Taruanna pelasti 7- ja 8-vuotiaat pojat hukkumasta avantoon menemällä itsekin hyiseen veteen: "Oli pakko rohjeta"

Sen jälkeen Haarlo ei miettinyt vaan alkoi toimia.

– En ajatellut enää mitään muuta kuin sitä, että jotain on pakko tehdä, että saan pidettyä pojat pinnalla. Jätin puhelimen rannalle ja lähdin kävelemään kohti avantoa.

– Pääsin avannon reunalle, ennen kuin minulla vajosi ensin toinen ja sitten toinen jalka perässä. Olin avannossa poikien kanssa itsekin.

Pelastusrengas auttoi pysymään pinnalla

Rannalla ollut nainen oli onneksi tullut jonkin matkaa perässä ja heitti pelastusrenkaan kohti avantoa.

– Ensi töikseni uin hakemaan pelastusrenkaan, hakkasin avannon reunaa, että ylsin siihen. Sitten uin toisen pojan luo ja käskin pitämään renkaasta niin kovaa kiinni kuin ikinä pystyy, koska oli pakko päästä toisen pojan luo.

– Siellä jäiden seassa uin useamman metrin, että pääsimme toisen pojan luo. Onneksi pääsimme ajoissa ja poika sai pelastusrenkaasta kiinni.

Vaikka vesi oli kylmää, ei Haarlo ehtinyt ajatella tilanteessa itseään eikä omaa kylmettymistään. Hän keskitti voimansa poikien pinnalla pitämiseen.

– Siinä ei auttanut muu kuin tsempata poikia, että koittakaa kestää, apua on tulossa, mutta vähän aikaa täytyy vielä jaksaa. Toistelin, että pidätte renkaasta kiinni niin kovaa kuin ikinä pystytte, kohta päästään pois.

Haarlo ei osaa arvioida, miten mitkään hän lopulta oli veden varassa.

– Ajantaju meni. Mutta pojat olivat olleet siellä varmasti useamman minuutin pidempään, minähän menin vasta, kun lapset huomasivat heidät vedessä.

– Oli yksi hienoimmista hetkistä, kun jonkin ajan kuluttua rannalla alkoi näkyä paloautoja ja ambulansseja. Tiesin, että kohta pääsemme pois avannosta.

Vesi kangisti äkkiä

Haarlo kertoo, että kylmä maaliskuinen vesi alkoi kangistaa äkkiä. Pidellessään kiinni pelastusrenkaasta hän huomasi, että kädet olivat jo todella kankeat ja niitä särki.

Todellisen tilanteensa Haarlo huomasi vasta, kun häntä vedettiin poikien jälkeen pois vedestä.

– Sinne tuli pintapelastaja, joka pyysi minua ottamaan paarien jalaksesta kovaa kiinni nostamisen ajaksi. Silloin kylmyyden tajusi: kädet eivät kerta kaikkiaan meinanneet taipua ja kädet olivat aivan tunnottomat, vetelät ja veltot.

– Ambulanssissa niitä alkoi särkeä aivan valtavasti. Siitä huomasi, miten kylmä vesi vei lopulta kaiken toimintakyvyn.

Lapset toipuivat kylmästä nopeasti

Huoli avannossa paljon pidempään olleista pojista oli kova ja helpotus suuri, kun jo ambulanssissa toinen pojista totesi, ettei hänellä ollut enää edes kovin kylmä, Haarlo kertoo.

Vaikka kyseessä saattoi olla hypotermian oire, eli kylmyyden kokemuksen väistyminen ruumiinlämmön laskiessa tarpeeksi matalaksi, Haarlo kertoo tunteneensa olonsa helpottuneeksi.

– Itse olin kääriytyneenä moneen lämpövilttiin ja palelin ja tärisin siitä huolimatta.

Haarlo tunsi pojat entuudestaan, mikä entisestään paransi hyvää oloa siitä, että heille ei lopulta käynyt kuinkaan.

– Oli niin hieno fiilis, kun ensiapupolilta päästiin samaan aikaa ja näin, kun pojat juoksivat minua kohti halaamaan. Se oli niin hieno tunne, että ei sitä pysty oikein edes kuvaamaan. Meillä kaikilla oli kaikki hyvin ja me kaikki selvisimme siitä, nytkin herkistyvä Haarlo sanoo.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

7:48MTV Uutiset Live selvitti, näin pelastat hukkuvan ihmisen kuolemalta jopa ämpärillä – hengenpelastaja hyppäsi Pyryn ja Toivon perään.

Ei enää heikoille jäille

Haarlon ja poikien yhteinen koulutaival on jatkunut myös tapahtuman jälkeen. Vaikka tapauksesta ei ole poikien kanssa syvällisemmin enää keskusteltu, on se yhä läsnä.

– He ovat minua niin moneen kertaan kiitelleet ja vanhemmat myös.

Haarlolle ei ole jäänyt traumoja eivätkä tapahtuneet ole tulleet uniin. Luontoa Haarlo kuitenkin kunnioittaa nykyään toisella tavalla.

– Tästä oppi selvästi varovaisemmaksi. Itse en enää helpolla lähde heikoille jäille. Aikaisemmin on tullut luisteltua luonnonjäillä ja käytyä vielä keväälläkin, mutta ymmärtää, että heikkojen jäiden kanssa ei ole leikkimistä.

– Jos vahinko sattuu, eikä apua ole läsnä, sieltä ei välttämättä enää päästä omin neuvoin pois.  

"Oli pakko rohjeta ja mennä"

Haarlon oma perhe ja tyttäret ovat äidistä pelkästään ylpeitä. Haarlo itse toistaa, että jotain oli tehtävä, vaihtoehtoja ei ollut.

– Siellä oli kaksi minulle tuttua poikaa hädissään. He huusivat, etteivät halunneet kuolla. Voin kuvitella lapsen pelon ja tuskan kylmässä vedessä avuttomana.

– Minulle oli selvää, etten voi vaan jäädä rannalle katsomaan ja odottamaan, ehtiikö apu ajoissa perille. Oli pakko rohjeta ja mennä, sen jälkeen en ajatellut enää mitään. Toimin kuin höyryveturi.