Kummius on kunniatehtävä. Muistoksi ristiäisjuhlista kummi antaa lapselle lahjan, joka on perinteisesti ollut lusikka. Kummilusikan ei tarvitse olla suoraan kultaliikkeen valikoimista vaan sen voi koota juuri omalle kummilapselle sopivaksi. Lusikan materiaali voi olla arvokkaan hopean sijaan myös käytännöllistä terästä.
Kastelahjojen valikoima on nykyään laaja mutta mikään ei ole yhtä käyttökelpoinen lapsen arjessa kuin lusikka. Kummilusikat maksavat usein paljon eivätkä ole kovinkaan omaperäinen ratkaisu omalle, erityiselle kummilapselle annettavaksi. Varaa lusikan valintaan hieman enemmän aikaa ja teetä kultasepällä juuri sinun kummilapsellesi sopiva lusikka.
Kummilusikan valinnassa on muutama huomioitava kriteeri: lusikan on oltava kestävä ja sen varressa täytyy olla sen verran leveyttä, että siihen mahtuu kaiverrettavaksi ainakin kummilapsen nimi ja syntymäaika.

Antiikkiliikkeestä voi löytää kauniin hopeisen lusikan, jonka voi viedä kultasepälle koristeltavaksi ja kaiverrutettavaksi. Vanhat lasten lusikat ovat kauniita ja usein arvokkuutensa takia jätetty vähälle käytölle.
Uusien lusikoiden valikoimista perinteinen hopeinen Chippendale sopii mainiosti kummilusikaksi. Malliston 17 senttimetriä pitkä ja pienipesäinen mehulusikka on sopiva pieneen suuhun ja varreltaan riittävän pitkä, että sillä saa kaivettua viimeisetkin rippeet ruokapurkin tai lautasen pohjalta.
Lusikan päähän voi valita lapselle sopivan riipuksen, jonka helinällä syöttäjä voi houkutella lapsen huomiota ruokailun aikana. Ainon lusikan varren kärkeen porautettiin reikä, johon juotettiin pieni hopeinen enkeliriipus. Varressa oli tilaa vielä kaiverrukselle eli nimelle ja syntymäajalle.
