Volvo julkisti tänään tiistaina Tukholmassa täysin uuden Volvo XC90:n. Teknavi oli paikan päällä.
Lanseerauspäivän merkitystä Volvolle ei voi liioitella, sillä uusi XC90 aloittaa kokonaan uuden sivun Volvon historiassa niin pohjalevyrakenteen, voimalinjaston, muotoilun kuin omistamisenkin osalta.
Lehdistötilaisuudessa Volvo myös ilmoitti uusivansa koko mallistonsa neljän vuoden sisään, mistä XC90 on siis ensimmäinen, joka saa uuden tekniikan käyttöönsä.
Kolme vuotta kestänyt suunnittelutyö aloitettiin täysin puhtaalta pöydältä. Ainoastaan nimi säilyi ennallaan.
Uudet nelisylinteriset bensiini- ja dieselmoottorit ovat kokonaan Volvon käsialaa. Ensimmäistä kertaa valittavissa on myös hybrid-versio.
XC90:n hinnat alkavat suomessa 83 000 eurosta D5 (225 hv) moottorilla. Alkuvaiheessa myyntiin tulee myös luksusvarusteinen First Edition, jonka hinta on Suomessa arviolta 116 000 euroa.
Uusimmat
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
23:04
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta huippupäivä
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:49
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
Lataa lisää