Kommentti: Sanna Marin on EU-huippukokouksen supertähti, mutta luvassa ei ole pelkkää Suomen suitsutusta
5:49
Julkaistu 12.12.2019 08:27
Tapio Nurminen
tapio.nurminen@mtv.fi
Koko maailma juhlii nuorten naisten vetämää Suomen hallitusta ja erityisesti sen pääministeriä. Brysselin EU-kabineteissa hymyt saattavat kuitenkin hyytyä nopeasti. Pääministeri Marinin on kuunneltava karuja totuuksia ja linjattava, mihin punamultaviisikko haluaa Suomea ja Euroopan unionia viedä.
Vastaanotto on varmasti ylitsevuotavan myönteinen. Ja niin pitääkin.
Suomessa toteutettiin poikkeuksellinen poliittinen sukupolven vaihdos. Suitsutuksista voidaan ottaa ilo irti ja hyöty kotiin hyvällä omallatunnolla.
Alkavan EU-huippukokouksen kiistattoman supertähden, pääministeri Sanna Marinin (sd.) hohtoa ei himmennä se, että valta vaihtui kaikkea muuta kuin luottamusta herättävän poliittisen teatterin tuloksena.
Siihen tuskin enää palataan. Ei ainakaan EU-pöydissä.
Toisaalta hehkutuksesta ei myöskään pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Suomi ei ole muuttunut missään suhteessa yhtään kokoaan suuremmaksi eikä merkittävämmäksi.
Teot ratkaisevat, kuten Sanna Marin on itse todennut.
Arki EU:n neuvottelupöydissä on karua. Ensimmäinen katkera kalkki koskee Suomen EU-puheenjohtajuuden saldoa.
Ei kesää eikä valssia
Uuden sukupolven punamultahallituksen ministerit saavat taatusti tuntea nahoissaan, ettei Suomessa kiusallisen kiivaasti rummutettu EU-puheenjohtajuus sujunut kuin se kuuluisa kesäinen valssi.
Suomen yritys viedä tulevaa seitsemän vuoden rahoituskehystä eteenpäin törmäsi lähes kaikkien tahojen kitkerään ja kylmään kritiikkiin. Lässähdys oli nolo ennen muuta siksi, että punavihreä hallitus lupasi liikaa aivan liian äänekkäästi. Sekä itselleen että muille.
Oikeusvaltioperiaatteen kanssa saatiin kyllä aikaan reipasta kähinää, mutta ei juuri muuta. Puola ja Unkari eivät aio ottaa lusikkaan kauniiseen käteen eikä muilla ole liiemmin mahdollisuuksia painostaa.
Suomen edustajat puhuivat vuolaasti siitä, miten EU:sta tehdään hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Asiaa käsitellään alkavassa huippukokouksessa Ursula von der Leyenin komission tuoreen esityksen pohjalta pääministeri Sanna Marinin johdolla.
Jos oikein hyvin käy, Puolan, Unkarin ja Tsekin kaltaiset niskuroijat saadaan tavoitteen taakse. Todennäköisesti näin ei käy.
Myös se olisi katkera takaisku takki auki ja rinta rottingilla EU-parketeille pelmahtaneelle hallitukselle ja sen puheille kestävästä kehityksestä.
Omat edut taas etusijalle
Toki Suomen ja erityisesti suurimman taakan kantaneen Eurooppa-ministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) puolen vuoden ponnisteluja myös kiitellään Brysselissä.
Suomen kaudella viimeistelty jäsenyysneuvottelujen käynnistäminen Pohjois-Makedonian ja Albanian kanssa kaatui Ranskan vastustukseen. Tässä kiistassa myötätunto kallistuu selvästi Tuppuraisen ja Suomen puolelle.
Se puheenjohtajuuden jälkipyykistä. Siirretään katseet lähitulevaisuuteen.
