Talvisota päättyi 75 vuotta sitten - Rauha järkytti, helpotti ja katkeroitti

Rauha helpotti ja järkytti 2:04

Maaliskuussa 1940 sotaa oli takana 105 päivää, kun tieto rauhasta yllätti Suomen.

Rajantakaisesta Karjalasta kotoisin olevan talvisodan veteraanin Antti Henttosen uutinen rauhasta tavoitti lepovuorosta.

– Olin ollut kahdella rintamakomennuksella Summassa ja Äyräpäässä. Ennen lähtöä pelastin vielä kotini maatalouskoneet, ja kun lähdin kotoa viimeisen kerran 14. päivä maaliskuuta, katkaisin lipputangon, Henttonen muistaa.

Sodan pelot syrjäytti suru ja järkytys. Yli kymmenesosa Suomesta jäi Neuvostoliitolle. Henttoselle ja muille Karjalasta kotoisin oleville rauha tarkoitti, ettei kotiin enää ollut paluuta.

– Siinä oli sekaisin, kiitollisuuden, helpotuksen mutta myös katkeruuden tunteita, Henttonen sanoo.

Propaganda toimi: ehdot yllättivät 

Olli Lehto oli sotaa paossa isovanhempiensa luona Isossakyrössä. Hän muistaa, että rauhanehdot olivat kaikille järkyttävä yllätys.

– Meitä tavallista kansalaisia oli tuuditettu siihen uskoon, että kyllä tässä pärjätään vielä ja sitten tehtiin tämä rauha.

Tieto oli jo analogisina aikoina sodankäynnin väline, sitä pantattiin ja jaettiin säännöstellen.

– Sotasensuuri ja propaganda toimivat niin hyvin, että se oli yllätys tavalliselle kansalaiselle, että oli pakko tehdä rauha näin kovilla ehdoilla, Lehto sanoo.

"Sota ei ole etäällä"

Sodan päättymispäivä oli talvinen, mutta talvisodan muistomerkin perustuskivi muurattiin tänään Helsingin keskustassa keväisen kirkkaassa säässä. Sota oli läsnä lähinnä muistoissa ja rivien väliin kirjoitetussa epävarmuudessa.

Tilaisuudessa puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti puheessaan, että sota on lähempänä kuin aikoihin.

– Olemme, tai olimme, jo tottuneet pitämään Eurooppaa rauhan tyyssijana ja sotimista ajan tai alueen suhteen etäisenä. Kun totuus on toinen, on hyvä, että puolustusvoimien resurssitarpeet on yleisesti tunnustettu, Niinistö muotoili.

Myös veteraani Henttonen pitää aikoja raskaina, mutta uskosta ja toivosta hän ei luovu.

– Euroopan yllä ovat sekavat uhkien pilvet ja me toivomme että Suomen kansa säilyisi eheänä puolustamassa vapauttaan. Minä uskon siihen.

Lue myös:

    Uusimmat