Taylor Swift syyttää kollegoitaan kiusaamisesta – pitää musiikkimanageria pääpiruna

Taylor Swift syyttää muun muassa Kanye Westiä ja Justin Bieberiä kiusaamisesta.

Taylor Swift syytää musiikkimanageri Scooter Braunin käyttäneen Justin Bieberiä ja Kanye Westiä kiusatakseen laulajatarta. Swift otti asian esille kuultuaan, että Braun on hankkinut itselleen levy-yhtiön, joka omistaa Swiftin musiikin.

Swift kirjoitti Tumblr-tililleen tekstin, jossa kertoo allekirjoittaneensa nuorena sopimuksen, jonka myötä hänen tuottamansa musiikki ei kuulunut hänelle itselleen. Swift sittemmin jätti levy-yhtiön ja julkaisee esimerkiksi uuden albuminsa toisen levy-yhtiön alaisena.

Vanhan musiikin jääminen Braunin hoteisiin oli Swiftin mielestä kuitenkin harmi:

– Kaikki mitä kykenin ajattelemaan, oli lakkaamaton ja manipuloiva kiusaaminen, jotka olin saanut kokea hänen toimestaan vuosien ajan, Swift kertoo.

Tekstissään Swift nostaa esille tapauksen vuodelta 2016, jolloin Kanye West kuvailee kappaleellaan laulajaa muuan "ämmäksi" ja toteaa, että kaksikko voisi vielä tulevaisuudessa harrastaa seksiä. Tuolloin Swift teki selväksi, ettei pitänyt kappaleesta. Kohua lisäsi myös kappaleelle tehty musiikkivideo, jolla nähdään Swift alastomana Westin vieressä. 

Yllättäen keskusteluun ottikin tuolloin osaa Kim Kardashian, joka julkaisi Snapchatissa videon, jolle hän on kuvannut Swiftin ja Westin välistä puhelinkeskustelua.

Tapahtuneen jälkeen Bieber julkaisi Instagram-tilillään kuvan videopuhelusta yhdessä Westin kanssa. Tuolloin muusikko kirjoitti kuvatekstiin lyhyen viestin, jolla osoitti oman kantansa tilanteeseen:

– Taylor Swift miten menee?

Tekstissään Swift väittääkin, että nimenomaan Braun olisi saanut Westin ja Bieberin kiusaamaan häntä verkossa.

– Nyt Scooter on riisunut minulta elämäntyöni, jota minun ei ollut edes mahdollista ostaa. Musiikillinen perintöni lepää sellaisen ihmisen käsissä, joka yritti tuhota sen, Swift kirjoittaa.

Lähde: PeopleTumblr

Lue myös:

    Uusimmat