
Vuoden 2018 MM-turnauksen kisaisäntä Tanska teki ikimuistettavan debyytin jääkiekon arvoturnauksiin Tukholman MM-kisoissa 1949. Tuolloin Kanada nuiji Tanskan avausottelussa 47–0, mikä on korkeimman sarjatason MM-turnausten kaikkien aikojen ennätys. Tanskalaiset matkustivatkin kotiin kesken turnauksen.
Faktoja Tanskasta
Asukasluku: 5,75 miljoonaa
Jääkiekkoilijoita (miehet): 1 700
Jäähalleja: 26
Aiempia MM-turnauksia yhteensä (A-sarja): 16
A-sarjassa jatkuvasti vuodesta: 2003
Tanskalaiset olivatkin aivan aloittelijoita, sillä ennen toista maailmansotaa jääkiekkoa ei maassa oltu pelattu juuri lainkaan. Tanskan mestaruussarjakin aloitettiin vasta vuonna 1954. Paluun parrasvaloihin Tanskan jääkiekko on tehnyt pitkän tien kautta. Maajoukkue nousi C-sarjasta B-tasolle 1990-luvulla. A-sarjassa Tanska pelasi ensi kerran 54 vuoteen Suomen-turnauksessa 2003 eikä ole sieltä sen jälkeen pudonnut.
Jääkiekko-oppia tanskalaiset ovat aina hakeneet lähinaapurista. Ruotsin Elitserienissä tanskalaispelaajat ovat vuosikausien ajan olleet tuttu näky. Viime vuosina maan kiekkoilijat ovat tehneet läpimurron myös Atlantin taakse. NHL:ssä kiekkoili kaudella 2011/12 kuusi tanskalaispelaajaa, kaikki varsin hyvin pistein. Tanskaa voidaankin syystä pitää yhtenä Euroopan eniten edistyneistä jääkiekkomaista.
Heti ensimmäisessä A-sarjaottelussaan Suomessa 2003 Tanska löi USA:n 5–2. Jatkolohkossa se riisti pisteen myös Kanadalta (2–2).
Suomi nöyrtyi Kölnissä 2010
Parhaan turnauksensa Tanska teki Kölnissä 2010. Alkulohkossa kaatui Suomi 4–1 ja USA jatkoajalla 2–1, jatkopeleissä kukistui Slovakia 6–0. Tanska eteni puolivälieriin, jossa Ruotsi oli niukasti parempi 4–2. Loppusijoitukseksi tuli kahdeksas tila. Toisen kerran Tanska eteni pudotuspeleihin Moskovassa 2016: alkulohkossa kukistui muutoin tappioton Tšekki voittolaukauksin 2–1. Puolivälierän Tanska hävisi Suomelle 1–5. Vuoden 2017 MM-ksoissa Tanska oli 13:s.
