Tämä kuntosalilaite aiheuttaa kaikista todennäköisimmin loukkaantumisia

”Ei kipuu ei hyötyy” lauloi Musta Barbaari muutama vuosi takaperin. Lyriikoita kuunnellessaan kannattaa muistaa, että äärirajoilla treenaaminen voi aiheuttaa loukkaantumisia. Lisäksi tietynlaiset harjoitukset kasvattavat riskiä toisia enemmän.

Tietokantasivusto Ellipticalreviews.com päätti selvittää, mitkä treenimuodot ja kuntosalilaitteet altistavat käyttäjänsä todennäköisimmin urheiluvammoille.

Sivusto analysoi yhdysvaltalaisten sairaaloiden National Electronic Injury Surveillance System -tietokantaan keräämiä tietoja treenaamiseen liittyvistä loukkaantumisista.

Tulosten mukaan todennäköisimmin kuntoilija satuttaa itsensä juoksumatolla. Siihen liittyi jopa kolmasosa kuntosalilla saaduista vammoista – sukupuolesta riippumatta. Yleisin syy juoksumatolla loukkaantumiseen on se, että treenaaja juoksee kovempaa ja pidempään kuin oma kunto sallisi. Tällöin esimerkiksi juoksutekniikka kärsii.

Tyypillisimpiä juostessa saatuja vammoja ovat penikkatauti, rasitusmurtumat sekä polven ulkoreunan rasitusvammat.

"Syypää on pudonnut puhelin ja siitä aiheutunut paniikki"

Ikäviä sattumia voi estää oikean askelluksen lisäksi harjoitusta edeltävällä venyttelyllä ja lämmittelyllä. Myös juoksuun soveltuviin kenkiin on hyvä satsata ja kehoaan kuunnella ymmärtääkseen lopettaa harjoituksen ajoissa.

– Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että juoksumatto on kuntosalin suurin riski. Olen todistanut, kuinka moni juoksija kaatuu matolla. Yleensä syypää tähän on pudonnut puhelin ja siitä aiheutunut paniikki, kertoi personal trainer Harry Smith Independentille.

Juoksumaton jälkeen seuraavaksi eniten ensiapuun ja sairaaloihin kuntoilijoita veivät kuntosalilaitteet yleisesti, kuntopyörät sekä hyppynarut.

Riskilistalle pääsi myös punnerrusten tekeminen. Loukkaantumisriskiä nostaa vääränlainen punnerrustekniikka. Katso alla olevalta videolta, kun liikuntaneuvoja Johanna Tikkanen näyttää, miten punnerruksen oikeaoppisesti tehdään.

Näin punnerrat oikein 1:28

Lue myös:

    Uusimmat