Tämä on hölmöä säästämistä: Sorrutko sinä näihin?

Tarjousten perässä juokseminen ja alennusvaatteiden hamuaminen ovat säästökeinoja, jotka saavat sinut todellisuudessa vain tuhlaamaan rahaa enemmän. Lue, millä keinon lompakon nyörejä ei kannata kiristää!

Onko tarjousten perässä ajelu tai halvan tavaran ostaminen aina edullista? Ei, mikäli kulutat bensaan paljon rahaa tai ostat tavaraa, jota et todellisuudessa tarvitse.

1. Perhekoko on aina edullisempi?

Moni ostaa päivittäistavaroita perhekoossa, koska ne ovat litrahinnaltaan edullisempia. Tässä on kuitenkin pidettävä järki päässä. Rahtaamalla esimerkiksi tarjouspullaa monta pussia kotiin, jossa niitä syö vain muutama henkilö, saatat helposti käyttää siihen enemmän rahaa, kuin jos olisit ostanut sitä vain yhden pussillisen. Ruoka on valitettavasti myös pilaantuvaa sorttia, joten kolme pakettia tarjousjauhelihaa saattaa helposti jäädä syömättä.

2. Itse tehdyt korjaustyöt

Toisinaan on edullisempaa maksaa ammattityöstä, kuin lähteä räpeltämään niitä itse. Usein nimittäin käy niin, että teet työn ensin itse, jonka jälkeen joudut hankkimaan ammattilaisen paikalle korjaamaan sinun aikaansaannoksesi.

Ennen työn aloitusta arvioi tarkasti, oletko tarpeeksi taitava asentamaan uutta lavuaaria tai korjaamaan pesukonetta. Muuten saatat päätyä pulittamaan hommasta kaksinverroin.

3. "Saatan joskus tarvita tätä"

Älä osta tavaroita siksi, että ne ovat edullisia ja ne saattavat joskus tulla tarpeeseen. Hanki kotiisi vain sellaista, jota tiedät oikeasti tarvitsevasi.

Mieti ennen jokaista ostosta tuleeko se oikeasti tarpeeseen. Muutaman euron heräteostokset tulevat yllättävän kalliiksi pidemmän päälle ja ne saavat kotisi nopeasti epäjärjestykseen, kun tavaraa on liikaa.

4. Einesten ja pikaruokien syönti

Vaikka ostaisit tarjouseineksiä, ne tulevat pidemmän päälle kalliiksi kuin kotona tehty ruoka.

Esimerkiksi euron pulittaminen pienestä eines-makaronilaatikosta on suuri summa, sillä neljän hengen tarpeisiin sitä saa tehtyä kotona alle kolmella eurolla. Lisäksi voit mennä takeeseen sen terveellisyydestä, kun tiedät, mitä ruokasi sisältää.

5. Pitkät automatkat

Kannattaako sinun ajaa edulliseen supermarkettiin kymmenen kilometriä, vai käydä hieman kalliimmassa lähikaupassa? Kiinnitä huomiota ostostesi hintoihin ja lisää siihen bensakustannukset. Ympäri kaupunkia ajelu saattaa nostaa kauppareissusi hintaa reippaasti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat