Lihan syömistä, hoitajamitoitusta ja maakuntamalliakin pitää varmasti puida vaalikeskusteluissa. Ne kouraisevat äänestäjää. Mutta samaan aikaan olisi hyvä muistaa, että avokätistä hoitajamitoitusta lupaavan kansanedustajan ja erityisesti potentiaalisen ministerin pitäisi myös olla hyvin hajulla sekä isoista EU-asioista että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Pitäisi, koska jaossa on paljon vastuuta ja valtaa.
Kollega Timo Haapala siitä IS:ssa jo kirjoitti. Sen jälkeen älähti myös Mäntyniemi.
”Eduskunta määrittelee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjat selonteossaan. Niitä noudatetaan. Siksi vaalien alla olisi hyvä keskustella mitä linjaa kukin tavoittelee”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö twiittasi.
Nurina siitä, että vaalitenteissä ulko- ja turvallisuuspolitiikka tai EU-asiat loistavat poissaolollaan, on tietysti helppo torjua.
Ei niistä liiemmin keskustella muidenkaan maiden kansallisissa vaaleissa. Emme me suomalaiset ole tässä asiassa yhtään sen huonompia.
Eikä turvallisuuspolitiikka tai EU-munkkilatina kiinnosta muita kuin vanhoja kyynisiä toimittajasetiä, joilla ei ole mitään hajua median todellisesta sykkeestä, uusista trendeistä, algoritmeistä eikä ylipäätään mistään oikeasti merkittävästä.
Näinkin sen voi nähdä.
Mutta näkemys ei valitettavasti ole erityisen fiksu. Ei varsinkaan, jos halutaan ajatella Suomen ja suomalaisten etua.
Lue myös: Presidentti Niinistö toivoo vaalikeskusteluihin yhtä tärkeää puuttuvaa aihetta: "Eduskunta määrittelee peruslinjat, olisi hyvä keskustella, mitä linjaa kukin tavoittelee"
Toimittajilla on iso vastuu
Meidän toimittajien pitäisi – äänestäjien puolesta – tivata poliitikoilta huomattavasti terävämmin näkemyksiä sekä akuuteista EU-ongelmista että ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteista.
Miksi?
Siksi, että monien vaalikeskustelussa kammiovärinää aiheuttavien epäkohtien taustalta löytyy EU-foorumeilla tehtyjä ratkaisuja. Ja siksi, että uudella eduskunnalla ja hallituksella on vääjäämättä edessä rajuja ja kauaskantoisia ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia.
Otetaan esimerkiksi brexit-kaaos.
Se on nyt helppo kuitata brittien omaksi omituiseksi hölmöilyksi, johon on turha tuhrata aikaa.
Se myös on sitä kiistatta. Mutta se on myös paljon muuta.
Brexit on kriisin symboli
Brexitiin kiteytyy monta EU-haastetta, jotka ravistelevat myös Suomea. Samalla se on symboli länsimaisen edustuksellisen demokratian kriisille, joka näkyy ja tuntuu myös meillä. Esimerkiksi sote-sekoilussa.
Pohjimmiltaan brexit-prosessissa on koko ajan vatvottu vain Britannian konservatiivipuolueen eli toryjen sisällä vuosikymmeniä kytenyttä EU-vastaisuutta. Puheet siitä, että EU-erolla valta halutaan palauttaa Brysselistä Lontooseen ovat olleet puhdasta potaskaa.
Kenelläkään ei ole ollut hajua, mitä palautetaan, jos palautetaan. Tai mitä se tarkoittaa, jos jotain todella palautuu.
Pääministeri David Cameron oletti ratkaisevansa puolueensa ongelman kansanäänestyksellä ja teki historiallisen virheen. Äänestyksen jälkipyykistä vastanneen Theresa Mayn johdolla tilanne muuttuu koko ajan vain huonommaksi.
Brittien ja EU:n tuleva suhde ratkaistava
EU:n ja Suomen kannalta oleellista ei välttämättä enää ole se, millaisilla pirueteilla brexit-solmu aukaistaan ja toteutuuko ero sopimuksen kanssa vai ilman sitä.
Kriittisin kysymys on, miten EU:n ja Britannian suhde jatkossa määritellään. Tästä väännetään joka tapauksessa ja riippumatta siitä, lähtevätkö britit pian, joko pehmeästi tai rytisten, vai tuleeko pitkä jatkoaika.
Yksi keskeinen vääntäjä on heinäkuussa EU:n puheenjohtajamaana aloittava Suomi ja pelissä on isoja asioita.
Miten EU:n ja Britannian välinen kaupankäynti jatkossa hoidetaan? Millainen suhde briteillä on EU:n sisämarkkinoihin? Onko briteillä jatkossa mitään roolia EU:n turvallisuuspolitiikassa ja yhteisessä puolustuksessa? Muuttuuko Naton ja EU:n suhde ratkaisevasti?
Kaikki nämä ovat (myös) Suomen ja suomalaisten kannalta isoja asioita.
Ne vaikuttavat meidän talouteemme. Niillä on merkitystä, kun pohditaan, miten me huolehdimme omasta turvallisuudestamme ja miten torjumme esimerkiksi Venäjän taholta tulevia kiistattomia uhkia.
EU-päättäjät tilille virheistä
Hyvä olisi myös pohtia, mitä virheitä koko unionin hajoamista hysteerisesti pelännyt EU teki brexitissä. Eron jälkeisestä suhteesta ja sen seurauksista ei haluttu puhua mitään, ennen kuin itse erosta sovitaan. Oliko se oikea strategia?
Yksi brexitiä ajaneiden keppihevosista oli hallitsematon maahanmuutto kaikkine lieveilmiöineen. Niistä nuristaan myös Suomessa. Ei vähiten Oulussa, missä ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ovat vaalien ykkösasia.
Ouluun rahdattiin Lähi-idästä tulevia turvapaikkaa hakevia miehiä, koska EU-alueelle vyöryvää pakolaisvirtaa piti jotenkin yhdessä hallita.
Hallittiinko sitä väärin? Ja miten toimitaan jatkossa? Millaista EU:n pakolais- ja ulkomaalaispolitiikkaa uudet kansanedustajat ja uusi hallitus ajavat?
Osavastuun sekä EU:n mahdollisista virheistä että välttämättömistä korjausliikkeistä kantavat myös suomalaiset poliitikot. He, jotka nyt pyrkivät eduskuntaan ja havittelevat puolueelleen paikkaa uudessa hallituksessa.
Suomi ei pärjää yksin
Kuten jo todettiin, omaan napaan tuijottaminen ei kansallisissa vaaleissa ole vain suomalaisten helmasynti. Mutta pienen maan ei kannata vedota siihen.
Me emme pärjää missään lajissa yksin.
Meille EU on elintärkeä sekä taloudellisesti että ulko- ja turvallisuuspoliittisesti. Meidän hakkuumme tai lihansyöntimme eivät merkitse mitään, jos me emme yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa torju ilmastonmuutosta EU-päätöksin.
Juuri siksi brexit-, EU-, Nato- ja myös eurokysymykset ovat vaalitenteissä tärkeitä.
Meidän toimittajien on perättävä tulevilta vastuunkantajilta ja vallankäyttäjiltä niihin konkreettisia vastauksia.
On, vaikka nuo vastaukset eivät nousisi verkkosivujen luetuimmiksi eivätkä aiheuttaisi kuohuntaa sosiaalisessa mediassa.