Suomen A-maajoukkue hävisi Sveitsille 0-1, eikä Suomen päävalmentaja Stuart Baxter ollut tyytyväinen tulokseen.
Suomi esiintyi hyvin pelissä ja loi useita maalintekopaikkoja, mutta maali jäi tekemättä. Baxterin mielestä numerot olisivat voineet olla myös toisinpäin.
- Tulokseen en ole tyytyväinen. Ensimmäisellä jaksolla olimme hyvin mukana ja mielestäni hallitsimme sitten toista jaksoa. Meillä oli 5-6 paikkaa toisella jaksolla, mutta emme onnistuneet niistä tekemään maalia, Baxter manasi.
Baxter löysi kuitenkin tappiosta huolimatta kuitenkin myös positiivista antia.
- Mielestäni pallon kierrätys toimi hyvin ja myös nuoret pelaajat esiintyivät edukseen ja heistä on varmasti tulevaisuudessa paljon iloa, Baxter arvioi.
Niklas Tarvajärven peluuttaminen kärkimiehenä onnistui Baxterin mielestä, vaikkei häneltä maalia nähtykään.
- Niklas Tarvajärvi pelasi varsinkin toisella jaksolla hyvin, Niklas Moisanderin kohdalla katsoimme, onko hänestä vaihtoehdoksi vasemman puolustajan paikalle, ja hän onnistui hyvin. Lisäksi kokeilimme Roman Eremenkoa vasemmalla laidalla ja hän pelasi myös hyvin, Baxter kertasi ottelun antia.
(MTV3-STT)
