Avun maalaislääkäri Tapani Kiminkinen vastaa Studio55.fi-tv-lähetyksissä ja nettisivuilla katsojien kysymyksiin. Tällä kertaa haluttiin tietää talvikauden hengitystieinfektioista ja erityisesti siitä, miten keuhkokuume diagnosoidaan. Alla Kiminkisen vastaus.
Kun arvioidaan infektiopotilaan taudin vakavuutta, pitää kiinnittää huomio hänen yleisvointiinsa. Tässä ei ole olemassa mitään kolmen päivän sääntöä lääkäriin lähdölle, vaan vakavimmissa tapauksissa (verenmyrkytys, aivokalvontulehdus) jopa aiemmin täysin terve ihminen voi ajautua hengenvaaralliseen tilaan muutamassa tunnissa. Tällöin korostuu sellaisten potilaiden seuranta, jotka eivät välttämättä itse kykene tekemään päätelmiä voinnistaan (lapset, ikäihmiset, monin tavoin sairaat).
Nopeasti etenevässä vakavassa infektiossa saattaa alussa puuttua kuume eivätkä kudostuhoa mittaavat, maallikoiden tulehduskokeiksi kutsumat laboratoriotutkimuksetkaan (CRP ja Senkka) ehdi vielä nousta. Täysin ratkaisevaa on potilaan yleisvoinnin arviointi.
Ei ole aina kovinkaan helppoa päätellä potilaan esitietojen ja aistivaraisen tutkimuksen perusteella sitä, onko kyseessä tavanomainen viruksen aiheuttama keuhkoputkitulehdus vai bakteeriperäinen keuhkokuume. Kyse on todennäköisyyksistä ja taudinkuvien aste-eroista. Ankarassa taudissa bakteerin mahdollisuus korostuu.
Bakteeritauti aiheuttaa keskimäärin enemmän kudostuhoa kuin virustauti, joten CRP:n arvo on silloin yleensä suurempi. Tässäkin pitää muistaa, että alkavassa taudissa ja hyväkuntoisella, kuumeisella infektiopotilaalla CRP voi olla iltapäivystyksessä alle 8 ja seuraavana aamuna jo 180. Pitää aina ymmärtää taudin aikajana ja tehdä päätelmä vain sen hetkisen tilanteen perusteella. Jos tilanne muuttuu, potilaan on tultava takaisin vaikka sitten seuraavana aamuna.
Jos yleisvoinniltaan hyväkuntoiselta vaikuttavalla potilaalla on ollut kuumeista tavallista flunssaa jo reilun viikon ajan ja CRP on matala (vaikkapa alle 30), virus on todennäköisin aiheuttaja. Toisaalta taudin pitkittyessä poskiontelotulehdus ja pikkulapsella välikorvatulehdus ovat mahdollisia. Myös epätyypillinen keuhkokuume on mahdollinen. Potilas pitää siis tutkia näiden varalta. Toisaalta olen nähnyt influenssassa yksittäisessä tapauksessa CRP:n olevan 200 ilman bakteerikomplikaatiota.
Diagnoosi joskus lääkärillekin hankala
Keuhkokuume poikkeaa keuhkoputkitulehduksesta siinä, että tulehdus on levinnyt itse keuhkokudokseen. Diagnoosin kultainen standardi on keuhkoista otettu röntgentutkimus (thoraxkuva).
Kuitenkin tästäkin huolimatta keuhkokuumeen diagnoosi perustuu potilaan kokonaisarvioon. Hankala taudinkuva kuuntelulöydöksineen ja kudostuhoa mittaavine kokeineen yhdistettynä potilaan riskeihin voi oikeuttaa keuhkokuumeen diagnoosiin, vaikka keuhkokuva ei näyttäisi sitä vahvistavankaan. Täytyy avoimesti myöntää, että keuhkokuvalöydöksen tulkitseminen ei ole niitä lääkärin helpoimpia töitä.
Suurin osa keuhkokuumeista on virusten aiheuttamia. Yllättäviäkin tilanteita on paljastunut, kun käyttöön on saatu (lähinnä tutkimusmielessä ja etenkin lapsilla) virusten pikatestejä.
Influenssan yhteydessä keuhkokuume saattaa toki olla myös bakteerikomplikaatio, mutta itse influenssaviruskin voi olla aiheuttaja. Samoin tavanomaiseksi luokiteltu bakteerikeuhkokuume osoittautuukin joskus testissä virusperäiseksi.
Avohoidossa infektiot hoidetaan kliinisen kuvan ja lääkärin kokemuspohjan standardein. Yleensä jokaiseen keuhkokuumeeseen tarjotaan antibiootti. Etenkin huonokuntoisella ikäihmisellä keuhkokuume voi hyvinkin olla kuumeeton, jolloin ainoa oire voi olla sekavuus, tai sitten joskus äkäisesti alkavassa vakavassa taudissa aluksi.
Vakavin keuhkokuumeen aiheuttaja on pneumokokkibakteeri, minkä vuoksi antibioottihoito suunnataan aina ensisijaisesti sitä vastaan.
Keuhkokuume voi olla myös epätyypillinen
On olemassa myös niin sanottuja epätyypillisiä keuhkokuumeita, joiden taudinkuva on pitkä ja lievä tuoden mieleen virustaudin, mitä ne usein varmasti ovatkin. Keuhkoklamydia ja mykoplasma aiheuttavat epätyypillisen taudinkuvan, ja tautitapauksia esiintyy usein lähipiirissä.
Tänä syksynä vastaanotolleni tuli isä, jonka kaikilla neljällä lapsella oli juuri todettu keuhkokuume. Isä oireili nyt samalla tavalla: hyväkuntoisesti ja lievästi. Kuva osoitti toisessa keuhkossa varjostuma-alueen. Tämä taudinkuva ei sovi pneumokokkiin, joten tarjosin hänelle keuhkoklamydiaan ja mykoplasmaan soveltuvan kahden viikon mittaisen kuurin. Nämä potilaat ovat useimmiten lapsia ja nuoria aikuisia.
Mykoplasman, josta on tullut kestoselitys huippu-urheilijoiden huonoon kuntoon, diagnosoiminen on erittäin vaikeaa. Vasta-ainetesteistä ei juuri ole hyötyä, pikemminkin tulokset tulkitaan usein väärin.
Pneumokokki aiheuttaa (pikkulapsilla) välikorvatulehduksia, poskiontelo- ja aivokalvontulehduksia sekä keuhkokuumeita. Pikkulapset ovat joitakin vuosia saaneet rokotusohjelmaan kuuluvan rokotuspatteriston pneumokokkia vastaan. Vielä ei voida arvioida, miten vanhaksi sen tuoma suoja kestää. Rokotus kannattaa antaa myös riskiryhmiin kuuluville (alkoholistit, keuhkoahtaumatautia tai hankalaa astmaa potevat, diabeetikot, verisuonisairaat ja ylipäänsä vastustuskyvyltään heikentyneet). Rokotteeseen tarvitaan lääkäriltä resepti.