Tämä pariskunta elää Suomessa täysin ilman sähköä

Riitta ja Olavi Pääkkö ovat eläneet 18 vuotta ilman sähköä. Pariskunnan ikääntyessä sähkötön elämä alkaa käydä turhan rankaksi.

– Raskaimpia hommia, jotka sähköttömän talon rutiineihin kuuluvat, ovat veden kantaminen kaivosta ja polttopuiden teko, Olavi Pääkkö sanoo.

Riitta-vaimo on samoilla linjoilla.

– Ulkovessan käyttö kelissä kuin kelissä on myös ainakin näin naisen näkökulmasta hankalaa. Varsinkin talvella, hän lisää.

Sähkötön elämä käy myös kalliiksi. Valoja ja hellaa varten tarvittavaan kaasuun kuluu pariskunnalta noin 60 euroa kuussa, ja talon lämmitykseen palaa puita 15 tai 20 motin verran vuodessa – riippuen säiden kylmyydestä.

– Motti puuta maksaa noin 30 euroa, Olavi laskeskelee.

"Etelän sähkökatkokset olisivat saaneet kestää pidempään"

Riitta myöntää olleensa vahingoniloinen, kun kesän aikana uutisoitiin myrskyjen aiheuttamista sähkökatkoksista.

– Kun etelässä sähköt katkeavat pariksi tunniksi, se on ihmisille maailmanloppu. Meillä sähkötön elämä on jokapäiväistä. Olisi tehnyt ihmisille hyvää, jos katkokset olisivat kestäneet vähän pidempään, Riitta tokaisee.

Niinpä. Kenen pasmat pysyisivät kasassa, jos yhtäkkiä pitäisi elää vaikkapa viikko ilman pesukonetta, jääkaappia ja sähkövaloja? Puhumattakaan televisiosta ja tietokoneesta.

– Moni on kysynyt meiltä, miksi emme yksinkertaisesti muuta pois. He eivät ymmärrä, että tämä on meidän kotimme, Riitta sanoo.

Ja vaimonsa tavoin työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Olavi komppaa:

– Täältä emme lähde ennen kuin on ihan pakko.

– Ehkä sitten, kun olemme niin huonossa kunnossa että joudumme sairaalaan, hän pohtii.

Tekemistä riittää

Pääkköjen elämä sähköttömässä kodissa on työlästä. Tiskivesi lämmitetään kaasuhellalla, ja pikkupyykit pestään käsin. Isompien pyykkien kanssa ajetaan kylälle käyttämään tyttären pesukonetta. Peseytymistä varten lämmitetään puusauna, ja vesi kannetaan kaivosta. Ero mökkielämään on siinä, että Pääköille sähköttömyys ei ole lomailua vaan ympärivuorokautista ja -vuotista.

Vaikka pariskunta toivookin vielä jonakin päivänä saavansa kotiinsa sähköt, löytävät he sähköttömästä elämästä myös hyviä puolia.

– Täällä on aina tekemistä, Riitta sanoo.

– Ja onhan täällä tämä oma rauha ja hienot maisemat. Tänä vuonna on ollut hieno ruska. Viime yönä oli pakkasta ja puut pudottavat jo lehtiään, Olavi maalailee.

– Päivääkään en vaihtaisi elämästäni täällä pois, Riitta päättää.

Studio55/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat