MTV3:n Uutisten kirjeenvaihtaja Kari Lumikero vieraili viikonloppuna tunnettujen suomalaisten huippukokkien uudessa ravintolassa Tukholmassa.
Menestyneet suomalaisravintoloistijat ja huippukokit Tomi Björck ja Matti Wikberg avasivat viikonloppuna kaakkoisaasialaista ruokaa tarjoilevan ravintola Farangin Tukholmaan. Kiireistä avajaisiltaa edelsi vieläkin kiireisemmät valmisteluillat, jotta ravintola saatiin edustuskuntoon ennen h-hetkeä.
– Olen viimeisen puolen vuoden aikana lentänyt varmasti 25 kertaa Ruotsiin kaikenlaisiin kokouksiin. Se on mahdoton ruljanssi, että jotain tällaista saa kasaan. Mutta täytyy sanoa, että nyt on aivan sairaan siisti fiilis, Farangin keittiömestari, ravintoloitsija Matti Wikberg totesi.
Modernille aasialaiselle markkinarako Tukholmassa
Ravintoloitsija Tomi Björckin mukaan Farangille löytyy selkeä markkinarako Tukholmasta. Tukholmalaiset osaavat Björckin mukaan hyvän bistroruoan, mutta modernia kaakkoisaasialaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa kaupungista ei vielä tähän mennessä löytynyt. Uuden ravintolan avaamisessa on kuitenkin aina omat riskinsä.
– Onhan tämä tietysti riski jollain tasolla. Mutta onhan kadun yli käveleminenkin riski. Emme me ole hirveästi pysähtyneet miettimään sitä. Näimme tämän hienona tilaisuutena ja mahdollisuutena, Wikberg toteaa
– Avasimme Helsingin Farangin pahimpaan taantumaan, joten menemme nytkin samalla fiilispohjalla. Haluamme tehdä asiat hyvin ja tarjota hyvää hinta-laatusuhdetta. Toivomme, että se kantaa tulosta, Björck lisää.
Katso videolta, miltä Tukholman Farangissa näyttää:
(MTV3)
Uusimmat
-
10:38
Espoossa tutkitaan tappoa
-
10:38
IS: Ex-kiekkoilija Janne Puhakka tapettiin Espoossa
-
10:18
Englannin päävalmentaja hämmensi erikoisilla kommenteilla
-
10:03
Matias Lehtonen MTV:n Mestis-tiimiin – debyytti studiovaloissa huomenna
-
10:00
Eduskuntatalon töhryjen puhdistus on tältä erää päättynyt
-
10:00
Tässä ovat seitsemännen Tanssii Tähtien Kanssa -liven kappaleet ja tanssilajit
-
09:30
Ex-avustaja syyttää Kanye Westiä huumaamisesta ja seksuaalisesta väkivallasta P. Diddyn studiosession aikana
-
09:21
HIFK:lta jättiuutinen Jori Lehterästä
-
09:06
Voiko urheilurintaliivejä käyttää jatkuvasti? Fysioterapeutti vastaa
-
09:06
Katso omalla vastuulla: NFL:ssä puistattava hetki
-
08:58
Hintojen nousu hidastui Suomessa syyskuussa
-
08:13
Dokumentti paljastaa Martha Stewartin pettäneen ex-aviomiestään: "En usko hänen tienneen"
-
08:03
Liigaseuroille uskomattomia ongelmia CHL:ssä – nyt esitetään kova kysymys
-
07:56
USA lähettää sotilaita Israeliin
-
07:43
Loistava valmistustapa kaurapuurolle – säästät aikaa ja sähköä!
-
07:30
Venäläiset sotakommentaattorit: Yhdeksän ukrainalaista sotavankia teloitettu
-
07:28
Hyytävä tilasto Huuhkajien tappiokierteestä – avainpelaaja lataa: “Ihan sama millaista tiki-takaa”
-
07:01
Olli Jokiselta värikäs tarina Pavel Buresta – NHL-supertähden yllättävä käsky hämmensi suomalaisen: "Olin, että häh?"
-
06:44
Äänestäjiä ohjaa yhä enemmän pelko, sanoo yhdysvaltalaisprofessori MTV:lle – erään yliopiston tunti osoittaa, miten suureksi kuilu on kasvanut
-
06:40
Lukas Hradeckylta yllättävää tekstiä Markku Kanervan asemasta – “Se helpoin asia vaihtaa”
-
Lataa lisää