Tekeekö sinullakin mieli syödä sateen aikana suklaata? Nyt sitäkin on tutkittu

Virtuaalitodellisuuden avulla selvitettiin vallitsevan ympäristön vaikutuksia ruokahaluun. Sateella maistui suklaa ja auringossa rentouduttiin.

VTT:n suorittaman tutkimuksen mukaan virtuaalisella todellisuudella on vaikutusta ihmisen mielialoihin ja sitä kautta ruokahaluun.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 67 henkilöä. Osallistujat saivat syödä terveellisiä välipaloja (ruissipsejä) tai epäterveellisiä välipaloja (maitosuklaa) erilaisissa testiympäristöissä: neutraalissa kontrolliympäristössä, sekä aurinkoisessa ja sateisessa virtuaaliympäristössä.

Sade houkutteli suklaaseen

Tutkimuksen mukaan virtuaalitodellisuus vaikutti selvästi osallistujien omaan arvioon syömistilanteen miellyttävyydestä ja tunnetason reaktioista. Sateiseen ympäristöön verrattuna osallistujat arvioivat olevansa rauhallisempia ja hyväntuulisempia viettäessään piknikkiä aurinkoisessa virtuaalitodellisuudessa.

Sateisessa virtuaalitodellisuudessa he tunsivat olevansa yksinäisempiä ja huolestuneempia. Aivosähkökäyrien perusteella vaikuttaa siltä, että osallistujat pitivät suklaata ruissipsejä houkuttelevampana vaihtoehtona erityisesti sateella.

Lue myös:

    Uusimmat