Avun maalaislääkäri Tapani Kiminkinen vastaa Studio55.fi-tv-lähetyksissä ja nettisivuilla katsojien kysymyksiin. Tällä kertaa haluttiin tietää talvikauden hengitystieinfektioista ja erityisesti siitä, miten keuhkokuume diagnosoidaan. Alla Kiminkisen vastaus.
Kun arvioidaan infektiopotilaan taudin vakavuutta, pitää kiinnittää huomio hänen yleisvointiinsa. Tässä ei ole olemassa mitään kolmen päivän sääntöä lääkäriin lähdölle, vaan vakavimmissa tapauksissa (verenmyrkytys, aivokalvontulehdus) jopa aiemmin täysin terve ihminen voi ajautua hengenvaaralliseen tilaan muutamassa tunnissa. Tällöin korostuu sellaisten potilaiden seuranta, jotka eivät välttämättä itse kykene tekemään päätelmiä voinnistaan (lapset, ikäihmiset, monin tavoin sairaat).
Nopeasti etenevässä vakavassa infektiossa saattaa alussa puuttua kuume eivätkä kudostuhoa mittaavat, maallikoiden tulehduskokeiksi kutsumat laboratoriotutkimuksetkaan (CRP ja Senkka) ehdi vielä nousta. Täysin ratkaisevaa on potilaan yleisvoinnin arviointi.
Ei ole aina kovinkaan helppoa päätellä potilaan esitietojen ja aistivaraisen tutkimuksen perusteella sitä, onko kyseessä tavanomainen viruksen aiheuttama keuhkoputkitulehdus vai bakteeriperäinen keuhkokuume. Kyse on todennäköisyyksistä ja taudinkuvien aste-eroista. Ankarassa taudissa bakteerin mahdollisuus korostuu.
Bakteeritauti aiheuttaa keskimäärin enemmän kudostuhoa kuin virustauti, joten CRP:n arvo on silloin yleensä suurempi. Tässäkin pitää muistaa, että alkavassa taudissa ja hyväkuntoisella, kuumeisella infektiopotilaalla CRP voi olla iltapäivystyksessä alle 8 ja seuraavana aamuna jo 180. Pitää aina ymmärtää taudin aikajana ja tehdä päätelmä vain sen hetkisen tilanteen perusteella. Jos tilanne muuttuu, potilaan on tultava takaisin vaikka sitten seuraavana aamuna.