Tämän vaalikauden viimeiset talouspoliittiset päätökset on pääosin tehty ja tuloksia voidaan ryhtyä arvioimaan. Melkoista kujanjuoksua, eikä lopputulosta voi parhaalla tahdollakaan kehua, vaikka olenkin suurimman hallituspuolueen kannattaja ja tukenut kumpaakin pääministeriä kaikin voimin.
Tämän hallituspohjan synnyttäminen oli työn ja tuskan takana, jäihän se ainoaksi mahdolliseksi toteutettavaksi malliksi. Hallituksella ei ole ollut koko aikana minkäänlaista ideologista liimaa eikä niin ollen myöskään yhteistä ideologista näkemystä. Talouspolitiikan linja on ollut useiden päällekkäisten kompromissien tulos. Kompromissipäätöksiä ei parhaalla tahdollaankaan voi kehua maan parhaiksi.
Hallitus on toki ollut todella vaikeiden ongelmien edessä, ongelmien, jotka ovat matkan aikana vielä syventyneet. Kestävyysvajeen suuruus tiedettiin jo hallitusta muodostettaessa. Toinen asia on, tunnustettiinko sitä. Ei riittävästi.
Maailmantalouden ongelmien kesto ja Euroopan talouden toipumattomuus ovat tietenkin tulleet yllätyksenä. Tietalojen supistuminen ja metsäteollisuuden murros ovat olleet syvempiä kuin keväällä 2011 oli arvioitavissa.
Kaiken edellä kerrotun tietäen ja ennustamisen vaikeuden ymmärtäen, on pakko sanoa, että talouspolitiikan peruslinja, 50 prosenttia leikkauksia ja säästöjä ja 50 prosenttia verojen korotuksia, on ollut virheellinen ja syventänyt talouden lamaa. Linjan korjaamiseen seuraavan hallituksen ohjelmassa on jo nyt valmistauduttava.
Tiedän hyvin, että kotimaisen kysynnän ja yksityisen kulutuksen varassa talous ei pelkästään voi elää – vaikka sen osuus onkin kaksi kolmasosaa bruttokansantuotteesta. Talouden rakenteiden ollessa kunnossa kotimaisella kysynnällä voidaan hyvin ohjailla suhdannekehityksen häiriöitä. Mutta kyllä viimeisten neljän vuoden päätökset, joilla on vaikutettu ennen kaikkea yksityistä kulutusta heikentäen, on ollut virhe. Virhe, joka on vahvasti syventänyt talouden lamaa.