huonot oletukset"
Tesoman taposta syytetyn 24-vuotiaan miehen mukaan hänen uhriksi olisi voinut joutua kuka tahansa.
Tampereen Tesomalla joulukuun lopussa 2014 perheenisä Petri Salosen hengiltä puukottaneen miehen mukaan hänen uhri olisi voinut olla kuka tahansa.
– Periaatteessa se olisi voinut olla kuka vaan. Ajattelin näin, että jos siinä olisi ollut nainen ehkä olisi tehnyt mitään. Minulla on miehiä kohtaan vähän huonot oletukset, koska isäni oli jättänyt meidät. Tulen kyllä miesten kanssa toimeen, mutta naisten kanssa paremmin, mies kertoi poliisikuulustelussa.
24-vuotias mies ei tuntenut Salosta entuudestaan, eivätkä he miehen ennen veritekoa jutelleet paljoakaan. Ennen puukotusta mies oli pyytänyt Saloselta jämiä tupakasta.
Pohti hätänumeroon soittamista
Varsinaista syytä mies ei osannut teolleen kertoa.
– Jos mä oisin tehny sen tarkotuksella ja suunitellu, niin kai mä olisin tehny sen uudestaankin. Ja miks mä oisin tässä. Ei toi vastannu kyllä sun kysymykseen, mutta.
Heti teon jälkeen mies ajatteli soittaa hätänumeroon, mutta ei kuitenkaan tehnyt niin. Mahdollinen kiinnijääminen kauhistutti häntä.
– Toisaalta olen ajatellut, että olen aiheuttanut suuren surun ihmisille, joten ei se minun kiinnijäämiseni olen sitten kuitenkaan niin vakavaa. Minulla oli heti silloin metsässä ajatus soittaa 112, mutta en sitten soittanut. Minulla ei muistaakseni ollut puhelinta mukanani.
"Jos läheisilleni tehtäisiin jotain tällaista"
Tesoman henkirikos selvisi vasta maaliskuussa, kun mies itse tunnusti tekonsa.
– Ajattelin, että tulee se asia nyt hoidettua. Olen miettinyt sitä, että jos minun läheisilleni tehtäisiin jotain tällaista, miltä se tuntuisi ja sitä kautta, miltä Salosen omaisista tuntuu. Jos voin tällä lailla auttaa jotenkin, haluan tehdä sen, mies kertoi syyn tunnustamiselle.
40-vuotias perheenisä Petri Salonen tapettiin Tampereen Tesomalla joulukuussa 2014. Syyttäjä vaatii 24-vuotialle miehelle 12 vuoden vankeusrangaistusta.
Uusimmat
-
11:35
Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
-
11:32
Näky HIFK:n pukukopissa veti Siim Liivikin mietteliääksi: "Ei voi olla vaikuttamatta"
-
11:27
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
11:20
Yllättävä duo! Laulajat Maria Lund ja Konsta Hietanen tekevät yhteistyötä: "Meidänlaisia on loppupeleissä aika vähän"
-
11:12
Koira kuoli tulipalossa Vantaalla
-
10:38
Miksi virkarikoksista tuomittu kunnanjohtaja jatkaa tehtävässään? Kittilän johto jälleen kohun keskellä
-
10:31
Lahden ammuskelu olikin ilotulite
-
10:30
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
10:10
Suomalaisarvio Israelin sotastrategiasta: "Nyt ei leikata nurmikkoa, se poltetaan"
-
10:09
Sarjaraiskaajalle 42 elinkautista Etelä-Afrikassa
-
10:07
Libanonin rauhanturvaajat vahvistavat: Israel pyysi siirtymään – kieltäytyivät
-
09:57
Hollywood-tähti Sienna Millerillä näyttävä juhlatyyli!
-
09:50
Suomalaiskiekkoilijan sopimus purettiin kahden päivän jälkeen
-
09:44
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
09:43
Coca-Cola, Red Bull, ED ja kahvi – näin paljon eri juomissa on kofeiinia
-
09:25
Valtteri Filppulalta hämmentävä osuma Jokerien murskavoitossa – Mestiksen kärkikamppailussa maalijuhlat
-
09:03
Iskuja ja taisteluita eri puolilla Libanonia – MTV seuraa
-
09:02
Trump: Israelin pitäisi iskeä Iranin ydinkohteisiin – "Huolehtikaa muusta myöhemmin"
-
09:02
Sebastian Ahosta mehukas ennustus – NHL-suomalaistähti rajujen muutosten keskellä
-
09:00
Yllätyskäänne supertähden dopingasiassa: Ura jatkuu
-
Lataa lisää