Tekeekö Chelsea jo toisen jättihankinnan tänä kesänä? Saksan kuumin lahjakkuus haluaa siirron

Bayer Leverkusenin superlahjakkuus Kai Havertz on saksalaislehti Bildin mukaan ilmoittanut haluavansa siirron isompiin ympyröihin tänä kesänä.

Asiasta uutisoi myös brittilehti The Times, jonka mukaan Frank Lampardin luotsaama Chelsea on tällä hetkellä paalupaikalla 21-vuotiaan Havertzin houkuttelussa.

Havertz teki kuluneella bundesliigakaudella 12 maalia ja antoi kuusi maalisyöttöä. Eurooppa-liigan kolmessa ottelussa on toistaiseksi syntynyt kolme maalia ja kaksi maalisyöttöä.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on lontoolaisseuran lisäksi käytännössä kaikkien suurten eurooppalaisseurojen kiikarissa. Muiden muassa Real Madrid ja Bayern München ovat kiinnostuneita saksalaistähdestä.

Havertzin siirtosumman uskotaan nousevan lähelle 100 miljoonaa euroa, mikä saattaa säikyttää osan halukkaista. Esimerkiksi Bayernin kannalta siirto istuisi hankalaan saumaan, sillä seura hankki vastikään Leroy Sanén Manchester Citystä.

Myös Valioliigan mestaruuden varmistaneen Liverpoolin on kerrottu tarkkailleen Havertzia, mutta seuran siirtokassa ei manageri Jürgen Kloppin mukaan ole tarpeeksi iso hänen hankinnalleen.

The Timesin mukaan Chelsea on Havertzin lisäksi Leicester Cityn laitapuolustajan Ben Chillwellin ja West Hamin keskuspuolustajan Declan Ricen perässä.

Lampard on jo vahvistanut nippuaan ensi kaudeksi Ajaxin laiturin Hakim Ziyechin ja RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin hankinnoilla. Etenkin 24-vuotiaan Wernerin siirtoa voi pitää suuren luokan kaappauksena.

Lue myös:

    Uusimmat