Tämä biisi saa pelehtimään työkaverin kanssa pikkujouluissa!

Kaikissa juhlissa on joku biisi, jonka soidessa juhlijat villiintyvät. Britit ovat nyt äänestäneet, mikä biisi saa pikkujouluissa juhlijat unohtamaan estonsa.

Drinkit virtaavat, kaikilla on hauskaa ja musiikki pauhaa. Sitten aivan yhtäkkiä DJ päättää soittaa Marvin GayenSexual Healing -biisin. Normaalissa tilanteessa tanssilattia ehkä tyhjenisi muutamaa rohkeaa lukuunottamatta, mutta ainakin brittityöpaikkojen pikkujouluissa tämä saattaa olla biisi, jonka aikana bileet lähtevät lentoon ja entuudestaan tuntematon kollega muuttuu yllättäen kiinnostavaksi.

Kyseinen kappale on nimittäin äänestetty brittien toimesta hankalimmaksi kappaleeksi työpaikan pikkujouluihin. Sekä brittimiehet että brittinaiset ovat yhtä mieltä siitä, että kyseinen kappale pitäisi poistaa DJ:n valikoimista, jotta ilta olisi kaikinpuolin turvallinen eikä kenenkään tulisi pelehdittyä kollegan kanssa.

– Pikkujouluissa ihmisten ympärillä on työkavereita, jotka joskus ovat läheisiäkin. Sen lisäksi alkoholi virtaa vapaasti, suojamuurit ovat alhaalla ja ihmiset ovat rentoutuneita ja vapautuneita. Silloin DJ voi vaikuttaa tekemisiisi musiikkivalinnoillaan. Ei ole yllättävää, että Sexual Healing tuli ykköseksi: Yahoo Musicin teettämässä kyselyssä vuonna 2006 se äänestettiin parhaaksi biisiksi, jonka aikana voisi harrastaa seksiä, kyselyn suorittaneen IllicitEncounters.comin edustaja Mike Taylor selittää.

Taylor kuitenkin kehottaa pitämään järjen mukana joulujuhlissakin.

– Me varoittaisimme, ettei kannata ole liian tuttavallinen kollegan kanssa, sillä hiljattaisessa selvityksessä yli 80 prosenttia työnantajista myönsi, että työpaikkaromanssi voisi vaikuttaa kyseisten osapuolien uramahdollisuuksiin.

Marvin Gayen hittikappaletta lukuunottamatta miehet ja naiset olivat eri mieltä siitä, mitkä kappaleet voisivat luoda eniten ongelmia pikkujouluihin.

Miehet

1. Marvin Gaye: Sexual Healing

2. George Michael: Careless Whisper

3. The Cars: Drive

4. Chris de Burgh: Lady in Red

5. Whitesnake: Is This Love?

Naiset

1. Marvin Gaye: Sexual Healing

2. Berlin: Take My Breath Away

3. Foreigner: Waiting For A Girl Like You

4. Barry White: Can't Get Enough Of Your Love

5. Whitney Houston: Saving All My Love For You


LUE MYÖS:


AVA

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat