Ohjaus: Martin Walz. Käsikirjoitus: Ralf König ja Martin Walz. Perustuu Königin sarjakuviin. Tuotanto: Ralph S. Dietrich ja Harald Reichebner. Pääosissa: Udo Samel, Peter Lohmeyer, Iris Berben, Marc Richter, Iris Berben, Leonard Lansink.
Saksalaiset jatkavat Ralf Königin sarjakuvatarinoiden siirtämistä valkokankaalle ja tällä kertaa homma ei tahdo kulkea. Martin Walz on ohjannut hitaan mutta sekavan tragikomedian, jonka tarinasisältö on paljon toteutusta parempaa. Suvaitsevaisuuden sanoma hukkuu Tappajakondomissa takapihan näyttelemiseen ja kankeaan kerrontaan.
Stoorin eväät ovat herkulliset; suurieliminen homoetsivä Luigi Mackeroni (Samel) ryhtyy tutkimaan arvoitusta, jossa miehiä on palannut kutuhotellista genitaaliaan vailla. Syylliseksi osoittautuu synteettinen tappajakondomi, joka puree pois turhat ulokkeet. Mysteeriään selvitäessään Luigilla on myös ongelmansa poikarakastaja Billyn (Richter) ja transsuksi ryhtyneen entisen poliisimiehen Babetten (Lansink) kanssa.
Königin räävittömät tarinat toimivat eittämättä mustavalkoisina piirroksina, mutta New Yorkin laitakatujen kuvaus saksaksi puhuttuna tönkkönäyttelemisenä on melkoinen koettelemus. Kerronta jää laahaamaan loputtomiin paskanpuhuntasessioihin ja toiminnan jäsennys ei tahdo kulkea. Homofobisten suomiminen ja psykoanalyyttiset pelot jäävät pitkälti tyhjänpuhunnan varjoon.
Näyttelijät tulkitsevat roolejaan ärsyttävän tasapaksusti. Koominen ajoitus ei onnistu eikä draamaakaan veltoista kohtauksista tahdo syntyä. Kolme varttia lyhyempänä vauhtipakettina jotain oltaisi ehkä saatu aikaan.
Kuvallisena konsulttina Tappajakondomissa esiintyy itse H.R. Giger ja erikoistehosteita on saatu tekemään maineikas kauhuohjaaja Jörg Buttgereit, joiden tekemiset eivät juuri silmille hypi. On sääli, että tarinan hauska perusvire tuhraantuu tylsään toteutukseen. Tappajakondomi on kuriositeetti vain aiheeltaan.
Teksti: Jari Rantala