Tämä vanha treffisääntö pitää edelleen paikkansa
Treffailukulttuuri on muuttunut vuosikymmenien takaisesta merkittävästi, mutta yksi vanha deittisääntö pitää edelleen kutinsa, uutisoi Women’s Health Magazine.
Kenen kuuluu maksaa ruoat ja juomat ensitreffeillä? Miehen, ainakin mikäli tuore tutkimus pitää paikkansa. NerdWalletin tekemään tutkimukseen osallistui 1000 parisuhteessa olevaa aikuista. Heistä 77 prosenttia sanoi ensitreffien laskun kuuluvan miehen hoidettavaksi.
Ajattelutapaa voi pitää vanhanaikaisena, ovathan naisetkin tänä päivänä enemmän työelämässä kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Treffivalmentaja Nancy Slotnick uskoo vastausten liittyvän perinteisiin.
– Symbolisella tasolla naiset haluavat edelleen tuntea, että mies pitää heistä huolta. Miehet taas haluavat näyttää, mitä heillä on tarjota.
Vaikka tämä ei pidäkään paikkaansa kaikkien kohdalla, haluaa osa miehistä Slotnickin mukaan osoittaa laskun maksamisella esimerkiksi taloudellista vakauttaan. Tarjoaminen tekee myös selväksi, että kyse on treffeistä, ei vain ystävien tapaamisesta.
Slotnick muistuttaa, ettei naisten kannata kuitenkaan jättää laskua automaattisesti miesten huoleksi. Maksamaan tarjoutuminen on kohtelias ele, vaikka nainen odottaisikin miehen hoitavan laskun.
– Ethän halua miehen saavan sellaista kuvaa, että käytät häntä hyväksesi.
On myös hyvä muistaa, että osa tutkimukseen osallistuneista ei pitänyt laskun maksamista miehen velvollisuutena. Eriäviä mielipiteitä siis löytyy.
Uusimmat
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
Lataa lisää