Uusimaa sai noin 6 000 henkilöä muuttovoittoa muualta maasta 25-34 -vuotiaista nuorista aikuisista ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneista vuosina 2014-2016. Uudenmaan luvut olivat omaa luokkaansa.
Lisäksi Ahvenanmaa ja Keski-Pohjanmaa saivat samaan aikaan pientä muuttovoittoa, mutta kaikki muut alueet kärsivät muuttotappiota.
Suurimmat määrälliset muuttotappiot korkea-asteen tutkinnon suorittaneista nuorista aikuisista kärsivät Keski-Suomi, Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa.
– Yksinkertaisesti niillä alueille valmistuneille ei riitä riittävästi työpaikkoja ja silloin nuoret tekevät paikkaan liittyviä valintoja, kertoo selvityksen tehnyt MDI:n aluetutkija Timo Aro.
8:49
"Muuttoliike syrjäyttää kantaväestöä"
Aro pitää Uudenmaan lukuja huomattavina.
– Vuosikymmenessä luku tarkoittaa 20 000 korkeakoulutettua, tutkija tiivistää.
Sen sijaan monilla Uudenmaan ympärillä oleville alueilla poismuuttoa ei ole juuri tapahtunut. Tätä Aro selittää muun muassa pendelöinnillä. Pääkaupunkiseudun vetovoima näkyy kasvavana kilpailuna.
– Haasteena on se, että Uudellamaalla tämä muuttoliike syrjäyttää kantaväestöä eli nämä työmarkkinat, jotka täällä ovat erittäin vaativat korkea-asteen tutkinnon suorittaneille, koska myöskin kilpailu jokaisesta työpaikasta on äärimmäisen kovaa.

