Tämä kaikki sinun on syytä tietää Huuhkajien EM-kisoista – tähtipelaajat, luottomiehet, avauskokoonpano, vastustajat, jatkomahdollisuudet, otteluaikataulut...

Suomi arvokisadebyytti lähestyy – MTV Urheilun asiantuntija Juha Reini analysoi Suomen lohkon voimasuhteet 3:40
Juha Reini näkee Venäjän Huuhkajien ykkösvihollisena alkulohkossa – joukkueen selvä heikkous herättää kysymyksiä

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuskilpailuissa tänä kesänä. MTV Urheilu tiivistää alla kaiken oleellisen Huuhkajien historiallisesta turnauksesta.

Perjantaina 11. kesäkuuta käynnistyvä EM-turnaus on historian 16:s. Se oli tarkoitus järjestää jo viime vuonna, jolloin ensimmäisistä EM-kisoista tuli kuluneeksi 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Euroopan jalkapalloliiton Uefan entisen puheenjohtajan Michel Platinin ajatus oli ripotella jalkapallojuhla ympäri maanosaa eri kaupunkeihin.

Alun perin ottelut oli tarkoitus pelata 13 eri kaupungissa Euroopassa, mutta eri syyt, kuten koronavirustilanne Dublinissa ja stadiontilanne Brysselissä typistivät isäntäkaupunkien listaan 11:een.

Alkulohkoja ja pudotuspelejä pelataan Amsterdamissa, Bakussa, Münchenissä, Pietarissa, Roomassa, Kööpenhaminassa, Bukarestissa, Budapestissa, Sevillassa, Lontoossa ja Glasgow’ssa. Turnauksen välierät ja finaali (11. heinäkuuta) pelataan Lontoon Wembleyllä.

Historiansa ensimmäistä kertaa mukana olevan Suomen B-lohkon ottelut pelataan Kööpenhaminassa ja Pietarissa.

Huuhkajien tähtipelaajat:

Teemu Pukki

Sanat eivät riitä kertomaan maalitykin tärkeyttä Huuhkajille. Pystyy ratkaisemaan yksilötaidoillaan tiukkoja otteluita Suomelle. Elää pystyjuoksuista, mutta tekee myös arvokasta prässäystyötä pallottomana.

Glen Kamara

Pallollisilta taidoiltaan ja kehonhallinnaltaan täysin poikkeuksellinen pelaaja Suomen joukkueessa. Tuo rytminvaihdoksillaan hengähdysaikaa itselleen ja joukkuekavereilleen. Äärettömän liukas prässätessäkin.

Lukas Hradecky

Vekkulimainen hahmo, jonka ulkokuoren ei pidä antaa hämätä. Rautainen ammattilainen, joka nauttii tähtistatusta myös Saksan Bundesliigassa. Torjuntatyön lisäksi taitaa jalalla pelaamisen.

Suomen luottopelaajat:

Robin Lod

Oikealla laidalla tai piilokärkenä pelaava vasenjalkainen väkkärä on hyvin usein Suomen vaarallisten hyökkäysten katalysaattori. Tuo yllätyksellisyydellään tärkeän vaihteen Huuhkajien hyökkäyspeliin.

Tim Sparv

Kapteenin arvon huomaa parhaiten silloin, kun hän ei ole kentällä. Suomen peli on usein hukassa ilman henkistä johtajaa ja keskikentän organisaattoria. Pelaa älykästä ja voittavaa jalkapalloa.

Joona Toivio

Oikean puolen toppari muodostaa yhdessä Paulus Arajuuren kanssa kivijalan, jonka ympärille Suomen puolustus muurataan. Vastaa Huuhkajien pelinavaamisesta hyvällä oikealla jalallaan.

Nuoret huuhkajatoivot:

Onni Valakari

Toisen polven maajoukkuejalkapalloilija on kehittynyt huimasti viimeisen vuoden aikana. Loistava vasen jalka, juonikkuus pallon kanssa ja ennakkoluulottomuus ovat lupaava yhdistelmä. Nykyinen kyproslainen seura Pafos on jäämässä ponnahduslaudaksi.

Marcus Forss

Maalinälkäinen 21-vuotias hyökkääjä elää unelmaansa. Nousi Brentfordin mukana Valioliigaan ensi kaudeksi. Teki debyytissään maalin Ranskan verkkoon Valakarin tavoin viime marraskuussa. Hyvä viimeistelijä.

Kanervan Huuhkajat-futis:

Markku Kanerva vei alle 21-vuotiaat EM-kisoihin 2009 ja toistaa nyt tempun A-maajoukkueessa. Liiton miehenä tunnettu Kanerva on pedantti, kunnianhimoinen ja ahkera pelin opiskelija, joka on jaksanut väsymättä kehittää omaa pelifilosofiaansa. Kanervan Huuhkajissa kaikki lähtee yhä puolustuksesta.

Peluutti pitkään 4–4–2-ryhmitystä, mutta on ajanut EM-kisojen alla kolmen topparin systeemin ja ryhmityksen 3–5–2, jolla kentän tärkein kaista saadaan tukittua keskeltä ja pelaajat voivat puolustaa eteenpäin. Jälkimmäinen ryhmitys lienee Kanervan lähtökohtainen valinta kaikkiin otteluihin.

Hyökkäyspelissään Suomi pyrkii murtautumaan vastustajan muodon sisään syöttämällä laidan ja keskustan väliin muodostuviin taskuihin. Ihannetilanne on kuitenkin vastahyökkäys, jossa Teemu Pukille syötetään pallo täyteen vauhtiin. Erikoistilanteissa suurinta vastuuta kantaa Robin Lod.