Tammikuusta lähtien Suomen on keskityttävä EU-kabineteissa taas varjelemaan omia etujaan ja unohdettava kuluneen puolen vuoden keulimiset.
Todellinen taistelu rahoituskehyksestä, eli siitä miten rahat jatkossa kerätään ja jaetaan, on vasta alkamassa. Ursula von der Leyenin komission kunnianhimoista ilmastopakettia runnotaan valmiiksi. Myös euroalueen paikalleen jämähtänyt uudistusjuna pitäisi saada liikkeelle.
On mielenkiintoista nähdä, pureeko Marinin ja kumppaneiden milleniaalicharmi, kun esimerkiksi budjettipeli muuttuu oikeasti rumaksi.
Suomen kannalta yksi oleellinen kysymys on, miten paljon EU:ssa ja euroalueella lähdetään ilmastonsuojelun nimissä avaamaan rahahanoja ja löysentämään budjettikuria.
Italialainen talouskomissaari Paolo Gentiloni ajaa tietysti väljennyksiä, koska ne toisivat mutkan kautta helpotusta kriisimaiden, myös Italian budjettiahdinkoon. Vähintään yhä itsestäänselvää on, että Saksa vastustaa niitä Hollannin tuella.
Marin, Kulmuni ja budjettikuri
Saksan hallitusrintaman budjettihaukat muistuttavat, että etelä-eurooppalaisten kekseliäisyydellä ei ole rajoja, jos budjettivajeita voi jatkossa perustella kestävää kehitystä tukevilla investoinneilla.
EU:ssa odotetaan mielenkiinnolla, miten pitkään aikaan vasemmistolaisin hallitus asemoi Suomen suhteessa bujdettikuriin pääministeri Marinin ja uuden valtiovarainministerin Katri Kulmunin (kesk.) johdolla.
Budjettikuriin liittyy myös se, miten avokätisesti Itä-Euroopan hiilen polttajille, ollaan valmiita ohjaamaan muutosrahaa.
Von der Leyenin komissio esittää 100 miljardin ”mekanismia”, josta esimerkiksi Puola saisi rahaa energiantuotantonsa puhdistamiseen. Näillä rahoilla yritetään pehmittää Varsovan hallitus sitoutumaan tavoitteeseen tehdä EU:sta hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.
Tällaisilla mekanismeilla on taipumus tulla kalliiksi nettomaksajille. Myös Suomelle.
Perussuomalaisten nousu askarruttaa
Suomen merkitystä ei ratkaisevissa EU-linjauksissa pidä liioitella. Erityisesti finanssipolitiikan pelisääntöjen määrittelyssä unionin voimatasapaino on kuitenkin herkkä.
Ainakin Berliinissä moni tuntuu pohtivan, luisuuko Suomi virtaviivaistetun punamultahallituksen johdolla nyt leväperäisempien leiriin.
Suomen hallituksen naiskvintettiä koskevaan uutisointiin liittyi erityisesti Saksassa lähes poikkeuksetta aprikointia perussuomalaisten väkevästä noususta mielipidemittauksissa.
Jatkuuko se Marinin hallituksen ja sen harjoittaman politiikan vuoksi? Tai ehkä jopa siitä huolimatta?
Ihmettelen, jos Suomen valovoimainen poliittinen komeetta ei joudu Brysselissä vastailemaan tämän suuntaisiin kysymyksiin.
Sanna Marinin oma ensimmäisten tuntien haparointi al-Holin suomalaislasten kanssa viittaa siihen, että perussuomalaiset saavat ainakin vielä jonkin aikaa vetoapua punavihreältä hallitukselta.
Mutta virta voi myös kääntyä. Sitä perinteisten puolueiden hallitsemissa EU-maissa toivotaan melkeinpä yli puoluerajojen.
Jos Sanna Marin hallituksineen onnistuu palauttamaan nuorten uskon politiikkaan ja päähallituspuolueiden kannatuksen takaisin kasvu-uralle, myös muilla on toivoa.
