"Tämä ei ole ennen ja jälkeen -kuva" – kuvapari todistaa, ettet tiedä, miltä terve ihminen näyttää

Laihtumisessa ei aina ole kyse onnesta ja hyvinvoinnista, erilaisen kuvaparin jakanut nainen muistuttaa.

Et ole voinut välttyä internetin ennen ja jälkeen -kuvilta, mutta oletko vielä kuullut jälkeen ja jälkeen -kuvista? Instagram-tähti Michelle Elman julkaisi tilillään kuvaparin, joka näyttää ensisilmäyksellä onnistuneelta laihdutustarinalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Elmanin tarina on hyvä muistutus meille kaikille siitä, että ihmisen terveyttä ei voi päätellä ulkonäön perusteella.

– Tämä ei ole ennen ja jälkeen -kuva. Tässä on kaksi jälkeen-kuvaa. Molemmissa kuvissa olen juuri laihtunut 13 kiloa. Mutta vain toisessa olen iloinen ja terve, ja se kuva saa minut hymyilemään juuri nyt, Elman selittää.

Unelmien vartalolla kallis hinta

Tämä positiivisia ajatuksia herättävä kuva on kuvaparista vasemmanpuoleinen. Kuva on otettu pian sen jälkeen, kun nainen oli laihtunut huomaamattaan yli 13 kiloa. Hän kertoo syöneensä, mitä halusi ja milloin halusi ilman, että hänen täytyi pakottaa itsensä salille tai noudattamaan tiettyä ruokavaliota. Samaan aikaan Elma kertoo saaneensa uusia ystäviä ja viettäneensä elämänsä onnellisinta aikaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Oikeanpuoleinen kuva ei voisi olla kauempana tästä. Se on otettu alle vuotta myöhemmin, kun olin sairaalassa suolitukoksen vuoksi. En saanut syödä kuuteen viikkoon ja minua syötettiin putkella, joka antoi minulle 500 kaloria päivässä. Tämä rajoitus johti pakkomielteeseen. Vietin päiväni katselemalla Instagramista kuvia hashtagilla #suklaa, nainen kertoo.  

Ainoa asia, mitä Elman tämän kuuden viikon aikana ajatteli oli ruoka, jota hän ei voisi syödä. Tilannetta eivät helpottaneet vierailijoiden kohteliaisuudet naisen nopeasta laihtumisesta, sillä Elman tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Kun syömistä rajoitetaan rajusti, elimistö menee nälkätilaan ja myöhemmin kaikki pudonneet kilot tulevat takaisin korkojen kera.

– Kun otin tämän kuvan, muistan ajatelleeni, että otetaan nyt kuva, koska en tule enää koskaan olemaan tämän kokoinen. Elin pelossa, sillä painonnousu oli väistämättä edessä, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin vain istua ja katsella painoni kohoamista.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Elman kertoo haudanneensa kuvan, ja tätä kuvaparia varten hänen täytyi kaivaa se tietokoneensa syövereistä.

– Sain unelmieni vartalon, ja kaikki, mitä minun piti tehdä sitä varten, oli nähdä nälkää sairaalassa kuuden viikon ajan. Joten ennen kuin lausut kohteliaisuuksia jonkun laihtumisesta, muista tämä: painonpudotus ei aina ole merkki onnesta ja hyvinvoinnista, Elman muistuttaa.

Muista, että sinullakin on aikaa voida hyvin. 


Lähde: Greatist 

Lue myös:

    Uusimmat