Tätäkö se on se tulevaisuus? Auto jämähti keskelle moottoritietä yli tunniksi, koska se ryhtyi asentamaan järjestelmäpäivitystä
Tietänet, miten paljon se turhauttaa, kun tietokoneesi ryhtyy asentamaan uusia ohjelmistopäivityksiä ja keskeyttää työntekosi. Tämä kismitys ei kuitenkaan ole mitään siihen verrattuna, kun autosi tekee saman.
Sähköautovalmistaja Nion testiajoneuvo hyytyi keskelle vilkasta moottoritietä Pekingissä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut akun tyhjeneminen tai mikään tekninen vika, vaan auto ryhtyi asentamaan uutta järjestelmäpäivitystä.
Toistaiseksi ei ole varmaa tietoa siitä, oliko auton kuljettaja myötävaikuttanut päivitysten asennushetkeen jollain tavalla vai oliko päivityshetki valikoitunut sattumalta. Oli miten oli, ei auton hyytyminen kesken ajon ole kummassakaan tapauksessa toivottu tilanne.
Yli tunnin kestäneestä tilanteesta teki vieläkin kiusallisemman se, että sen lisäksi, ettei kuljettaja saanut autoaan hievahtamaankaan, hän ei myöskään pystynyt avaamaan ovia tai ikkunoita. Paikalle saapuneet poliisit suhtautuivatkin autoon ensin varsin epäluuloisesti, kun he luulivat, ettei keskelle valtatietä "pysäköinyt" kuljettaja ollut yhteistyöhaluinen.
MTV Uutiset tutustui Suomessa ensi kertaa vierailleeseen Tesla Model 3:een. Katso video alta.
Valmistaja kertoi The Vergelle, että päivitysten asentaminen ei tule kuljettajalle yllätyksenä ja auton toimintojen toimimattomuudesta ilmoitetaan näytöllä selkeästi. Kuljettajaa myös muistutetaan pysäköimään auto turvalliseen paikkaan ennen päivityksen aloittamista.
Nio kuitenkin pyysi anteeksi erikoista episodia ja lupasi tehdä viilauksia järjestelmään.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää