Suomessa jääkiekko ei ole koskaan ollut pelkkä urheilulaji, vaan sen juuret yltävät syvälle historiaan.
Jääkiekko on tärkeä osa suomalaisten kansallista identiteettiä ja sukupolvikokemus.
Tampereen sanotaan olevan Suomen jääkiekkopääkaupunki ja ensimmäinen virallinen jääkiekko-ottelukin pelattiin siellä vuonna 1928. Onkin luonnollista, että Suomen Jääkiekkomuseo sijaitsee Tampereella.
Jääkiekkomuseosta löytyy muun muassa jääkiekon "Hall of fame" eli kunniagalleria, johon on ikuistettu Suomen kiekkolegendoja. Lisäksi museossa voi ihastella vuosien saatossa pokattuja pystejä, esimerkiksi vuoden 1995 MM-pokaalia.
Vuosi 1995 on suurella osalla suomalaisista edelleen kirkkaana mielessä, voittihan Suomi tuolloin ensimmäisen jääkiekon MM-kultansa.
Entinen ammattijääkiekkoilija ja Ilveksen joukkueenjohtaja Timo Peltomaa muistelee, että käänteentekevä vuosi suomalaiselle jääkiekolle oli kuitenkin jo muutamaa vuotta aiemmin.
Nimittäin kiekkohuuma alkoi toden teolla kasvaa jo vuonna 1992.
– Meitä oltiin lentokentällä vastassa. Se oli uutta ja ihmeellistä, vuoden 1992 MM-kisojen jälkipelejä Viiden jälkeen -ohjelmassa muistellut Peltomaa kertoo.

