Suomi 2007. Ohjaus: Åke Lindman, Sakari Kirjavainen. Tuotanto: Alf Hemming. Käsikirjoitus: Stefan Forss, Benedict Zilliacus, Esko Salervo. Kuvaus: Pauli Sipiläinen. Leikkaus: Kirjavainen, Juha Antti-Poika. Musiikki: Timo Hietala. Pääosissa: Asko Sarkola, Tarmo Ruubel, Pirkka-Pekka Petelius, Taisto Reimaluoto, Robin Svartström, Jussi Nikkilä, Joonas Saartamo, Jukka Puotila, Pete Lattu. Kesto: 116 min
Suomen sotahistorian rankimmat taistelut alkoivat Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944. Näyttämönä oli Viipurin koillispuolella sijaitseva Tali, jonka maastossa 50 000 suomalaissotilasta kohtasi kolminkertaisen määrän puna-armeijan miehiä. Tali-Ihantala 1944 on seikkaperäinen kuvaus siitä, mitä tällä alueella kesäkuun kohtalon päivinä tapahtui.
Åke Lindmanin ja Sakari Kirjavaisen ohjaama sotaelokuva ei ole draama siinä mielessä, mitä olemme tottuneet odottamaan esim. Tuntemattoman sotilaan filmatisointien myötä. Tali-Ihantala 1944 alkaa rynnäkkötykin ja panssarivaunun teknisen eron selvityksellä, eikä elokuvan sävy muutu myöhemminkään yhtään yksilökeskeisemmäksi. Lindman ja Kirjavainen luottavat kuvaamansa tapahtuman historialliseen painoarvoon. He ovat ennen muuta lähteneet tekemään jatkosodasta vakavaa asiaelokuvaa.
Tali-Ihantala 1944 on kunnianosoitus suomalaiselle sotilaalle, joita elokuvarintamalla ehditään nähdä lähes kokonaisen näyttelijäkomppanian verran. Kukaan ei nouse toista merkittävämmäksi tekijäksi, vaikka tutut kasvot saattavatkin joukosta erottua. "Sotka kärkeen ja perkele päälle", huutaa tuntematon sotilas neukkuarmeijan yrittäessä todenteolla marssia Helsinkiin asti. Miestä kaatuu tiuhaa tahtia, ja suurin osa palaa kotikonnuilleen "valtion kustantamassa matka-arkussa", kuten eräs surman suuhun syöksyvä ennättää lausahtaa. Tali-Ihantalan tappiot olivat musertavat niin meillä kuin naapurillakin.
Parhaimmillaan Tali-Ihantala 1944 on raastava rekonstruktio, jonka autenttisuuteen on helppo uskoa. Käsikirjoittajakolmikko on paneutunut suomalaisten tulikasteeseen perusteellisella pieteetillä. Karttojen avulla myös katsoja saa havainnollisen kokonaiskuvan mm. Kannaksen, Kuuterselän, Portinhoikan ja Talinmyllyn tapahtumien kronologiasta ja strategisesta merkityksestä. Tässä mielessä Lindmanin ja Kirjavaisen elokuva on mitä mainioin apuväline esim. koulujen historianopetukseen.
Kiinnostavaa on myös päästä kurkistamaan kaukopartiomiesten analysoivaan operointiin syvällä vihollisen linjojen takana. Erityisen antoisia ovat mukaan otetut arkistofilmit, jotka solahtavat hienosti muun kerronnan lomaan. Arkistomateriaalia olisi itse asiassa voinut käyttää enemmänkin, etenkin elokuvan alkupuoliskolla.
Tarinaelokuvana Tali-Ihantala 1944 onnistuu selvästi heikommin. Aika ajoin elokuva antaa itsestään turhankin paperisen vaikutelman. Yksilödraama – ja sitä kautta katsojan eläytyminen – unohtuu paikoin tyystin. Elokuva herättää kyllä kunnioitusta, mutta se tuskin riittää suurta yleisöä vavahduttavaksi, kollektiiviseksi tunteeksi.
Säveltäjä Timo Hietalan eleginen musiikki lyhentää katsojan ja elokuvan emotionaalista välimatkaa parhaansa mukaan. Fantastinen, sävähdyttävä ääniraita nostaa kylmät väreet pintaan tehokkaasti, aihemateriaaliaan erinomaisesti ymmärtäen.
Teksti: Outi Heiskanen