Teeleivät eli skonssit
Toimittaja Ari Malmberg
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
0,5dl öljyä
2 dl kylmää vettä
Lisäksi:
1-2 dl juustoraastetta
0,5dl auringonkukansiemeniä
TAI
0,5dl aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna
0,5dl oliiveja hienonnettuna
2 tl kuivattuja yrttejä (basilikaa, oreganoa)
TAI
1 dl kuivattuja hedelmiä hienonnettuna
1 rkl siirappia
1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää kylmä vesi ja öljy.
3. Lisää makua antavat aineet. 4. Sekoita aineet tasaiseksi seokseksi, älä vaivaa.
5. Jaa taikina kahteen osaan uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä tai painele tasaisiksi leiviksi.
6. Jaa leivät veitsellä tai taikinapyörällä neljään osaan.
7. Paista uunin keskiritilätasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.
8. Tarjoa skonssit heti lämpiminä hyvän teen kanssa.
Uusimmat
-
07:00
Luukku 6: Turskanmaksapipari vai joululaulu koko kansalle? Uutisten "kultakurkku" Kirsi Alm-Siiran kiperä valinta
-
06:58
Yhdysvaltain valtiovarainministeri: Yhdysvallat vastuussa Ukrainan tappiosta, jos tuki ei jatku – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
06:55
SM-liigassa syttyi supertähti – 19-vuotias maalitykki käy jatkuvaa vuoropuhelua NHL-seuran kanssa: "Antavat hyviä tipsejä"
-
06:46
Ukraina: Venäjä tappaa lennokeilla omia haavoittuneita sotilaitaan
-
06:31
Itsenäisyyspäivänä ikkunalle sytytetään kaksi kynttilää, mutta miksi? Tutkijan mukaan yhdessä selityksessä "voi olla perää"
-
06:18
Perityt sotakirjeet - apusisaren kokemus pysähdytti
-
06:16
Unohdetut Suomen Punaisen Ristin apusisaret hoitivat sotilaita jatkosodan aikana
-
06:15
Kysely: Suomalaiset innokkaita äänestämään EU-vaaleissa
-
06:03
Venezuelassa kannatetaan Guyanan läntisen puoliskon liittämistä osaksi Venezuelaa
-
05:41
Tätä on luvassa, kun Sauli Niinistö isännöi Linnan juhlia viimeistä kertaa
-
05:31
Putin vierailee tänään Lähi-idässä – pyrkii vahvistamaan suhteita Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin
-
05:23
Poliisille itsenäisyyspäivä on ”suurin vuosittainen operaatio” – tällaisiin mielenosoituksiin on varauduttu
-
02:02
Lapsiperheköyhyyden tilannetta vertailtiin – Suomen sijoitus "poikkeuksellisen huono"
-
00:01
Katso, ketkä saivat ylennyksen itsenäisyyspäivänä reservissä ja puolustusvoimissa
-
23:44
Biden: Jos Trump ei pyrkisi presidentiksi, en tiedä pyrkisinkö minäkään
-
22:51
Ennätyskehonrakentaja pumppasi ME:n kaikille tutussa liikkeessä – montako toistoa sinä saisit?
-
22:23
Ensin kuului kova pamaus, sitten lentokone alkoi täristä voimakkaasti – kauhunhetket tallentuivat videolle Kiinassa
-
22:15
Tallipomot esittivät kovia syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – pariskunta joutuu nyt FIA:n syyniin
-
21:55
Ensitreffit-parin tulenarka tilanne kärjistyy – Töllötuomarit hämillään: "Riiaa selvästi pelottaa Aleksin käytös"
-
21:43
Britannia: Venäjä on vallannut suuren osan Marjinkasta
-
Lataa lisää