Kokeilisitko sinä koivunmahlaa? Asiantuntija sanoo supisuomalaisen luonnontuotteen helpottavan reumaa, ja ehkä jopa siitepölyallergiaoireita.
– Koivunmahla on terveellistä, sillä se sisältää monia eri kivennäisaineita ja hivenaineita, jotka tulevat maaperästä, josta koivu vettä juurillansa imee. Mahla sisältää fruktoosia ja glukoosia, joita on varastoitunut puun juuriin. Mahlassa on myös aminohappoja ja hedelmähappoja, lupaa mahlantuottaja Nordic Koivu Oy:n myyntipäällikkö Susanna Maaranen.
Maaranen kertoo, että kun koivu syksyllä tiputtaa lehtensä, se varastoi energiaa seuraavan kevään heräämistä varten.
– Nämä kaikki varastoituneet aineet ovat luonnon oma cocktail, mahla, jolla puu herää keväällä eloon ja puhkaisee silmut lehdiksi.
Maarasen mukaan koivun terveysvaikutuksia ei ole tutkittu tieteellisesti, joten ei voida faktana sanoa, että mahla auttaisi varsinaisesti sairauksiin.
– Mutta on sitä perinteisesti käytetty sairauksiin lääkkeenä, esimerkiksi jo Kanadan intiaanit käyttivät sitä reumalääkkeenä. Olemme myös itse saaneet jotain palautteita nivelreumaa sairastavilta, että mahlan säännöllinen käyttö on helpottanut oireita.
Maaranen uskoo tämän liittyvän siihen, että mahla on vaikuttanut positiivisesti aineenvaihduntaan. Hän sanoo koivun kivennäis- ja hivenaineiden olevan sellaisia, että ihmiselimistö hyödyntää ne hyvin tehokkaasti ja nopeasti. Ne myös vaikuttavat hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä piristävät.
– Sitä ei varmaan voi kukaan kiistää, etteikö kyseesssä olisi puhdas luonnontuote.
Apua siitepölyallergiaan?
Maaranen kertoo saaneensa myös palautetta, että koivun mahla olisi vaikuttanut positiivisesti siitepölyallergiaoireisiin. Hän kertoo useana keväänä tehdystä epävirallisesta kokeesta, jossa allergiset käyttivät koivunmahlaa oireisiinsa.
– Koehenkilöt antoivat todella hyvää palautetta. He aloittivat mahlan käytön ennen siitepölykautta, ja säännöllisesti ottivat sitä päivittäin kauden loppuun saakka. Heidän kokemuksensa mukaan allergiat helpottivat, ja osa jopa pääsi eroon allergialääkityksestä. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen ja jopa kansanterveydellinen asia.
– Jollain tapaa voisi maalaisjärjellä kuvitella, että vaikutus toimii siedätyksen tavoin. Tämäkin asia on tullut kuluttajilta meille, Maaranen toteaa.
(MTV3)
Uusimmat
-
18:48
MTV seuraa: HIFK ja Kärpät SM-liigan herkkupalassa, JYP alistaa Kiekko-Espoota
-
18:41
Tuomioistuin linjaa: Fifan säännöt rikkovat Euroopan unionin lainsäädäntöä
-
18:27
Mies löi iäkkään naapurinsa lapiolla henkihieveriin Oulun keskustassa – mielentila tutkitaan
-
18:23
Israel kertoo, miksi se tuhosi tärkeän avustustien – MTV seuraa
-
18:11
Kaikkonen ihmettelee: Miksi pääministeri Orpo ei kertonut Essayahin eriävästä mielipiteestä?
-
18:08
Junaliikenteessä ongelmia: Perumisia ja pitkiä myöhästymisiä
-
18:08
Ex-uutisankkuri Pirjo Nuotio ei ole nähnyt Keijo Leppästä koskaan niin liikuttuneessa tilassa kuin viimeisen uutislähetyksen jälkeen
-
18:07
Työntekijä kuoli jäätyään 30 metrin korkeudelta pudonneiden teräsputkien alle – työnjohtajille sakkoja useista syistä
-
18:00
Poliisi ottanut Lahden ampujaksi epäillyn kiinni, ilmoitus laukauksista parvekkeelta
-
18:00
Sana "lapsiporno" toistui ja toistui: Valkeakosken murhaajan järkyttävä Google-hakuhistoria ei sovi herkille
-
17:49
Jari-Matti Latvala teki paljastuksen Kalle Rovanperän sopimuksesta: "Emme voi pakottaa häntä"
-
17:40
Heikki ja Marita Paasosen toinen lapsi syntyi: "Saapui pikavauhtia"
-
17:33
Kommentti: Hallitus löysi laastareita, mutta haava ikuisuuskonfliktista märkii yhä
-
17:19
Voiko Elokapinan lakkauttaa kuin väkivaltaisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen? Asiantuntijoilta tyrmäys: "Pitää sen verran toleranssia olla"
-
17:08
Essayah MTV:lle: Jätin eriävän mielipiteen tp-utvassa – pääministeri ja presidentti vakuuttivat linjan yhtenäisyyttä
-
17:03
Mestarit areenalla -kiertue vei lähes kaiken Pepe Willbergin yleisön: "En nähnyt tietä, joka olisi vienyt tulevaisuuteen"
-
17:02
Turvotusta, kipua tai ummetusta? Tutusta lääkkeestä voi olla apua ärtyvän suolen oireyhtymään
-
16:46
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto esittävät epäluottamusta ministeri Taviolle
-
16:43
Yle-veroa aiotaan laskea – mutta ei paljon
-
16:29
Lähteet: Esapekka Lappi kokee karun kohtalon
-
Lataa lisää