Tämä vakavia oireita aiheuttava virus on yhtä yleinen ja vakava kuin influenssa ja RSV – silti kukaan ei ole kuullut siitä
Vuonna 2001 löydetty metapneumovirus HMPV aiheuttaa yhtä vakavia oireita kuin korona, mutta sitä vastaan ei ole rokotetta.
CNN uutisoi tänään hengitystieviruksesta, joka on tutkijoille tuttu, mutta ihmisille se on jäänyt tuntemattomaksi.
Metapneumovirus HMPV:n oireiden kirjoon kuuluu muun muassa keuhkoputkentulehdusta, yskää, nuhaa, kurkkukipua ja kuumetta.
Yhdysvaltojen tautien valvonta- ja ehkäisykeskus CDC:n mukaan HMPV-potilaat ovat monissa paikoin täyttäneet sairaalan tehohoitoyksiköt.
Lähes 11 prosenttia maaliskuussa testatuista näytteistä Yhdysvalloissa oli HMPV-positiivisia. Vertailun vuoksi, pandemiaa edeltävänä vuotena metapneumovirusta löydettiin seitsemältä prosentilta kaikista testatuista.
Toisin kuin koronassa ja influenssassa, metapneumovirusta vastaan ei ole viruslääkkeitä tai rokotetta. HMPV:n oireet muistuttavat monilta osin koronaa tai RS-virusta.
Aliarvioitu uhka
25 vuoden aikana kerätyistä potilasnäytteistä havaittiin, että HMPV on RSV-viruksen jälkeen yleisin lasten hengitystieinfektioiden syy Yhdysvalloissa.
HMPV:n on todettu olevan yhtä yleinen sairaalahoidossa olevilla vanhuksilla kuin RSV ja flunssa. Kuten nämä infektiot, myös HMPV voi johtaa tehohoitoon ja kuolemaan etenkin iäkkäämmillä ihmisillä.
Amerikkalainen Leigh Davidson, 59, sai metapneumoviruksen perhejuhlissa huhtikuun alussa. Kaksi viikkoa myöhemmin hän yski niin rajusti, ettei hän voinut puhua puhelimeen.
– Yskin väkivaltaisesti ja lähes oksensin, baltimorelainen Davidson kertoi CNN:lle. Davidson luuli kärsivänsä koronasta, mutta testi toisensa jälkeen osoitti negatiivista. Lopulta oireiden aiheuttajaksi todettiin HMPV.
Tarttunut linnuilta
Hollantilaiset virusmetsästäjät löysivät ihmisen metapneumoviruksen ensimmäisen kerran vuonna 2001. Tutkijoilla oli hallussaan 28 näytettä Alankomaissa olevilta lapsilta, joilla oli selittämättömiä hengitystieinfektioita.
Jotkut lapsista olivat olleet erittäin sairaita, mutta taudin aiheuttajaksi ei osoittautunut mikään jo ennalta tiedetty virus.
Tutkijat viljelivät näytteitä apinoiden, kanojen ja koirien soluissa, minkä jälkeen he tarkastelivat viljelmiä elektronimikroskoopilla.
Virus vaikutti rakenteellisesti liittyvän paramyxoviridae-perheeseen. Kyseinen virusryhmä aiheuttaa ihmisille esimerkiksi tuhkarokkoa, sikotautia ja RSV:tä.
Viruksen geenien tarkempi tarkastelu paljasti, että se muistutti linnuilta aiemmin löydettyä metapneumovirusta.
Tiedemiehet uskovatkin, että HMPV luultavasti hyppäsi linnuista ihmisiin jossain vaiheessa ja kehittyi sieltä. Uusi virus nimettiin ihmisen metapneumovirukseksi.
Vanha vihulainen
Jatkotutkimukset kuitenkin osoittivat, että kyseessä ei suinkaan ollut uusi virus.
Vuodesta 1958 säilytetyistä vanhoista verinäytteistä selvisi, että HMPV on kiertänyt ihmisissä ainakin edellisen puolen vuosisadan ajan.
Lastenlääkäri ja tohtori John Williams Pittsburghin yliopistosta on viettänyt uransa tutkiessaan HMPV:n rokotteita ja hoitoja.
Williams sanoo, että 1950- ja 60-luvuilla tehtiin laajat epidemiologiset tutkimukset, joissa tutkittiin hengitystieinfektioiden syitä. Williamsin mukaan metapneumovirus on yksi tärkeimmistä viruksista, josta et ole koskaan kuullut.
– Se aiheuttaa yhtä monta sairastapausta kuin RSV tai influenssa. Nämä ovat ne kolme suurinta virusta.
Uusimmat
-
22:16
YK: Libanonissa ihmisillä ei paikkaa mihin paeta – MTV seuraa
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
20:09
MTV Israelissa: Viikonlopun tapahtumat näyttävät, miten Israel on epäonnistunut pyrkimyksissään
-
20:02
Yhdysvaltain presidenttiydestä käydään tiukka kisa: Wisconsiniin laitettu kymmeniä miljoonia dollareita
-
20:01
TTK-tuomaristo sai osakseen Timo Jutilan tiukan reaktion Mika Saukkosen tanssin jälkeen: "Sehän notkistuu koko ajan"
-
19:43
MTV Pennsylvaniassa: Paluu salamurhayrityspaikalle sai Trumpin kannattajat tunteikkaaksi
-
19:40
Tapio Korjus vastaa kritiikkiin – lataa myös suoraa puhetta Olympiakomitean ”tärkeästä tehtävästä”
-
19:23
Manchester Unitedilta karua nyhjäämistä
-
Lataa lisää