Puolustuspelissä Suomi pelaa matalalla linjalla ja tukkii keskustaa. Niin sanotulle kymppialueelle jäävä tila pyritään minimoimaan ”pumppaamalla” puolustuslinjasta eteenpäin. Tim Sparv voi toisinaan pudottautua hieman muuta keskikenttälinjaa alemmaksi topparien eteen. Erikoistilanteissa Kanervan valmennusryhmä luottaa miesvartiointiin.

B-lohkon joukkueet ja asetelma:

Belgia

Romelu Lukakun, Kevin De Bruynen ja Eden Hazardin tähdittämä Belgia on koko EM-kisojen suurimpia mestariehdokkaita ja siten ylivoimainen suosikki myös voittamaan B-lohkon. Roberto Martínezin miehistössä on loistavia pelaajia jokaiselle pelipaikalle ja vain vähän heikkouksia. Viime MM-kisojen pronssimitalisti. Fifa-rankingin ykkösmaa.

Tanska

Suomen avausottelun isäntä selvitti tiensä EM-kisoihin ilman ainuttakaan tappiota ja on ollut huimassa vireessä senkin jälkeen. Hävinnyt viimeisistä 28 ottelustaan vain kaksi, molemmat Belgialle. Kaatanut muun muassa Ruotsin, Englannin, Sveitsin, Itävallan ja Bosnian. Joukkueen tähtenä tuikkii Interin Christian Eriksen. Fifa-ranking: 10:s.

Venäjä

Venäjä on ollut Suomelle viheliäs vastustaja, jota se ei ole voittanut itsenäisyyden aikana kertaakaan. Tällä kertaa idän jätti saattaa olla kuitenkin haavoittuvaisempi kuin pitkään aikaan. Maalivahtiongelma ja hatara puolustus ovat iskun paikkoja. 194-senttinen hyökkääjä Artjom Dzjuba on saatava kuriin puolustuspäässä. Lähtökohtaisesti Suomen ykkösvastustaja. Fifa-ranking: 38:s.

Suomi

Huuhkajat on monissa ennakkoarvioissa rankattu jopa turnauksen heikoimmaksi joukkueeksi. Se lienee liioittelua, mutta paperilla Markku Kanervan Huuhkajat kalpenee selvästi vertailussa B-lohkon muille joukkueille. Se on kuitenkin onnistunut viime vuosina horjuttamaan painoluokkaansa kovempia maita tiiviillä joukkuepelaamisellaan, eikä jatkopaikkakaan ole mikään mahdottomuus. Fifa-ranking: 54:s.

EM-kisojen alkulohkoista jatkoon selviää kunkin lohkon kaksi parasta maata sekä neljä parasta lohkokolmosta. Kun lohkoja on vain kuusi, todennäköisyys jatkoonpääsyyn on korkea yhdelläkin voitolla.

Suomen joukkue EM-kisoissa:

Maalivahdit
1 Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
12 Jesse Joronen, Brescia Calcio
23 Anssi Jaakkola, Bristol Rovers

Puolustajat
2 Paulus Arajuuri, Pafos FC
3 Daniel O’Shaughnessy, HJK
4 Joona Toivio, BK Häcken
5 Leo Väisänen, IF Elfsborg   
13 Pyry Soiri, Esbjerg fB
15 Nicholas Hämäläinen, Queens Park Rangers
17 Nikolai Alho, MTK Budapest
18 Jere Uronen, KRC Genk
22 Jukka Raitala, Minnesota United
25 Robert Ivanov, Warta Poznan

Keskikenttä
6 Glen Kamara, Rangers FC 
7 Robert Taylor, SK Brann
11 Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
14 Tim Sparv, AEL Larissa
16 Thomas Lam, PEC Zwolle
19 Joni Kauko, Esbjerg fB
24 Onni Valakari, Pafos FC

Hyökkäys
8 Robin Lod, Minnesota United
9 Fredrik Jensen, FC Augsburg
10 Teemu Pukki, Norwich City FC
20 Joel Pohjanpalo, 1. FC Union Berlin
21 Lassi Lappalainen, CF Montreal 
26 Marcus Forss,  Brentford FC

Suomen valmennus:

Päävalmentaja: Markku Kanerva
Apuvalmentajat: Mika Nurmela, Kari Martonen, Antti Niemi (mv.)
Fysioterapeutti: Jari-Pekka Keurulainen
Vastustajia tarkkaileva valmentaja: Toni Korkeakunnas
Videovalmentaja: Henri Lehto
Fysiikkavalmentaja: Joni Ruuskanen

Suomen mahdollinen avauskokokoonpano:

3–5–2
Lukas Hradecky;
Joona Toivio, Paulus Arajuuri, Jukka Raitala;
Nikolai Alho, Glen Kamara, Tim Sparv, Joni Kauko, Jere Uronen;
Robin Lod, Teemu Pukki.

4–4–2
Lukas Hradecky;
Jukka Raitala, Joona Toivio, Paulus Arajuuri, Jere Uronen;
Robin Lod, Glen Kamara, Tim Sparv, Robert Taylor;
Joel Pohjanpalo, Teemu Pukki.

Suomen ottelut alkulohkossa:

Tanska–Suomi lauantaina 12.6. kello 19 (Kööpenhamina)
Suomi–Venäjä keskiviikkona 16.6 kello 16 (Pietari)
Suomi–Belgia maanantaina 21.6. kello 22 (Pietari)

Uusimmat