Tästä syystä yrttisi nuupahtavat – ethän tee yleisiä virheitä?
Nuupahtavatko kaupan yrtit ennen aikojaan? Karsi nämä virheet ja saat yrttisi kestämään.
Yrttien kasvamisen olettaisi olevan yksinkertaista puuhaa. Ainakin kaupan yrttien luulisi pysyvän hengissä, kunhan niitä muistaa kastella ja antaa niille valoa. Onkohan kuitenkaan näin?
Eri yrtit vaativat erilaista hoitoa. Ota siis selvää, miten yrttejäsi tulisi hoitaa, ennen kuin hankit niitä kotiisi.
Katso Good Housekeepingin listaus yleisistä virheistä, joita yrttien hoidossa tehdään.
1. Kastelet liikaa
Yrtit rakastavat vettä, mutta eivät halua uida siinä. Valitse yrteille ruukkuja, joiden pohjassa on reikä. Ylimääräinen vesi pääsee näin pois, eivätkä yrtit kellu liiassa vedessä.
2. Et muista nyppiä
Yrttejä täytyy siis muistaa myös käyttää. Esimerkiksi basilika pyysyy virkeänä, kun sitä nypitään säännöllisesti. Basilika pitää nyppimisestä, persilja taas ei. Selvitä siis kunkin yrtin kohdalla, millaisesta käsittelystä se pitää.
3. Et anna yrteille ravinteita
Yrtit eivät juurikaan yleensä viihdy niiden mukana tulleessa mullassa. Yrtit kaipaavat ravinteita, joten hanki viimeistään nyt kukkakaupasta yrteillesi sopivaa ravinnetta. Hyväksi todettu vinkki on myös istuttaa kaupan yrtit yrttimultaan.
4. Olet liian kunnianhimoinen
Yrttien kasvattaminen itse siemenestä asti ei ole helppoa. Helpompaa on napata mukaansa joko kaupan yrtti tai hakea sopiva taimi kukkakaupasta.
5. Et ole lukenut ohjeita
Vanha virsi, mutta usein harvinaisen totta. Jokainen yrtti vaatii erilaiset olosuhteet. Ota selvää, miten yrttejäsi tulisi hoitaa.
6. Yrtit eivät saa tarpeeksi valoa
Valoa on elintärkeää yrteillä, joten huolehdi siitä, että valoa tulee riittävästi. Avaa verhot ja siirrä yrtit valoisaan paikkaan. Jos pidät yrttisi mieluummin esimerkiksi varjoisassa keittiönurkkauksessa, hanki yrteillesi keinovalo.
7. Kastelet väärin
Yrtit kannattaa kastella vasta, kun multa on pinnalta selvästi kuiva. Tiedät annostelevasi vettä tarpeeksi, kun vesi tulee hieman läpi ruukun pohjan kolosta.
Lähde: Good Housekeeping
Uusimmat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:54
Hamas ja Israel syyttävät molemmat toisiaan aselevon rikkomisesta – MTV seuraa sotaa
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
19:16
SM-liigan lisenssihakemuksessa todellinen yllätyskäänne
-
19:14
TPS:lle karmiva nukahdus Turussa – Ilves-tähti huudatti kotiyleisöä Nokia Arenalla
-
19:03
Yeboyah sai Valtteri Palinin äidiltä koskettavan kutsun: "Ehkä odotetaan vielä tuonne joulun jälkeen"
-
19:01
Tarkista, löytyykö sinulta: Tällä ysäripehmolla voi nyt tienata mukavasti
-
19:00
Lue täältä kaikki MTV Uutisten kommenttikirjoitukset
-
18:59
Sisäministeriön muistio paljastaa: Tämän takia rajanylityspaikat suljetaan
-
Lataa lisää