Väestörekisterikeskus kerää tietoja muun muassa suomalaisten sukunimistä. Tässä esitellään yleisimmät sukunimet sekä tutustutaan niiden alkuperään.
Väestörekisterikeskuksen mukaan tällä hetkellä Suomen yleisin sukunimi on Korhonen. Korhoset kiilasivat pari vuotta sitten ohi Virtasten, jotka ovat hallinneet yleisimpien nimien kärkipaikkaa jo 1800-luvun lopulta. Korhosia on helmikuun 2012 tietojen mukaan 23 511 ja Virtasia 23 370.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija Sirkka Paikkala kertoo, että Länsi-Suomessa ei tavallisen maalaisrahvaan kesken käytetty sukunimiä ennen 1800-lukua. Henkilöitä kutsuttiin talon nimen mukaan. Jos muutettiin, lisänimeksi merkittiin uuden asuintalon nimi.
– Kansallisromantiikan vaikutuksesta 1800-luvun jälkipuolella länsisuomalaisille ruvettiin antamaan tai he alkoivat itse ottaa sukunimiä. Uudet nimet olivat pääasiassa luontoon liittyviä ja nen-loppuisia. Lukuisissa pitäjissä syntyi yhtä aikaa Virtasia, Lahtisia, Niemisiä, Lampisia ja Korpisia, Paikkala luettelee.
Vielä tänäkin päivänä nuo nimet ovat yleisimpiä. Näin lista jatkuu Korhosen ja Virtasen jälkeen: Mäkinen (21 268), Nieminen (21 263), Mäkelä (19 573), Hämäläinen (19 249), Laine (18 889), Heikkinen (17 928), Koskinen (17 925) ja Järvinen (17 041).
– Itäsuomalaisiin nen-loppuisiin nimiin liittyi yleensä muinaissuomalainen, germaaninen tai kristinuskon mukana tullut miehen nimi, liikanimi tai ammattinimitys. Hyvärinen, Reinikainen, Anttonen, Seppänen ja ovat tyypillisiä itäsuomalaisia nimiä, Paikkala sanoo.

