Päähuomio Renaultin osastolla Pariisin autonäyttelyssä kiinnittyi täysin uuteen Espace-malliin. Alkuun tosin show'n varasti Ranskan presidentti François Hollande, joka vieraili Renaultin osastolla samaan aikaan perjantaiaamuna kuin Teknavi.
Hollanden siirryttyä muiden ranskalaismerkkien pilttuisiin pääsi Teknavi jututtamaan Suomen Renaultin tiedotus- ja markkinointipäällikkö Riitta Leskistä.
Ensimmäinen Espace esiteltiin jo 30 vuotta sitten. Kolme ensimmäistä sukupolvea olivat selkeästi tila-automaisia, mutta nyt esitelty neljäs sukupolvi on viety vahvasti crossoverien suuntaan. Uusi Espace pohjautuu pitkälti vuosi sitten Frankfurtin autonäyttelyssä esiteltyyn konseptiautoon.
Riitta Leskinen, iso tila-auto ei taida olla vielä automallina valmis kuopattavaksi – ainakaan, jos katsoo uutta Espacea...
– Ei missään tapauksessa. Espacessa on haluttu kehittää isosta tila-autosta enemmän crossover-tyyppinen. Autoon tuotu virtaviivaisuutta. Matkustusmukavuus on myös haluttu säilyttää. Se on ollut aina Espacen vahvuus, Leskinen vastaa ja listaa, että Espacen vahvuuksia ovat myös tilat, muunneltavuus, nykyaikaisuus sekä ajettavuus. Espace on miellyttävä sekä kuskille että matkustajille.
Espacen piirteissä näyttäisi olevan tiettyä muhkeutta. Houkutellaanko tällä myös katumaasturien ostajia?
– Näin se on. Yritetään pois siitä ”tilavankkurista”, Leskinen lohkaisee.
Auton alla on Renault-Nissanin pohjalevy, joka löytyy myös uudesta Nissan X-Trailistä. Yhdistetäänkö pohjalevyyn myös Renaultilla neliveto?
– Ei näillä näkymin, mutta meillä on nelipyöräohjaus. Se tuo hirveästi lisää käsiteltävyyttä, kun kaikki pyörät kääntyy. Auton koko on iso, mutta silti se on ketterä. Espaceen nelipyöräohjaus on saatavilla lisävarusteena.
Ja sama pohja nähdään ilmeisesti myös seuraavan Lagunan alla?
– Sitä en osaa sanoa vielä.
Milloin Espace tulee Suomeen?
– Se lanseerataan loppukeväästä 2015.
Teksti ja kuvat: Jussi Ojala, Pariisi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää